Neonvärejä ja goottivessa.

Kesälomani alkaessa sää viileni ihan tyhmäksi, mutta tein silti ihan kivoja asioita. Oltiin tosiaan kylässä Tuusulassa tiluksilla toissaviikolla ja menin sitten vielä Asuntomessuille. En ollut koskaan käynyt moisilla messuilla, mutta alkoi kiinnostamaan, kun kuulin huhua täysin mustasta goottivessasta. Oletin, että kämpissä olisi sellaisia övereitä sisustamisia ja olemuksia, mutta oikeastaan suurin osa oli hajuttomia ja mauttomia. Bongasin kuitenkin joitakin miellyttäviä yksityiskohtia, joita sitten pokkarilla kuvasin itselle inspiraatioksi, vaikkei tätä vuokrakämppää voikaan oikein maalata tai tapetoida mielensä mukaan. Ja pakko sanoa, että se Villa Sisu oli tosi hieno, tämä hevikämppä siis goottivessoineen!

Maailman ihanin lattia!

Iloinen teline oksentaa veskipaperia.

Tykkään synkästä ja tykkään väripilkuista. Meidän kodissa ei mahdu eikä kykene sisustamaan, kun täällä on liian paljon tavaraa, liian vähän säilytystilaa ja vuokra-asuntoon ei kannata laittaa synkkiä tapetteja kauhialla vaivalla, koska ne joutuu kuitenkin riepomaan pois lähtiessään. Mutta mukava katsoa, kun joku on keksinyt jotain viehkoa omaan kämppäänsä, ehkä joskus sitten unelmarivarissani saan maalata, tapetoida, kaakeloida ja keksiä jotain hulppeata!

Ja asiasta kukkaruukkuun, vihdoinkin menin vaihdattamaan poskikoruni. Piti jo viime syksynä laittaa niihin pienemmät palleroiset ja lyhentää, mutta se oli niitä asioita, että "no ensi viikolla sitten...", eli asia vaan unohtui. Töissä kolhin naamaani aina välillä, jolloinka pitkät korut ja isot pallot saa osumaa, joka taas saa posket hermostumaan. Nyt sitten on sellaiset korut mitä alunperin halusinkin, pienet, somat ja ihanat <3 Olen jokaiselle hehkuttanut, että hei kai huomasitte kuinka söötit, katsokaa nyt kuinka ihanat! Ketään ei kovinkaan kiinnosta, mutta olen itse tosi tyytyväinen.
Kai olikin ihan hyvä juttu silloin aikoinaan rei'ittää posket, kun edelleen jaksan ilahtua niistä näin kovin. Tuli myös salainen intohimo ottaa uusia lävistyksiä, mutta en tiedä minne laittaisin. Vuosia on pyörinyt mielessä myös tragukset ja mummoni mielestä idea vaikutti ihan hyvältä, niin ehkä sellaiset sitten?



Oltiin kans merirosvopiknikillä, mutta emme viettäneet siellä koko iltaa, koska en osaa enkä kykene pissimään pensaaseen. Sattumalta meikkasin partnerin merirosvoksi, kun se muisti, että oli aiheeseen sopiva tapahtuma samana päivänä. Itse en oikein osannut olla merirosvona, mutta aloin kaipaamaan kaappiini sellaisia isopuhvihihaisia kauluspaitoja, JOS tulee eteen tilanne, että fiilinki on kuin merirosvoneidolla. Mistähän sellaisia saisi?

Mehikaano.

Florence ja Esteban.

Joku on ehkä huomannutkin, että meillä on pyörinyt juhannuksesta saakka bonuskoira nimeltänsä Riepu. Tapasin sen ensimmäistä kertaa joku 10 vuotta sitten ollessani kaverin tykönä koiravahtina. Nyt Riepu on ollut meillä aina hoidossa välillä, viihdyttelemässä Ewokia ja tietty meitä ihmisiäkin. Kaverin kanssa sovittiin, että Riepu on meillä nyt sitten vakituisesti, yhteishuoltajuudessa. Kaveri saa sen pusuteltavaksi aina kun haluaa, mutta Riepu viettää meillä eläkepäiviään. Kun olen yrittänyt katsella meille koiranpoikasta eikä vaan ole natsannut, niin tämähän on hyvä ratkaisu. Ja partneri rakastaa Riepua mahdottomasti, se on kyllä maailman kiltein ja herttaisin koira :) Yhtenä iltana tuossa taannoin otin rouvan syliin ja halailin sitä huomatakseni, että jösses kuinka paljon meikäkin sitä koiraa rakastaa. Mutta kokonaan en uskaltanut vastuuta ottaa tästä rouvasta, on sen verran vielä muistissa oma rouvaskoira ja sen menetys. Riepu kyllä lupasi elellä vielä viisi vuotta ainaski, lyötiin kättä päälle.



Ja tukkakriisini oli saavuttanut sellaisen kliimaksin, notta oksat pois. Tukkaa ei voinut pitää auki, koska malli oli kamala lyhyestä hieman pidemmäksi kasvanut mäkkaiver, joten pyysin toveria avuksi. Se leikkasi sitten niskavillat veke ja sain pienen polkkatukan. Koska tukan värikään ei miellyttänyt minua, niin häsläsin sen kanssa. Minusta sellainen My Little Pony -vivahde on ihan jees! Ja kasvatan edestä vielä tukkaa paremmaksi polkaksi, niin sen jälkeen olen tyytyväinen. Ja siihen asti läträilen itseäni hempeillä väreillä toivon mukaan keksin seoksen täydelliseen vaaleanpunaiseen.





Väri on tuollainen ysärin neonpinkki, vaikka yritin kyllä tähdätä sellaiseen kylmempään sävyyn. Mutta ei se mitään, kyllä tukka tuosta kulahtelee ja voi sävytellä. Se hyvä puoli suoraväreissä on, ettei mikään ole pysyvää. Vaikka tukka valkaistui hyvin, niin sieltä pukkaa enemmän keltaista mitä odotinkaan, mutta elellään nyt hetken aikaa tällä ällöttävällä sävyllä. Joka on kyllä ällöttävyydessään salaa hurmaava! Kun partneri näki tuon pehkon, niin sain maailman kauneimman kohteliaisuuden: olin kuin kävelevä cupcake.

Mutta nyt PUSMOI ja :*