Mitä eläinrakkaus on meikän mielestä?

Nyt kohisee lemmikkimaailmassa. Tai no en kohinasta ole varma, mutta on keskusteltu siitä, että pitäisikö eksoottiset lemmikit laittaa luvanvaraisiksi ja samalla on mietitty sitä, että onko eettistä piettää lemmikkinä kissoja tai koiriakaan. Jotkut keskustelee aiheesta rankastikin ja yhdistykset ovat ottaneet kantaa: suurin osa toki puolustaa sitä mitä on tekemässä.

Jotkut on joskus kuvailleet minua sanomalla "Heke on eläinrakas" ja sitten päästän sellaisen pärinä-äänen suullani. Joskus lapsena saatoin sanoa itseäni eläinrakkaaksi, mutta näin aikuisena eläinrakkaus on aika kaukana siitä mitä teen arkipäiväisessä elämässäni. En nyt tarkoita sitä, että muut samankaltaisesti elävät tekevät mitään väärin, mutta avaan vähän omaa ajatusmaailmaani.

En käsitä eläinrakkaudeksi sitä, että omistaa lemmikkejä. En tee eroa sen välillä, että onko lemmikki yleinen vai harvinaisempi, onko se jalostetumpi vai lähes samankaltainen kuin olisi luonnossa. Sanoisin itseäni eläinrakkaaksi, JOS:

Olisin vegaani.

En omistaisi yhtäkään lemmikkiä.

Tekisin kaikkeni luonnonvaraisten eläinten puolesta.

Pyrkisin kaikin tavoin pienentämään jalanjälkeäni maailmassa.

Kaikki tuotteet olisi eläimillä testaamattomia.

Missään tuotteissa ei olisi käytetty mitään eläinten ruumiinosia.

... Siihen voisi vielä lisätä ihmisrakkauden, joka tarkoittaisi sitä, ettei ostelisi mitään hikipajoilla tuotettua halpaa vaatetta tai muuta materiaa. Ja nykyään on tullut ilmi, että myös jotkut hetelmät poimitaan kiduttamalla ja kiusaamalla kanssaihmisiä. Ennenvanhaan tieto ei kulkenut ollenkaan, nykyään mediassa bongataan näitä vääryyksiä ja jaetaan. Mutta silti varmaan 98% vääryyksistä ei koskaan tule ilmi. Siinähän sitten arpoo, että mitä voi ostaa ja mistä voi ostaa: taitaisin elellä vain reilun kaupan kahvilla.

Kun oli vielä rouvaskoira.


Itsekäs hankintani viime syksyltä.

Totuus kuitenkin on se, että itsekeskeisesti oman viihtyvyyteni ja mielihalujen takia minulla on lemmikkejä. En usko, että mikään eläin on syntynyt asumaan purkissa tai ihmisten helmoissa, vaikka onkin osa sen verran jalostettuja, ettei niitä mukamas haittaa. Omistan mm. hamstereita, jotka asustelee kutterinpuruissa muovibokseissa, se on aika kaukana luonnollisuudesta. Mitään järkeähän siinä ei ole, että pitää vaikka hamstereita kutterinpuruissa hyrräämässä, mutta "koska mä haluun" on sellainen hyvä perustelu. Tai olevinaan hyvä perustelu.

Jos katsottaisiin kauempaa, siis paljon kauempaa (visioidaan vaikka avaruusoliot, jotka kyylää kaukoputkella maapallon touhuja), niin koko lemmikki-harrastus on aika vatipäistä. Ihmiset itsekeskeisesti haalii seuralaisekseen muita lajeja, ettei tuntuisi niin yksinäiseltä. Asiaa perustellaan monilla eri tavoilla, mutta kovin monet eivät kehtaa välttämättä sanoa, että kyse on täysin itsekkäästi toiminnasta. Voi sanoa, että näin on aina tehty ja onhan jo vuosisatoja/vuosikymmeniä näitä ollut lemmikkinä eikä sille yksi ihminen nykypäivänä mitään voi, hoitaa lemmikkinsä hyvin ja suhtautuu asiaan järkevästi. En siis edelleenkään sano, että lemmikit olisi väärin, mutta jos aletaan jauhamaan eksoottisten ja vähemmän eksoottisten eläinten eettisyydestä, niin voi palata näille asian juurille ja miettiä, että koko hommassa ei ole mitään järkeä.

Eksoottinen monsteri ja vielä tekolautanen luomassa epäluonnollista tunnelmaa.

Ihminen tahtoo hyötyä jostakin, kuten vaikka susista aikoinaan, sitten jankutetaan omaan kovaan kalloonsa, että koiran omistaminen on ihan jees eikä siinä ole mitään epäeettistä tai kummallista. Ei välttämättä olekaan, mutta missä menee sitten se raja siinä, että mikä on eettistä ja mikä on hyvää moraalia lemmikkien kanssa? Onhan se kieroutunutta, että me tarvitaan lemmikkejä seuralaisiksi ja ihminen leikkii kaikkivaltiasta jalostamalla erilaisia lajeja omaksi ilokseen. Kukaan ei hyvää hyvyyttään hanki lemmikkiä, vaan jokainen hankinta perustuu itsekkyyteen ja siihen, että omistaja saa siitä jotakin. Vaikka yleensä saakin henkistä mielihyvää, niin onko lemmikki-harrastus kannattavaa, onko järkevää pitää muita lajeja seuralaisina ja alistaa ne kohtaloonsa lemmikkeinä?

Voin siis tunnustaa, etten ole eläinrakas enkä ihmisrakas. Maailmani pyörii kovin oman napani ympärillä. Joskus teen jotain ratkaisuja, jotka ajaa eläinten tai ihmisten etuja: yleensä hyvin pieniä asioita, eli valikoin tuotteen, jonka valmistukseen ei ole uhrattu seitsemääkymmentä naalia tai ruoskittu pikkulapsia kutomaan sitä vauhdilla. Jos yrittäisin ja skarppaisin, niin pystyisin paljon parempaan. Tuossa listassakin kävi jo ilmi se, että mitä pidän eläinrakkautena, mutta en pysty tällä lapamadon selkärangalla toteuttamaan sitä. Joten elelen vaan siinä tiedossa, että väärin menee, mutta näillä korteilla pelataan sitten parhaansa mukaan.

Hilur!

Lemmikit parantaa elämänlaatua ja toimivat seuralaisina: ne on rehellisiä ja hauskoja vempuloita. Toisaalta ne myös huonontaa elämänlaatuani, kun 7kk:n ikäinen koiranpoikanen on kamala hirviö ja kaikki sotkee sen minkä ehtii. Mutta nekin lemmikit, jotka on mutkan kautta tulleet tai ovat second handia, on otettu vastaan lopulta avosylin ja päädytty takaisin siihen itsekeskeisyyteen, että kyllä ne haluaa pitää viihdykkeenä. Eihän kukaan niitä pakota pitämään, mutta on sitten lopulta natsannut mielenkiintoni sen verran hyvin, että koen ne positiiviseksi lisäksi laumaan.

Olen siis sitä mieltä, että en ole eläinrakas. En nostele karvojani pystyyn, jos joku muu tituleeraa itseään eläinrakkaaksi ja omistaa lemmikkejä: antaa mennä vaan. En vaan voi vannoa käsi sydämellä jotain mikä ei omalla kohdalla ole totta. Rakkaus olisi sitä, että päästää irti eikä pidä rystyset valkoisina kiinni.

Ewok demonstroi irti päästämistä viime juhannuksena.

Minä koirineen päivineen edustamassa sitä visiota, 

että lemmikki-harrastus on vatipäistä.

Pahoittelen vanhojen kuvien kierrätystä, en kesken paasaamisen jaksanut alkaa kuvaamaan ruskean, loskaisen, kylmän ja märän kevättalven maisemia. Enkä hämärän mystisiä sisämaisemia, kun ulkona on pilkkopimeää.

PUSMOI :*

PS. Tämä oli bloggaus numero 300, hyvä meikä! Seuraava bloggaus voisi ilmestyä suhteellisen pian ja sitten voin hehkuttaa upeuttani ja sitä, että olen jaksanut kirjoittaa 300 kertaa muutamassa vuodessa turhaa turinaa.