Sivut

maanantai 3. syyskuuta 2012

Ihana syksy.

pihlajia

Nykyaikana kaikella on omat facebook -sivunsa. Joten yön tunneilla tein vilkkaasti blogilleni sellaiset. Tuntuu hieman turhalta, silla blogini ei ole mikään "ilmiö", mutta perustelin silti itselleni hyvin miksi kannattaa käyttää hyväkseen sosiaalista mediaa. Ainaski kaikki kaverit ja tutut saa tietoonsa uudet päivitykset feispuukin kautta, jos ne ei kuulu bloggeriin. Uskoisin sen olevan aika kätevää. Voi vaan klikata ja lukea jutut, ettei tarvi sitten muistaa koko osoitetta ulkoa eikä kukaan sitten ehdi edes unohtaa blogini olemassaoloa. Ja tietty blogillani on suuri ego ja se haluaa olla huomion keskipisteenä. Jos siis lueskelet tätä, mutta et käytä bloggeria, niin voit klikkailla feispuukin kautta tykkäämisen ja täten näet päivitykset!

Forget The Glamour @ Facebook

... Kohta blogillani on oma twitter, oma instagram ja google+ jne. Sitten se alkaa hankkimaan oman persoonansa ja pian valloittaa maailman, BWAHAA! En ole vastuussa sitten blogini tekemistä rivoista ja arveluttavista postauksista.

Minuun iski myös taannoin epätoivo työpaikan etsinnässä, mutta sain pienen inspiksen ja täyttelin jälleen hakemuksia. Kyllä sitä rapsutteli päätään, kun jokainen työ tarvitsisi jonkun mystisen koulutuksen minkä olemassaolosta en ole edes tiennyt. Ihme ettei oman perseensä pyyhkimiseen ole jotain seitsemää opintoviikkoa. Haeskelin kuitenkin erilaisiin myyntiasioihin sekä siivoojaksi, toivottavasti pääsen edes haastatteluihin, sillä kaiketi ne antaa ainakin kokemusta jos ei käteen jää muuta. Viimeisimmät hakemukset lähti kans niin kieli poskella kirjoitettuna, että jos sitä lukeva hörähtää ääneen, niin saatan saada sitten kutsun haastatteluunkin. Joskus toimii ja joskus ei, riippuu kuka sen lukee. Mutta pakko kokeilla erilaisia taktiikoita. Normaalistihan olen sellainen rempseä ja tämmöinen, kirjoitan ja puhun niin kuin tässä blogissakin. Jos sillä pääsisi jonnekin, niin se kertoisi jo siitä, että minut hyväksyttäisiin "kokonaan" työpaikkaan. Isojen ketjujen sun muiden asiallisempien paikkojen hakemuksiin tietty esitin olevani hillitty ja hajuton sekä mauton. Vaikka oikeastaan tekisi mieleni olla vaan, notta TÄTTÄRÄÄ antakaa töitä tai kakin postilaatikkoonne. Joku voi ehkä tietää fiiliksen, jos on etsinyt töitä yli puoli vuotta eikä tärppää, alkaa tulla jo vähän sellainen olotila, että miettii uutta uraa ripaska-tanssijana lähikapakassa.

niskakoira
Ammattina koiran tähystystorni.

Jos saisin valita ihan minkä tahansa työn, niin perustaisin varmaan oman yrityksen, jonne palkkaisin eri linjan asiantuntijoita ja sitten olisin itse siellä sekä myyjänä, että hallitsemassa kaaosta. Muita mahdollisia olisi kirjoittaminen, kauneudenhoitoala ja lemmikkipuodit. Jälkimmäisiä olen kokeillutkin, tykkäsin siitä ettei missään vaiheessa tule tylsää vaan aina löytyy tekemistä. Huonona puolena se, että kun olen ollut vain harjoittelijana, niin on joutunut sietämään ne "ylempiarvoisten" perseilyt. Ja perseilyllä meinaan sitä, että eläinten tilat, hoitaminen sun muu on liikkeessä huonosti, mutta sille ei mahda mitään. Omassa liikkeessä sentään voisi tehdä niin kuin itse parhaakseen näkee ja palkkaisin sitten niille osastoille asiantuntijat, joissa itsellä tietotaito ei ole niin kehittynyttä. Jos vaan ihmiset tietäisi mitä tapahtuu joidenkin eläinkauppojen takahuoneissa...
Ja se, että jos hoidat jotain osastoa, niin pitää tietää siitä kans hyvin paljon, että kaikki asiat menee oikein. Koska muuten myyt väärää sukupuolta, väärää väriä ja neuvot vielä kaupanpäälle väärin. Oli aika tuskaisaa kuunnella ja katsella sitä vierestä, kun jos kommentoin jotain, niin kuulemma hypin silmille :D Pyffft sellaisia. Mutta kiva eläinpuoti olisi hyvä työpaikka, sellaiseen kun joku minut palkkaisi, niin viihtyisin ehkä vuosikausia siellä paskapuruja lappaamassa!
Mutta nyt kaikki voi jälleen pitää peukut persauksissa, että jostain siunaantuisi minulle elämäntehtävä.

Photobucket

Asiasta kukkaruukkuun, meidän on pitänyt Jeren kanssa koko elokuu kulutta "kesäjuttuihin". Eli mennä käymään kaikissa Helsingin kivoissa nähtävyyksissä. Mutta ei me olla saatu aikaiseksi, en tiedä miksi, mutta saatiin sentään käytyä Linnanmäellä sunnuntaina. Olin vielä mahdottoman rohkea, menin suosiolla Sisävuoristorataan, vaikka se on minusta kovin hurja! Mutta se on niin lyhyt reissu, että ei ehdi tulla paha olokaan. Sen jälkeen uskalsin mennä siihen Hypyttimeen, joka on pienempi versio siitä space shotista. En viime vuonna uskaltanut, olin satavarma, että se on kamala. Jere ylipuhui minut ja kävin siinä sitten illan aikana kahdesti! Se oli tosi mukava, minun tasapainoaistini on tosiaan vajavainen, niin en tykkää liiasta vispauksesta, mutta se oli juuri sopiva. Suurin urhoollinen tekoni oli se Idän Pikajuna, sillä inhoan vuoristoratoja. Se oli kuitenkin kiva, kun se ei ollut hurja vaan vauhdikas. Mahan pohjassa ei kerennyt tuntua liikaa, eli suosittelen nössöimmillekin. Olisin sen jälkeen halunnut mennä vielä yhteen sitäkin hurjempaan, mutta Jere ei uskaltanut :D
Emme tällä kertaa pelanneet paljoakaan, mutta emme myöskään voittaneet. Jere päätti ottaa varman päälle ja osti minulle sieltä kaupasta pehmoeläimen. On muuten maailman hienoin pehmoeläin! Ajattelin alkaa keräämään vähän erikoisempia pehmoeläimiä, minulla on jo kapiparakin ja chewbacca, joten laiskiainen mätsää niiden kanssa.

Photobucket
Photobomber laiskiainen.

Photobucket

Photobucket

Photobucket
Maailmanpyörä oli melkein liian jännä.

Photobucket
Ilo-Heke ja tukka hyvin.

Photobucket

Photobucket
Laiskiainen tissivaossa.

Photobucket
Laiskiainen maisema-ajelulla.


Tässä kuitenkin jatkukoon meikkiteemapäivät, kun tein pari hetelmää lisää!

Fruits & Berries

Photobucket
Mandariini!

Photobucket
Viinirypäleitä!

Photobucket
Papaya! (Siellä oli oikeasti punaistakin ulkonurkassa, kamera vaan ei napannut sitä.)



Ei tässä muuta tällä kertaa, odottelen innolla Linnanmäen valokarnevaaleja, Korkeasaaren kissojen yötä, Night Visionsia ja muita parhaan vuodenajan tapahtumia! Niin ja ensi viikonloppuna Jeren bändi Jenlayn esiintyy Traconissa, pitää mennä sinne varmaan kannustamahan.

PUSMOI :*

6 kommenttia:

  1. Tästä tuli hyvä mieli tätä lukiessa! Mun tarvii päästä kyllä sun kanssa tättäröimään johki :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, jos viihdyttää! Joskus on sellainen olo, ettei tiedä itkeäkö vai nauraa, joten suosittelen nauramisia.

      Poista
  2. Ihana blogi, kiva kirjoitustyyli sinulla :) Jos et meinaa töitä saada, niin tämä blogi olisi hyvä CV, minä ainakin palkkaisin sinut tämän perusteella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti kehuista!
      Jotkut on sanoneet, että minun pitäisi alkaa kirjoittamaan jotain kolumneja, mutta ei taida olla olemassakaan lehteä, jonne kelpaisi minun tapani ilmaista asioita :D

      Poista
  3. Moi! Mitä kiiltoa/punaa sulla on tuossa "viinirypäle"-meikissä? Hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin töpötellä huuliin Kickistä ostettua Viva la Divan Madonnaa ja sitten heitin päälle jotain väritöntä tai vaaleanpunaista kiiltoa :)

      Poista