Sivut

tiistai 30. huhtikuuta 2013

PetExpo ja ötököi.

Kun flunssasta pääsi yli ja takaisin normaaliin elämiseen, niin ei ole oikein ollut aikaa ajatella mitään sen syvällisempää. Aika kuluu töissä ja kotona, joskus mummolassa ja joskus hieman muuallakin. Oikeastaan sitä välillä mietin, että mitähän sitä bloggaan, kun olen niin mahdottoman tylsä :D Ja olen vaan kuvannut iPhonella, jonka kamera on surkean huono, mutta koittakaa kestää.

Mutta sen verran on jopa ollut tekemistä, että kaveri heitti meille hoitoon kaksi koiraansa. Olen sanonut kovaan ääneen useasti, että tänne on aina tervetulleita kiinanharjakoirat. Yhden toisen kaverin Riepu-harjis onkin ollut meillä välillä ja sillä on salasuhde partnerini kanssa. Se on partnerin elämän toinen rakkaus heti meikän jälkeen, vaikka välillä tuntuikin, että tämä pieni lampaan näköinen koira on enemmän siellä avomiehen kainalossa kuin minä... Ja nyt sitten toinen kaveri toi meille kaksi kiinanharjakoiraansa kyläilemään. On ihanaa päästä kävelemään reippaasti lenkille, kun on ollut komeita ilmojakin koirien pissatukseen! Sisällä Laa ja Dii sitten änkeytyvät viereen pahki koisimaan ja ovat niin herranterttuja ettei tosikaan. Ovat ne hieman villikkoja, notta joutunut lenkkeillessä natseilemaan sen venkslaamisen ehkäisemiseksi, mutta muuten sujunut kohtuudella. Onneksi sattui olemaan kans pari sellaista lyhyttä hihnaa, joissa ellunkanat menee suht asiallisesti, kun Ewok nyt sitten on harrastanut ulkoilua enkelivaljaissaan (sillä hän on nahkhiir tai hedelmälepakko). On siis ollut hitusen enemmän äksöniä täällä kotosalla hoitolaisten muodossa ja uhkaan edelleen sanoa, että tervetuloa kaikki harjikset tänne hoidokeiksi, vaikka olisivatkin vähän rasittavia lenkeillä!

 photo 946783_10200499324957052_680908853_n_zps1d3ad8fe.jpg

 photo 733881_10200463503661542_195480002_n_zpsb8eb5b9a.jpg

Kiinanharjakoira oli listallani hyvin korkealla, kun mietin aikoinaan rouvaskoiralle ystävää. Mutta rotu ei ole terveimmästä päästä, niin se jäi sitten jonnekin kauemmas "mutku mä haluun" -listalla. Aikuisia harjiksia hoidan mielelläni ja tykkään jopa puunata ne vaniljanhajuisiksi pörröpalloiksi. Mutten ostaisi pentua, sillä epäilisin suuresti mikä siitä kasvaa. Aikuisen harjiksen voisin adoptoida kernaasti, jos olisi selvinnyt, notta sillä ei ole mitään vikaa ja on sellainen koira kuin harjiksen kuuluukin olla: sisällä pahki ja lämmittämässä omistajaansa peiton alla, ulkona reipas kuljeksija joka jaksaa tepastella pidemmänkin aikaa. Nykyään harjikset tutkitaan aika tarkkaan ennen pentueiden teettämistä, mutta ne tutkimukset on olleet suositeltuja vasta niin vähän aikaa, että vaikka vanhemmat on tutkittu terveiksi, niin mitäs löytyykään sitten isovanhemmista? Tosi harmi, että niin kivaluonteiset koirat on onnistuttu jalostamaan pieleen, vaikka terveitä koiria edelleen löytyykin. En vaan haluaisi ostaa pentua, jolle on normaalia kasvattaa tyriä tai jonka hampaat kasvaa niin vinoon, että joutuu kiskomaan niitä poies tai hiomaan. Joku saa siis tuoda meille adoptoitavaksi terveeksi todetun aikuisen koiran ja kernaasti otan näitä harjiksia aina hoitoon sekä paijattavaksi, kun meille mahtuu nyt hyvinnii moisia, kun on vain Ewok viihdyttämässä. Ja Ewok saa kans kivasti seuraa hoitolaisista sekä kävelee vilkkaammin lenkillä, kun on hieman isompia kavereita joita seurata ja jotka sitten rohkaisee reippailemaan :)

Hoitokoirien lisäksi perheeseemme adoptoitui ihan vakituisesti pari eläintä. Viikonloppuna oli PetExpo, jonne menin lauantaina iltapäivällä olemaan joksikin aikaa herppiotusten ständille kertomaan siitä kuinka tylsiä lemmikkejä ne onkaan. Hain samalla vihdoin ja viimein meidän Vladimir-jänikselle vaimon! Eräällä kasvattajalla oli vapaana tyttöjänes, joten Vlad sai pienirexin ystäväkseen. Kuulemma tämä tyttö on kans samanlainen marakatti, niin saavat yhdessä valloittaa maailman ja yhden kokonaisen huoneen myös. Kanit ei sinänsä ole koskaan ollut suuresti Minun Juttu, mutta kun naapuri toi meille aikoinaan lapsenlapsensa kanit, niin toinen niistä oli sellainen rohkea ja oikeastaan hieman jopa sikamainen otus, joka änkeytyi syliin varastamaan salaatit voileivän välistä. Silloin mietin, että jos sellaisia kaneja on enemmänkin olemassa maailmassa, niin haluan ehdottomasti sellaisen. Valitettavasti tämä possujänis ei kerennyt meillä olemaan kuin parin kuukauden ajan, kunnes menehtyi sairaskohtaukseen. Sen jälkeen en halunnut ajatellakaan kanin adoptoimista, sillä se oli niin loistava tapaus ja minulla menee aina oma aikansa päästä yli, jos joutuu lemmikistä luopumaan. Kuitenkin sitten muutaman vuoden päästä keksin, että pienirexit on varmaan sellaisia kaneja joiden kanssa tulen juttuun ja Vladimir olikin jo heti vauvasta saakka maailman uljain, porsain ja uteliain kaveri ikinä.
... Jos joku haluaa kanin, joka ei nököttele paikoillaan, vaan sen voi löytää mm. pöytien päältä tai ikkunalaudalta lekottelemasta ja on mukana arjen askareissa jopa häiritsevyyteen saakka eikä pelkää mitään eikä ketään, niin suosittelen kyllä harkitsemaan pienirexejä. Sen lisäksi, että ne on kilttejä, pusuteltavia ja aktiivisia, niin ne tuntuu ihan unelmalle!

 photo 936700_10200496510886702_1099110141_n_zpsfc3fe520.jpg

 photo 431895_10200497026459591_189134360_n_zps7be9a847.jpg
Pikkuruinen vaimoke.

 photo 381565_10200496523567019_265008624_n_zps4acf988c.jpg

Pitäisi vielä keksiä Vladimirin vaimolle nimi. Papereissa mainitaan nimi Verona, mutta mietin, että liekö se tarpeeksi venäläinen nimi vaikka oliskin samalla kirjaimella alkava nimi kuin miehellään. Projektinimenä toimii tällä hetkellä Kotimainen Svjeta.

Ja ihastuin paijaamaan messuilla torakkaa, joten piti ostaa sitten muutama sihisevä torakka itselleni lemmikiksi. Meillä on pienempiä torakoita kasvamassa ruokaeläimiksi liskolle, mutta nuo suuremmat on sitten minun ihkaomia, jotka ei ruoaksi joudu elleivät ala aivan liian rasittaviksi. Ihania höpötöppösiä ja oikeastaan ne on erittäin kätsyjä lemmikkejä, kun niitä on helppo ja kiva käsitellä eikä ne vaadi paljoakaan panostamista omistajaltaan. Myöskin löysin naapuripöydästä myynnistä okapirun, joita minulla olikin nuorempana muutamia, mutten ollut nähnyt niitä kohtuullisella hinnalla myynnissä pitkään aikaan. Nyt yhden löysin, valitettavasti ei ollut enempää jaossa, mutta olkoon tämä yksi nyt sitten elelemässä meillä kunnes sille ehkäkentiestoivottavasti löytyy jossain vaiheessa ystäviä. Joskus huomasin, että okapirut on rumimpia eläimiä mitä olen ikinä nähnyt -> pakko saada. Mutta herttinen, en tiennyt ötököiden omistavan erilaisia persoonia ja kun meillä pyöri ne okapirut niin tykästyin kovin. Yksi oli tomera ja kiukkuinen, toinen leppoisa ja sosiaalinen kaveri, kolmas sitten jotain siltä väliltä. Saas nähdä millainen tästä yhdestä tulee.
Monet ihmiset miettii lemmikiksi jotain käärmeitä, liskoja tai hämppiksiä, mutta oikeasti tämmöset yksinkertaiset selkärangattomat on lopulta paljon viihdyttävämpiä :D Niitä saa ja voi kopeloida ja sekin, että ne ei elele 20 vuotta riesana. Suosittelisin myös rukoilijasirkkoja lemmikiksi ihmisille, joita kiinnostaa oudommat eläimet, varsinkin hierodula -sukuiset on aika yksinkertaisia ja tosi mielenkiintoisia seurattavia. Aina näitä ei löydy myynnistä, mutta jos jaksaa vartoa ja kysellä, niin kyllä joskus jostain niitä aina putkahtelee.

 photo 1903d25ab10d11e28ec622000aa8030b_7_zpsd7a99c2f.jpg

 photo 23b20bc0b01a11e294d322000a1f8c09_7_zps4139ad67.jpg

Ihan oli siis hyvät messut tuollains adoptio-asioissa, kun vihdoinkin sain kauan haaveksimani kaniseuralaisen Vladille ja sain vielä muutamia selkärangattomia viihdykkeeksi. Lemmikkipuolella pyörin lauantaina, en kerennyt muille messuille laisinkaan. Mutta morjenstin paria tuttua ja nuo messut on niin suuret, että jos haluaisi kiertää ne muutkin aihealueet, niin siihen menee jo muutama tunti, jos sen tekee hartaudella. Ja jos pitää vielä yrittää näyttää pätevältä ständillä aina satunnaisesti, niin ei siinä ehdi kierrelläkään. Sitä jaksan kyllä ihmetellä, että Lapsimessut ja PetExpo järjestetään samaan aikaan samoissa tiloissa, kun ne lapset poksauttelee ne ilmapallot siellä eläinpuolella, hakkaa terraarioita ja ronkkii häkkien sisälle... Näin muutaman vanhemman, jotka oli keksineet laittaa vauvansa joko rinnuksille tai selkään liinalla roikkumaan, mutta todella paljon oli taas isoja rattaita liikkeellä messuilla, joissa muutenkin on kauhea ruuhka. Ja kuulutuksien perusteella ihmiset hukkasi niitä lapsiaan sinne jonkin verran. En tiedä mitä sellaiset 0-3 -vuotiaat saa messuista irti siellä pyöriessään ja kannattaisin kyllä eläinpuolelle ihan sellaista 5v. -ikärajaa vähintään, koska sitä nuoremmat ei oikein ymmärrä vaikka kuinka yrittäisi neuvoa, että mitä ei saa tehdä. Toki kannatan sitä, että lapsia viedään julkisille paikoille ja tapahtumiin, mutta lemmikkitapahdumat ei välttämättä ehkä ole se parhain paikka, kun kyse on kuitenkin elävistä eläimistä, jotka stressaantuu sekä säikkyy, jos ei ihminen osaa käyttäytyä rauhallisesti. Tai ainakin messujärkkääjät voisi pariin kertaan miettiä niiden ilmapallojen sun muiden kanssa, että onko kenties hyvä idea antaa sellaisia, kun viereisessä hallissa on lemmikkieläimiä. Ihme etteivät vielä jakaneet sumutorvia ja megafoneja vielä ihan vaan kettuillakseen.

Mutta se siitä eläinpölinästä. Muuten kuuluisi ihan hyvääkin, mutta en vieläKÄÄN tiedä pääsinkö oppisopimuksella opiskelemaan. Työkokeilu päättyy huomenna, eli olen kohta "sapattivapaalla", koska en voi jatkaa missään töissä ennen kuin tiedän, että saanko opiskella. Ja sitten sekin, että päivää ennen työkokeiluni loppumista informoitiin, ettei työpaikkani ota ketään opiskelemaan, joten täytyy vaihtaa työpaikkaa. Todella harmi sillä viihdyin siellä hyvin :c Tulee suuri ikävä kanssaihmisiä. Toivottavasti pian kuitenkin tulee lisää informaatiota, että tiedän hakea jostain työpaikkaa ja ohjaajaa, tai sitten keksin jotain muuta. Tarjottiin opiskelupaikkaa, mutta sanoin etten ehdi tulla perehdytykseen kesken työkokeilun ja koko oppisopimushomma on auki, niin tässähän sitä ollaan oven välissä jumissa. Hitsin pihkurat meikä sanoo!

Pistetään vielä pari turhaa kuvaa meikästä tähän loppuun ja voisin jaksaa suunnitella huomenna sitä, että mitä tekisi vappuna. Inhoan vappua Helsingin keskustassa, olisi vaihtoehtona kävästä pyörähtämässä rokkapilly -juhlissa tai sitten vaan olla kotona lakkaamassa varpaankynsiä. Mitäs kanssaihmiset touhuaa?

 photo 301972_10200477511451728_718444153_n_zps2d83d208.jpg

 photo 58860_10200462170188206_694905182_n_zps649f7102.jpg

Viettäkääpä ihmiset rauhallinen vappu, toivotaan aurinkoisia päiviä ja tennarikelejä! Harmittaa joka kerta, kun pukkaa sadetta ja joutuu laittamaan jotain muuta jalkaan kuin risaiset kesätennarit, mutta onneksi on ihan juuri toukokuu, sitten kesäkuu ja viimeistään heinäkuussa ehkä jo pärjää parina päivänä pihalla t-paitasilteen. PUSMOI :*

torstai 18. huhtikuuta 2013

Ehdottoman laadukasta.

Ihmiset haluaa katsoa laadukasta viihdettä. Onneksi satunnaisesti en ole ihminen ja nautin äärettömästi mahdottoman huonosta viihteestä!

Aihe tuli mieleeni, kun uteliaisuuksissani katsoin pari jaksoa Sinkkulaivaa, joka vaikutti karmealle. Mutta se oli niin törkeän karmea, että se oli hyvä! Juontajakin vielä kettuilee minkä ehtii näille sinkuille, loistavaa. Ja sarjaan on varmaan valittu kaikkein hankalimmat persoonat, että voi pyöritellä silmiään ja naurahdella. Rakastan tämmöstä white trash -viihdettä.

Hauskin ja viihdyttävin sarja ikinä oli Daisy Of Love. Se oli johdannainen sarjasta Rock Of Love, josta katsoin myös toki kaikki kaudet ja nautin. Tositv:tä, jossa ensin elähtänyt keskinkertaisessa rokkibändissä tylsiä biisejä laulava mies etsii morsiota ja tyrkyllä on tietty parikymppisiä, joiden kuppikoolle ei enää riitä edes aakkoset. Daisy Of Lovessa yksi näistä neideistä sitten etsii puolisoa, koska ei saanut uljasta rokkariprinssiään toisessa sarjassa. Rock Of Lovessa esiintyvä hurmuri Brett Michaels omistaa sen verran nasevan ja tylyn huumorintajun, että jaksoi naurattaa kolmen kauden verran näiden naikkosten soidinmenot ja järkevä käyttäytyminen. Daisy Of Lovessa taasen Daisy ei oikein tunnu tajuavan mitä maailmassa tapahtuu, mutta en ole nähnyt hauskempia kisaajia missään sarjassa, kun koko ukkolauma on ihan pölvästejä :D Suosittelen katsomaan nämä kaikki, jos nauttii huonosta huumorista ja voi elellä sen myötähäpeän kanssa!

 photo whyheatherwhy1_zpsf78d0fed.jpg

 photo 3730439070_a993715539_zps4d2e4140.jpg

Katsomme myös mahdottoman paljon partnerin kanssa haamuohjelmia. Siis juuri tätä tositv:tä, jossa metsästetään haamuja. Yksi suosikkimme oli Destination Truth, jossa tosin enemmänkin etsittiin mystisiä monstereita. Yleensä ne meni jossain puskassa pimeässä, sitten kun jossain rapisee juoksevat sinne, mutta kun pääsevät paikalle, niin juoksevat kiljuen karkuun. Näin he etsivät legendaarisia monstereita. Ja haamusarjat nyt on... Haamusarjoja. Niitä on useita, on Ghost Hunters, Ghost Lab, Ghost Adventures... Oikeastaan kaikki sarjat, jotka tulee kanavalta syfy. Olen vähän katkera siitä ettei meillä näy syfy, mutta ehkä joskus vielä näkyy. Koko kanava pelkkää haamuparanormaali-kekkulia, uh, se olisi ihanaa.

 photo destinationtruth011309_zps903bc4a9.jpg

 photo tumblr_md9985dS0F1rzgcbbo1_500_zps7cc6d1ec.jpg

 photo scifi_ghosthunters2-791136_zps7335fed2.jpg 

Yksi kaikkien aikojen suosikkisarjoistani on RuPaul's Drag Race. Se on juuri sitä miltä kuulostaakin, paitsi jos et ajatellut drag queeneja nahistelemassa. Joskus siellä on niin käsittämättömiä persoonia, että meinaa olla lirut housussa niille naureskellessa. Ja bonuksena vielä saa nähdä kuinka huiseja meikkejä ne tekee! En juuri nyt muista mikä kausi se oli, jossa oli monta hauskaa tapausta, mutta useimmissa kausissa niitä on aina pari. Isot miehet glitterin ja tyllin seassa nahistelemassa tekoripset väpättäen, sitten joskus ne tehtävätkin on ihan älyttömiä. Olen salaa vähän kateellinen siitä, että olen nainen, joten en voi olla sassy drag queen :c Ja totta kai olen mahdottoman kateellinen siitä, että kisassa on todella taitavia maskeeraajia, osa pystyy jopa ompelemaan kaikki asunsa ja huhhahhei. Voisin sanoa sarjaa inspiroivaksi, sen ohella, että sitä katsoessa naureskelee katketakseen.

 photo Rupaul-Drag-Race-Cats_510_zpse72b0685.jpg

 photo ru1n_zpscc044721.jpg

Viikko flunssassa ja takana erittäin laadukkaita sarjoja. Taitaa olla katsomatta vielä uusin kausi RuPaulia sekä kenties keksin vielä jotain muutakin hyvää. Kai joku muukin nauttii tämmösistä reality-sarjoista? Kuka kehtaa tunnustaa? 

PUSMOI ja palaanpa taas laatuviihteen pariin, tällä hetkellä menossa Rock Of Love Charm School, jossa yritetään koulia rokkaripissiksistä asiallisia. Tähän mennessä saldo on, että omenalla päähän, piirrellään kikkeleitä toisten kuviin ja revitään hiusjatkeista.

:*

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Räkärättiritari ja meloni...mikä?

Olen ollut laiska järkkärin kanssa, joten saatte kärsiä myös huonolaatuisista instagram-kuvista. En edes ymmärrä, että miten iPhone nelosessa on niin kehno kamera, mutta menkööt! Ja jos jollain on muuten ehdottaa hyvää puhelinta, jos luopuisin iPhone nelosesta, niin saa ehdottaa. Haluan paremman kameran ja haluan, että puhelin toimii myös pakkasessa (toisin kuin meikäläisen iPhone, joka hyytyy jumiin, jos on alle +6 astetta...).

Ja olen kaiken lisäksi jälleen flunssassa. Sen piti olla kolmen päivän mittainen flunssa, sama jonka partneri kärsi, mutta minulla se vaan jatkuu, jatkuu ja jatkuu... Ja partnerille se iski takaisin, lievänä tosin. Päädyin siihen tulokseen, että se on joku evoluutioflunssa, että tarttuessaan seuraavaan muuttuu pahemmaksi. Eli jos tartutan jonkun, niin sitten oikeasti siltä joltain lentää oksennus (minulta vaan melkein) ja sille kohoaa 40 asteen kuume...
Vammaisin asia tosiaan tässä on se, että pahoinvoin. Söin lenpparipähkinöitäni, eli jogurttipähkinöitä, mutta tuli järkyttävän huono olo niistä ja partneri joutui viemään ne pois tietokonepöydältäni, koska en halunnut edes nähdä niitä! Kun yritin syödä suklaapatukkaa, niin kesken kaiken oksennus tuli kurkkuun saakka ja jos en olisi niin pidättyväinen oksentamisen kanssa, niin olisin varmaan puklannut petiin. Mutta tyydyin syljeskelemään vessanpyttyyn. Hell yeah, saakels!

(Olkaa hyvä näistä yksityiskohdista, kaikkia varmaan kiinnostaa.)

 photo aamujen_zps27db747e.jpg
Huomenia.

On se kans kumma, kun pidetään hullua jännityksessä. Ravasin taannoin jälleen haastattelussa oppisopimusta varten, siinä ne tsekkasi papereita läpi eikä kysyneet mitään tärkeätä. Oletin, että nyt tentataan sitten kunnolla, kun ollaan ns. loppusuoralla, mutta enemmänkin se oli sellaista turisemista. Ja ei siinä 10min aikana ehdi edes saada varmaan mitään kuvaa ihmisestä, mutta piti käydä näyttäytymässä. Tai ehkä ne tsekkaa, että kuka tämä olikaan ja millainen naama sillä oli. Ja sitten valitaan sen perusteella, että kuka ei aiheuta sellaista "RISTUS mikä TOI on!?" -efektiä olemuksellaan. En siinä kisassa varmaan pärjäisi, vaikka omasta mielestäni olenkin söpö. Mutta istuin ryhdikkäästi ja hymyilevästi!

Hyvälle tuulelle kyllä tulin siitä, kun kyselivät, että miten omasta mielestäni meni ne soveltuvuuskokeet. Sanoin, että epäilin itseäni, mutta kai ne ihan hyvin meni. Sanoivat, ettei olisi voinut paremmin mennäkään! Taisin rykäistä parhaan tuloksen kokeista, joten ainakin siinä mielessä on paikka pedattuna ihan hyvinnii :) Pitää vaan toivoa, että mitään ihmeellistä ei tapahdu. Stressaan sitä, että mitä mieltä esmes nykyinen pomo on, kun sitä ei oikeastaan työpaikalla näe kuin ohimennen. En ole tainnut jutella koskaan sen kanssa kuin pari sanaa, sitten muutaman lauseen, jos joku muukin ollut paikalla. Tai miten meni työterveystarkastus. Olen pessimistinen kuitennii, joten vielä harrastan pieniä epäilyksiä. Ja näin taannoin painajaistakin, jossa minulle selvisi, että olin tehnyt koko ajan kaiken väärin ja kollegat haukuskeli minut lyttyyn. Onneksi ne on oikeasti rehtejä ja sanoo suoraan, että olisi aika hyvin epätodennäköistä, notta tulisi mitään mysteerisiä valituksia. Jännitän kaikesta huolimatta, kuten aina, sillä olen murehtivaa tyyppiä.
... Mutta jännitykselle ei varmaan ole kamalasti tarvetta, sillä minulle on uskallettu antaa hieman enemmän vastuutakin töissä :) Ja vaikken pääsisi oppisopimuksella töihin, niin ainakin tietäisin tehneeni parhakseni!

 photo hekejaewokki_zpsf20a2980.jpg
Tomera tähystäjä ja matkalla kohti mummolaa!

Viikot ja päivät menee samalla tavalla kuin ennenkin. Olen alkanut tottua sen verran hyvin työntekijän rytmiin, että olin pääsiäisen jälkeen ihan skebelinä. Olin siis väsynyt, mutta nukkuminen ei auta. Kyllä se rytmin ylläpitäminen on hyvä asia, ihan sama onko töissä vai ei, mutta lipsahdan aina sellaiseksi torkkuvaiseksi ja laiskaksi heti, jos ei tarvi jotakin tehdä. Ja tulin pääsiäisen aikaan vähän kipeäksikin, mutta onneksi vaan pariksi päiväksi. Ja viikonloppuisin luulen, että tarvitsen lepoa, mutta oikeastaan pitäisi varmaan keksiä vähän jotain äksöniä, jonka tekisi ainaski kerran viikonlopun aikana, ettei ehdi liikaa muhia. Minua saa siis ehdottomasti pyytää kahville, jos vaikutan siltä, että marinoidun viikonloppuna liikaa peiton alla! Toimisin kyllä varmaan tosi hyvin jonakin saalistajana Afrikassa, kun ne spurttaa sen kerran ja sitten leppuuttaa, kunnes on ihan pakko spurtata uudestaan. Ja spurtin jälkeen sulattelee vaan ruokaansa lekotellen. En vaan tiedä, että miten ne leijonat sitten pääsee ylös niin ketterästi sieltä muhimasta seuraavaan spurttiin :D Tai sitten ehkä niilläkin on ne maanantait vähän hankalia...

Ja piristin itseäni shoppailemalla hieman, sillä eksyin vahingossa Seppälään. Siellä on aina alet meneillään, tai sitten luulen vaan! Joka kerta siellä käydessäni menen vaan ihan vähän katsomaan kynsilakkoja, mutta nappaan mukaani jotain muuta. Nyt löysin kuviolliset leggingsit kevätmeininkeihin (tai ohuet housut, en oikein ole varma), kaksi niittipipoa, thermo-leggarit sekä yhden kynsilakan. Olen halunnut jotain ällöttävän pinkkiä, joten nappasin korallisen pinkihtävän ällöttävän lakan, jossa hieman kultakimalletta seassa. Väri on kiva, mutta joutuu lakkaamaan paljon, että saa peittävää. Ja sekin, että se fast dry on vissiin aina vähän mielipideasia, kun puoltoista tuntia lakkaamisen jälkeen menin suihkuun ja tuli lakkaan vekkejä... Vaikka phöönasinkin sormiani kuivatellessa. Olispa kaikki kynsilakat yhtä ihania kuin Models Ownin yksi laventelinvioletti, joka peittää jo yhdellä kerroksella ja kuivuu nopsaan! Mutku ei ole edes tiettyjä hyviä merkkejä, on vaan jonkun merkin tiettyjä hyviä värejä. Models Ownillakin on niitä, jotka ei peitä mittään koskaan ikinä. Siinähän sitten arpoo, että mikä olisi ehkä hyvä... En jaksanut kuvata ostoksiani edes, joten voitte nyt vaan visioida!

Postissakin kävin ja sieltä tuli minulle hiuksia. Minulla on bad hair day joka päivä, kun tukka on lyhyt, mutta ei asiallisen mallinen. Ja se on tuskaista, koska haluan kasvattaa tukkaani jonkin verran, joten en voi alkaa leikkelemään. Heräsin yhtenä aamuna niinkin, että koko takajeejee sojotti suoraan taakse ja ylös, siinä sitten on kiva yrittää kammata hiuksia ja saada ne asettumaan. Nyt olen turvautunut vaan miniponnariin, joka hengaa niskassa, koska ne villat ei vaan halua olla. Leikkasin myös otsatukkaa itselleni, josta pidin, kunnes huomasin näyttäväni sen kanssa 10-vuotiaalta pojalta :D Kasvaispa sivutukka vauhdilla, että saisi leikattua sen polkkatukan... Tuolla nipsinapsujatke -tukalle ajattelin suorittaa liukuvärjäyksen ja se asettukoon päähäni silloin, kun haluan näyttää asialliselle. Mutta on jo jonkin aikaa ollut tavoitteenani saada polkkatukka huispake-otsiksella, siihen menee vielä muutaman sentin verran aikaa.

 photo otsis_zps1d06b11e.jpg
DIY-otsis.

Odottelen innolla PetExpoa, koska olen varannut meidän pienirexille vaimoksi pienirexin! Melkein saman värinenkin, suklaanruskea, mutta valkoisella maha-alueella. Kuvien perusteella mahdottoman kaunis leidi ja Vlad varmaan ilahtuu ikihyviksi, kun saa seuralaisen :)
Varasin joku aika sitten jo yhden kanin, mutta kävi niin, notta kun olimme ovella niin ei vastattu puhelimeen eikä toiseen puhelimeen. Eikä tullut mitään sähköpostiakaan siihen aikaan, kun rämpläsin koko ajan puhelinta tarkistaakseni. Myyjän puhelin oli kuulemma unohtunut kaverille, kaveri vastasi siihen seitsemännellä soitolla, antoi toisen numeron josta sitten myyjän piti vastata. Ei vastannut. Norkoiltiin pakkasessa odottelemassa, tuli sitten illalla mailia, että "oho sori". Kun sitten sanoin, että kyllä voin kanin edelleen ottaa, notta sanoo ajan ja paikan, niin piti sitten hiljaisuutta viikon pari. Ja monet sanoi, että juju heillä on kaneja, mutta sitten kukaan ei koskaan sen mainostuksen jälkeen vastannut, kun tarkemmin kyselin. On se ihmeen vaikeaa hankkia itselleen kani! Varsinkin, jos haluaa tietynlaisen tai edes sinne päin, niin pffffft. Ja kuitenkin tuntuu, että iso osa ihmisistä haluaa kaneistansa eroon. Mutta nyt sitten toivotaan parasta, että pian Vladimir saa kauan kaivatun vaimon ja he voivat yhdessä valloittaa maailman!
Ja sekin, että minua vissiin tarvitaan ständille PetExpoon, joten pitää yrittää näyttää lähes pätevältä, kun seisoskelee siellä vastaamassa kysymyksiin. Jos joku kysyy jotain. Tai jos joku haluaa ostaa jotain. Mutta se on mukavaa, kun siinä on kuitenkin tuttuja kans seisoskelemassa ja osa ihmisistä on ihan kiinnostuneita herpeistä! Itsellä ei ole mitään lemmikkiä vietäväksi sinne esille, koska kaikki on kärttyämmiä tai stressipertsoja. Jos seison siellä herppien luona ja joku näkee minut, niin saa sanoa morjentes, ehdottomasti.

Loppuun vielä kuva tuliaisesta, jonka partnerin veli toi meille Japaniasta. Partneri on kehunut meronpaneja kovasti (melonpan, melonileipä, muttei melonin makuinen) ja sain maistaa sitten nyt ensimmäisen kerran. Olisi varmaan maistunut paremmalta, jos maistaisi paremmin ja oli mystistä, kun se oli leipää, jossa keksikuorrute päällä... o_O Ihan hyvä aamiainen kuitenkin! Vielä on maistamatta suklaaversio, en tiedä uskallanko, etten oksenna sitä poies.

 photo meron_zpsfc55df95.jpg

PUSMOI, yritän nyt tointua flunssasta ja lähetän paranemistoivomuksia kaikille muillekin, jotka kärvistelee sängyn pohjalla katsoen huonoa laatuviihdettä :*

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Paasaan, vaikkei kukaan kuuntele.

Olenkin varmaan jo useampaan otteeseen maininnut, että meillä asuu tsvetnaya bolonka, joka sitten tänä vuonna sai Suomessakin virallisen tittelin, eli venäjänbolonka. Ensin se oli russkaja svetnaja bolonka, mutta onneksi lyhensivät sen hieman fiksumpaan muotoon! Eli nyt Ewok on rotukoira.

 photo pikkuisewok.jpg

Edelleen tosin löytyy markkinoilta niitä, jotka yrittää parhaansa mukaan myydä bolonkoina kaikenlaisia otuksia. Juuri äsken törmäsin ilmoitukseen, jossa myytiin bolonkoja, jotka näyttivät enemmänkin värivirheellisiltä novascotiannoutajilta. Ja syntymäajaksi sanottiin maaliskuu, joten ne olivat reilun kuukauden ikäisenä jo suurempia kuin Ewok aikuiskoossaan... Olihan ne pennut söpöjä, mutta ei todellakaan mitään sukua bolonkalle.

Bolonka sanana merkitsee venäläisittäin sylikoiraa, eli pientä koiraa, jolla yleensä on kiharahko turkki ja se muistuttaa havannankoiraa, bichon frisetä tai muuta sellaista pörheää otusta. Ja koska Viro ja Venäjä on vähän kuin Suomi ja Ruotsi, niin siellä Virossakin liikkuu se sana bolonka noissa pienissä koirissa, vähän samalla tavalla kuin Suomessa liikkuu erilaisia ruotsinkielestä tulleita sanoja. Sitä ei ole oikein osattu järkevöidä roduksi vielä siellä Virossa(kaan), vaikka tiedän, että Venäjällä on erittäin varteenotettavia kasvattajia ja hyviä kasvattajia. Ja Virossakin saattaa ehkä kenties olla joku, jolla on paperillisia koiria ja siellä syntyy ihan puhtaita bolonkoja. Mutta enemmänkin Virosta liikkuu muualle Eurooppaan sekarotuisia, koska pentutehtaat on hyvä tulonlähde. En tiedä onko siellä joku musta aukko lakien säätämisissä, vai eikö niitä tehtaita vaan löydetä ja suljeta. Suomessakin on toki näitä pentutehtaita, mutta vähän pienemmässä mittakaavassa. Täällä raportoidaan kaikki vääryys keltaiselle lehdistölle, joten ei kannata edes pitää pystyssä mitään epämääräistä kenneliä. Ja kansalaisetkin on turhan tomeria ilmoittamaan epäkohdista poliisille.

poikais photo poikais-1.jpg

Mutta kuten sanoin, Suomessakin on pentutehtaita, joista myydään rotukoiria, sekarotuisia sekä "paperittomia rotukoiria". Paperittomuudelle ei ole mitään syytä kuin se, että joko koira on sekarotuinen tai sitten on emää pennutettu liian tiheästi. Tätä kannattaa miettiä, jos katsoo ilmoitusta halvemmasta rotukoirasta. Jos kasvattaa rehdisti pesueellisen sekarotuisia, niin minusta siinä ei ole mitään pahaa. Kasvattajalta vaan tulisi saada kaikki tiedot vanhemmista ja mielellään myös nippu papereita nähtäväksi, joissa näkyy vanhempien lääkärikäynnit ja tutkimukset. Ja jos mahdollista, niin isovanhempien ja isoisovanhempien tiedot. Uskon, että suurin osa koiraihmisistä säilyttelee kuitteja ja näitä papereita jossain kaapin pohjalla eikä ole ostajalta liikaa vaadittu, että saisi nähdä näitä terveystietoja. Koska jos myydään "terveistä vanhemmista", niin pitääkö siinä vaan luottaa jonkun tuntemattoman ihmisen sanaan? Miten olisi vaikka muutamat kuvaukset, silmätutkimukset ja perustarkastukset?

 photo bwaha.jpg

Ja koirien hinnoista... Kyllä, paperillisen rotukoirat maksaa. Oikeastaan osa maksaa jopa törkeän paljon. Joskus olen katsonut, että joistakin pennuista pyydetään 1000e. No on se aika paljon. Sitten joistakin pyydetään 1500e. Huhhui, sepäs on huisi hinta. Ja joistakin jopa 2000e! Sitten seuraavassa ilmoituksessa myydään vastaavaa, paperittomana, puoleen hintaan. Tavallinen ihminen haluaa säästää kaikessa ja jos kerran saa samaa tavaraa halvemmalla, niin miksikäs ei? Haluaisin kertoa myös yhdestä toisesta törkeän kalliista harrastuksesta: eläinlääkärissä käyminen. Jos joku on käynyt joskus yksityisellä lääkärillä tutkimuksissa, niin tietää, ettei se ole halpaa. Eläinlääkärissä käyminen on yhtä kallista, ellei jopa joissakin tapauksissa kalliimpaakin. Saa helposti kulumaan 100e siihen, kun koiralla on ihan tavallinen korvatulehdus. Oletettavasti koiralle tulee jossain vaiheessa sen elämää tarvetta käydä lääkärillä, joten rahaa kuluu. Mutta miksi sitten ostaa halpa koira, joka todennäköisesti joutuu käymään lääkärissä ensimmäisen elinvuotensa aikana useita kertoja? Ja usein paljon suuremmissa operaatioissa kuin korvatulehdustutkimuksissa.

Jos vielä sen lisäksi selviää, että koira on multiallerginen, niin ruokaan menee törkeästi rahaa. Eihän sellainen koiran perusruoka paljoa maksa, mutta jos koira on allerginen monelle asialle, niin ruoan hinta tuplaantuu, triplaantuu... Ja jotkut koirat voivat olla allergisia jollekin raa'alle lihalle ettei pelkkä barffaus ole ratkaisu, osa koiranleluissa oleville aineille, osa voi saada allergisen reaktion ihan jo ulkoilmassa leijuvasta siitepölystä/katupölystä. Siinähän sitten raapii päätään, heittelee satasia ja taas satasia lääkäriin, erikoisruokaan ja vielä stressaa itsensä harmaatukkaiseksi! Koiralle voi tulla myös iho-oireita, jotka vaatii lääkitystä, rasvoja ja hoivaa. Eikä ne välttämättä paranekaan niin helposti kuin luulisi, jos onnistuvat tulehtumaan tai reaktio on paha. Sitten suolletaan koiraan antibioottia ja taas tuli lääkärikäyntejä ja lääkelaskuja... Ainiin, ja koiran maha meni kuralle antibiootista eikä tiedä mitä sille nyt sitten syöttäisi.

Minusta joidenkin rotukoirien hinnat on silkkaa hulluilua. Mutta toisaalta, jos koirassa on jotain vikaa, niin ainakin on tehty kaikki sen eteen, että vaivoja ei tulisi. Joskushan niitä tulee silti, vaikka koko suku olisi tervettä sakkia. Mutta silloin ainakin tietää, ettei ole kerjännyt verta nenästään hankkimalla maanantaikappaletta tarkoituksella ja usein kasvattajat sekä muut harrastajat ovat tukena näissä asioissa. Kasvattaja voi jopa kenties palauttaa osan kauppasummasta ostajalle, jos koirassa ilmenee jotain vikoja. Mutta virallisten kasvattajienkin kohdalla kannattaa aina tarkistaa, että pennun vanhemmat on aikuisten oikeasti terveitä ja suvussa ei liiku mitään sairauksia. Vaikka olisi kuinka kasvattaja, niin silti epärehellisiä ihmisiä mahtuu maailmaan. Asioita voi selvittää netin kautta kuitenkin aika hyvin googlettemalla emän ja isän nimellä tietoja.

poikaissss photo poikaissss.jpg

Tämmönen plöräys nyt, kun aloin miettimään niitä pöhelöitä parkoja, jotka ostaa novascotialaisen näköisiä bolonkoja ja ihmettelee, kun ne kasvaa yli 10-kiloisiksi ja kärsivät ties mistä ongelmista. Ja omana mielipiteenäni sanon sen, etten ikinä ottaisi koiraa Virosta, ellei kasvattaja olisi kuuluisa laadukkaista pennuista ja koiristansa, sekä tunnettu kasvattajapiireissä. Viro on se vihoviimeinen paikka mistä kannattaa hommata pentu. Ja vaikka välttelisi virolaisia pentuja, niin niitä roudataan Suomeen asuntoihin ja myydään sitten suomalaisina pentuina. Tuntuu vähän rasistiselta sanoa näin, mutta jos myyjä puhuu vähän huonoa suomea, ei pysty näyttämään pentujen vanhempia, pennuilla ei ole papereita eikä terveystietoja, niissä ei ole sirua niskassa (sen tuntee kokeilemalla) eikä osaa tarjota kuin sitä söpöä koiraa, niin ei. Ei todellakaan. Ja myyjän kaikki informaatio tulisi olla jaossa, koko nimi, osoite ja puhelinnumerona joku muu kuin prepaid.

Tuskin tämä turinani saavuttaa koko kansaa, mutta ainaski nyt yritin. Itse ostin paperillisen koiran, joka ei ollut vielä virallisesti minkään rotuinen. Otin sinänsä riskin, mutta maksoin niistä papereista ja siitä infosta minkä sain pennun ostaessani. Leimasta voin maksaa sen muutaman kympin lisää, nyt kun koiran voi rekata kennelliittoon. Mutta ne paperit, ne tiedot, mustaa valkoisella. Muistakaa lapset rakkaat nämä jutut.

Ei tässä muuta, PUSMOI :*

Ja kuvissahan esiintyy meidän Ewok, niin poikaisena kuin vähän isompanakin :)

poikais2 photo poikais2-1.jpg

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Ruokaa!

En ole mikään paras kotivaimo, sillä ruokaa tehdessä olen yleensä kiukkuinen. Tein kuitenkin maailman parhaita lihapullia, jotka sai nimekseen sitten Vihapullat. Ajattelin jakaa reseptin kanssanne, koska tein niitä kokonaisen pellillisen ja kaikki meni seuraavan päivän aamupäivään mennessä :D Ennen olen tehnyt aina ohjeiden mukaan lihapullia, mutta näistä tuli paljon parempia, kun tein vaan jotakin ja improvisoin.

Taikinamoska:
- Jauhelihaa
- Muutama kananmuna
- Vehnäjauhoja
- Tomaatteja
- Pekonia

Mausteina:
- Paahdettua valkosipulia
- Yrttigrillausmaustetta
- Suolaa
- Juustokuminaa
- Pippurisekoitusta
- Yrttejä, jos niin haluaa (basilika, persilja tms.)

Ensin heittelee johonkin astiaan jauhelihat, sinne sekaan sitten kananmunia sen verran, että on ällöttävän vetreää se mössö. Laitoin itse kaksi pakettia jauhelihaa (400g) ja kolme kananmunaa. Pyörittelin ja sen jälkeen lisäsin sekaan pieneksi silputtua tuoretta tomaattia ja pekonikuutioita. Sen jälkeen lisäsin mausteita, niitä kannattaa laittaa reippaasti. Itse laitan yrttigrillausmaustetta kaikkeen ja kilokaupalla. Juustokuminaa, suolaa ja pippurisekoitusta ei tarvitse paljoa, valkosipulia sen verran, että miten paljon siitä sattuu tykkäämään. Ja laitoin sekaan jotain yrttejä, en nyt vaan muista tarkalleen, että mitä. Haistelen vaan mausteita nenälläni ja visioin, että sopiiko ne joukkoon :D
Kaikki taas sulavaksi mössöksi, jonka jälkeen arvioi sitten kuinkahan paljon vehnäjauhoa tarvitsee, että taikina pysyy kasassa. Laittaa hissukseen sekaan ja sekoittelee, kunnes on mahdollista pyörittää palleroisia uunipellille. Pyörittää sellaisia isoja lihapullia, mutta ei kuitenkaan ihan nyrkin kokoisia. Uuniin 200 astetta ja noin 25min.
Tadaa!

Ne Vihapullat oli kyllä mahdottoman makoisia. Täydellisiä ne olisi olleet, jos olisi vielä ollut mozzarellaa. Olen yrittänyt tehdä lihapullia aina niin, että laittaa kermaviiliä, sipulikeittoseoksen ja korppujauhoja. Muttei lihapullat semmosia nyt tarvihte, voi ihan hyvin sakeuttaa sillä jauholla mitä kaapista löytyy (vehnäjauho, maissijauho...) ja kermaviili on aika turha siellä seassa. Nuo Vihapullat on kans helppo toteuttaa, kun ei tarvi niin kovin varautua lihapullien tekemiseen, kunhan sattuu olemaan jääkaapissa muutamia aineksia!

Yritimme myös tehdä ramenia, mutta se ei ollut niin hyvää kuin Vihapullat. Yritettiin parhaamme ja kyllä siitä tosi syötävää keittoa tuli, puuttui vaan niitä aasialaisia aineksia ja mausteita seasta. Ja onneksi tehtiinkin sitä, koska molemmat ollaan oltu kipeinä ja lämmin keitto auttaa lentsuun :) Oikea ramenhan tehdään niin, että lientäkin jo valmistetaan 8h, mutta täytyy joskus soveltaa ja keksiä millaisen liemen saisi tehtyä hieman vähemmällä vaivalla ja joka kuitenkin olisi lähes yhtä maukasta. Kun keksin sen, niin kerron teillekin.

 photo ramensnams_zps000a742c.jpg
Keitoksen päällä 6min muna (6min laitettuna kiehuvaan veteen, jää sopivan veteläksi sisältä), kevätsipulia ja herneenversoja. Lihana toimi ruskistettu, keitetty ja uudelleen paistettu mikäliesisäpaisti.

Toivottavasti Vihapullat auttaa jotakin, joka miettii mitä ruokaa tekisi ja haluaa maukkaita lihapullia niiden plah-pullien sijasta!

PUSMOI :*

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

En osaa.

Youtubessa kiertää tagi, jonka otsikkona on
"Beauty things I suck at!" 
Ajattelin, että jos bloggaisin aiheesta, kun jotkut ihmiset elelee siinä harhaluulossa, että osaisin meikata tai osaisin jotakin :D Laitan sekaan jotain kuvia (osa jo nähtyjä), joissa ilmenee ehkä kenties on jotain asiaan liittyvää.

1. Ripsiväri.
Kun olen keksinyt vihdoinkin erilaiset taktiikat siihen, että miten saan ripseni pysymään taivutettuina ja kivoina, niin en silti osaa vielä olla sotkematta ripsivärin kanssa. Yleensä huitaisen yläluomelle sitä ripsiväriä siinä rytäkässä, sitten pitää pyyhkiä ja korjata luomivärejä. Joskus löydän ripsiväriä jopa nenästäni tai käsistäni. Alaripsistä ei edes puhuta, en yleensä edes laita alaripsiin ripsiväriä, koska se vaatii sitten koko silmäpussin uudelleen meikkauksen... Joskus käytän vedenkestävää eyelineria alaripsissä, kun sitä on helpompi tuikkaista ripsiin sohimatta sitten silmäpusseja pitkin.

2. Naaman peseminen.
Joskus on sitä mieltä, että se on vaan tylsää, joten menen nukkumaan meikit naamassa. Usein se ei kamalasti haittaa, kun naamassa on hengittäviä tuotteita, mutta jos on jotain paksumpaa, niin pitäisi ehdottomasti pestä se naama. Sitten ihmettelen, että mistä niitä tukkoisia huokosia tulee ja ohois, kun naama näyttää kehnolle. Kun pesen naamaa ja rasvaan sitä, niin teen sen usein pitkän kaavan kautta ja fiilistellen. Minulla on niin kuin viha-rakkaus-suhde sen naaman pesemiseen ja rasvaamiseen, kun sitä teen niin son mieluisaa, mutta pitäisi tehdä se joka jeesuksen kerta ennen kuin menee petiin. Aamulla se on paljon kivempaa kuin uneliaana illalla.

 photo heksaamu_zps86404c3e.jpg
Eilisetmeikitnaamassa-huomenta.

3. Hopeinen, harmaa, sininen ja vihreä.
En vaan jostain syystä käytä ikinä mitään hopeista tai harmaata luomissani (tai no huulissakaan tai missäänkään). Minulla tulee sellaisista mieleen aina nämä glamour-beibet, joille tehdään meikki, jossa ei ole mitään sävyjä ja minusta se ei sovi kenellekään. Uskon, että hopeiset ja harmaat sävyt on ehkä ihan hyviä, mutta ainoa mihin kosken on sellainen lähes valkoinen hopea ja siihenkin ehkä kerran vuodessa. Ja harmaan voi hyvin korvata mustalla, koska harmaa tuntuu vaan tosi turhalle sävylle. Harmaa ja hopeinen kuuluu minusta vain hiuksiin.
Sinistä olen kammoksunut koko pienen ikäni meikeissä (enkä muutenkaan tykkää perussinisestä missään), mutta rakastan turkoosia värinä, niin ihan hissukseen olen alkanut yrittää luoda meille sinisen kanssa jonkinlaista suhdetta meikkauksessakin. Sain lahjaksi sinistä geelilineria ja kun sitä laitoin, niin ei tapahtunut mitään maata järisyttävän kamalaa edes!
Ja koska silmäni ovat vihreät se vihreä on jäänyt meikkauksesta ihan jonnekin kauaspois, vaikka limenvihreä on kans yksi mahdottoman hieno väri! Pitääkin ottaa joku kerta asiakseen, että tutustuu näihin vieraisiin väreihin ja suhtautuu avoimesti meikkisudin vedellessä luomelle näitä välteltyjä sävyjä.

 photo naamojen_zpsa844792a.jpg

4. Mineraalimeikit.
Näitä jaksetaan hehkuttaa, että kyllä ne peittää koko naaman ja on kans hyvät aineet silmäpussien peittämiseen blablabla. Minä en vaan todellakaan osaa enkä jaksa laittaa koko naamaa mineraalimeikeillä. Tuntuu kans väärälle, että joku peitevoide on puuterimaista, vaikka kuulemma se toimii. Ja jos laitan mineraalimeikkiä, niin se ei todellakaan peitä niin hyvin mitä ihmiset luulee. Käytän mineraalimeikkiä puuterina sen jo alla olevan pohjan päälle, mutta todella harvoin sellaisenaan. Ainoa merkki mitä voin käyttää sellaisenaan on Meow Cosmetics ja siitä se peittävin meikki, koska se jopa toimii lähes niin hyvin mitä väitetään. Muut merkit peruspeittävyyksineen ei vaan ole meikän juttu, ellen halua olla ihan au natural. Ja sekin, että mineraalimeikkaamiseen menee aikaa, kun pitää kerrostaa, pyörittää, kerrostaa, huiskia, pyörittää... Phuh!

5. Kynsien lakkaaminen.
Joskus jaksan tehdä hauskat ja sievät kynnet, mutta oikeasti se lakkaaminen näyttää ensiksi siltä, että joku 3-vuotias olisi lakannut kynsiä. Jos itselleni lakkaan, niin vetelen vaan sen pohjavärin miten sattuu ja sitten on kaikki sormet siinä lakassa. Ja en jaksa useinkaan ajatella kynsinauhojen tökkimisiä tai mitään muutakaan. Jos taas jollekin muulle tekisin kynnet, niin jaksaisin keskittyä ja lakata nätisti, omalla kohdalla ei vaan viitsi! Ja sitten kun olen lakannut koko sormet pitkin poikin, niin korjaan vaan kynsilakanpoistoaineella tai sitten odottelen, että ne ylimääräiset irtoilee suihkussa. On kiva nähdä kauniisti lakattuja kynsiä, mutta olen itse hätähousu, jolle se ei ole ihan nyt niin justiinsa.
Ja kynsien koristeleminen on kivaa, jos se onnistuu. Mutta olen kans tomerasti vältellyt leimalakkaamista, koska minusta se ei ole niin huisia koristelua, kun se vaan lätkästään kynnen päälle. Yritän sitten manuaalisesti somistella ja siitähän ei tule mitään, mutta ainakin voin sanoa, että ihan itse tein :D Pitäisi tutustua vaikka akryylimaaleihin paremmin, jotta ei tarvitsisi kynsilakalla maalata kynsilakan päälle. Se on vaan hullun hommaa.

6. Hiukset.
En laita hiuksiani, tai siis, laitan ne huonosti ja nopeasti. Pitkällä tukalla oli ketterää, kun ylikasvaneen otsatukan kiepautin vaikka rockabilly-tötterölle tai muuten rullalle, sitten muu tukka pöyhkeälle ponnarille. Lyhyen tukan kanssa jaksan phöönata ja alla kenties muotovaahtoa, jos pitää näyttää vielä järkevämmälle, niin laitan vähän vahaa. Mutta en ole koskaan ollut sellainen hiustenlaittaja, että jaksaisin pidempää tukkaa kihartaa tai tehdä kampauksia. Teen todella mielelläni muille, mutta en itselleni. Tykkään leikata ja värjätä muiden hiuksia, laittaa niitä ja räplätä niitä, mutta kun en näe omaan takaraivooni, niin en innostu niin paljoa omasta tukastani. Tällä hetkellä tukka on reuhka, joka on lyhyt, muttei tarpeeksi lyhyt ollakseen siisti. Tilasin hätävaraksi klipsipidennyksiä, jotka värjään sitten mieluisiksi ja täten saan sitten tehtyä hätäponnaria, kun tuntuu, että joka päivä on bad hair day :D Käyn kampaajalla ehkä kerran kahdessa vuodessa, jos silloinkaan. Viimeisimmät leikkuut on olleet ne, kun partneri vetäisi tukkani lyhyeksi, ajelin sivusiilin ja olen ohennellut kehnosti vessan peilin ääressä päällystukkaani.

 photo hekennaama_zps87140cab.jpg

7. Alaluomen rajaaminen mustalla/tummalla.
Joskus näkee, kun joku on siististi laittanut mustalla rajaukset myös alaluomelle. Minulla se ei vaan ole mahdollista. Ensinnäkin mietin, että se ei vaan sovi. Toisekseen lähes joka kerta, kun yritän pitää jotain tummaa väriä alaluomessa rajauksena, niin jompi kumpi silmistäni alkaa vuotamaan vettä litroittain. En edes ole tökkinyt silmiin, mutta ne tietää, että milloin on rajauksia jotka voi sotkea. Käytän mustaa kajalia ainoastaan silloin, kun blurraan sen ympäriinsä smokey eyes -tyylillä, mutta en osaisi käyttää mitään siistejä ja tarkasti tehtyjä alarajauksia. Joskus harvoin, kun rajaan mustalla sen ns. vesirajan, niin olo saattaa olla viehättävä, mutta silti omituinen. Ja ehkä sitä villissä nuoruudessa tuli käytettyä jopa hieman liikaa sitä mustaa kajalia, niin nyt sitä kiertelee kuin kissa kuumaa puuroa. Mutta olen ratkaissut asian sillä, että yläluomelle onneksi voi laittaa sitten turhan paljon rajauksia!

 photo mustaherukka.jpg

8. Värikkäät luomivärit.
Rakastan. Siis ihan oikeasti. Mutta minulla on vähän laiskat silmät, eli liikkuvalla luomella ei ole paljoakaan tilaa laittaa erilaisia värejä. Ja jos vielä haluaa rajata silmiä vähän, niin tilaa jää vielä vähemmän. Näen paljon hienoja väriyhdistelmiä, notta esmes liikkuvalla luomella on vihreää ja luomivaossa violettia, mutta minun silmissä se ei vaan näy! Pitäisi kulkea silmät kiinni, että kaikki huomaisi kuinka värikäs olen. Käytän siis värikkäitä luomivärejä, mutta silmäni eivät käy siihen kovinkaan hyvin. Ja sitten kun haluan, että värit näkyy, niin ne täytyy vetää ilmekarvoihin saakka räikeinä, jolloin tulee sellainen hilpeä pelle-efekti. Olen niin kateellinen ihmisille, joilla on paljon tilaa silmissä tehdä kaikkea huisin hienoa! Sanon siis, että tykkään värikkäistä luomiväreistä, mutta en vaan tule toimeen niiden kanssa niin hyvin kuin haluaisin.

 photo paasiaiskokonais.jpg

9. Muiden meikkaaminen.
Oman naamansa tuntee ja voi tuikkia meikkejä railakkaasti, mutta vieraat naamat on todella haastavia. Ensin pitää arvioida, että minkä mallinen naama on ja millaiset silmät tyypillä on. Sitten pitää soveltaa niitä kaikkia varjostuksia toisen naamalle sopiviksi. Jännitän myös muita meikatessa, että meneekö nyt hyvin ja onnistuuko. Ainoa toinen naama mikä on helppo meikata on partnerin naama, kun sen on meikannut niin useasti, että se on tuttu. Vaikka ensimmäiset kerrat senkin kanssa oli aika tuskallista, kun partneri ei ollut tottunut ja sen silmät lähti karkuun, sekä piti löytää ne tuotteet mitkä on helppo laittaa räpsiviä silmiä liki jne. Nyt meillä on jo tyyli hallussa! Pitäisi varmaan enemmän meikata muita ja sellaisissa tilanteissa, ettei haittaa vaikka joutuu korjailemaankin, että oppisi tekemään sen rennosti ja saisi vähän näppäryyttä.

 photo jerekomeuks_zps0dc4b686.jpg

10. Vaaleat huulipunat.
Olen itse vaalea ja haluaisin käyttää joskus vaaleita huulipunia. Olen ostanutkin todella vaaleanpunaisia huulipunia sekä nuden värisiä, notta ehkä ne sopisi joskus meikkiini todella upeasti. Mutta en tiedä eikö ne vaan sovi vai olenko tottunut siihen, että minun huulet on luonnostaan jo aika punaiset. Eli jos laitan päälle vaaleampaa sävyä, niin tulee tosi pelle olo ja lopulta yleensä en kestä sitä pelleä oloa ja vaihdan sävyn tummempaan. Enkä nyt puhu valkoisista huulista, vaan vaaleista. En tiedä mikä siinä on, mutta en ole koskaan oikein saanut itseäni joko tottumaan tai oppimaan niiden käyttöä. Olen joskus käyttänyt nudea huulipunaa, mutta rämplään lopulta eri sävyillä vaikka kuinka ja kauan, että se ihan melkein vaan saattaa kenties mahdollisesti toimia naamassani. Näen paljon ihmisiä, jotka on vaaleita ja niille sopii sellaiset oikein kivat hennot sävyt, mutta en tiedä mikä minussa on vikana! Olisi varsin kiva kehdata laittaa tummien silmien kanssa sitten vaaleaa väriä huuliin, mutta joku asia minussa estää sen. Tai jos sen teen, niin pakko se on hetken päästä korjata tummemmaksi.

 photo kim4.jpg

11. Ilmekarvat.
En tiedä mikä siinä on, kun tukkani on luonnostaan tummanruskea, mutta ilmekarvani kasvavat sen verran harvassa, ettei ne ole tummat ollenkaan. Haluaisin tummat ja paksut kulmat, jotka olisi korkealla. Mutta ne onkin vaaleat ja matalalla. Ainoa keino saada hyvät olisi ajella ne ja piirtää ne, mutta en jaksaisi joka aamu niitä maalata. Ja jos niitä ei maalaa, niin sitten näyttääkin ufolle. Olen värjännyt, pitänyt paksumpina, pitänyt ohuempina, kokeillut erilaisia taktiikoita, mutta ne ei koskaan ole luonnostaan kivat! Ne tarvitsee aina meikkiä, että ne on jollain tavalla siedettävät. Ja sekin, että joskus ei vaan osaa edes meikata niitä kivoiksi. On bad hair day, bad face day, bad eyebrow day...

12. Oikeaoppisuus.
Jokaiselle meikille ja asialle on välineensä ja tuotteensa. En todellakaan noudata tätä. Teen usein meikin tasan yhdellä sudilla ja se on siinä. Ja naamameikkaukseen on ties mitä välineitä, omistan niitä muutamia, mutta kuitenkin käytän usein käsiäni siihen läträämiseen. Joskus toki sutejakin, mutta en edes pidä sitä niin tarkkana mitä sutia käyttää mihinkin. Ja sekin vielä, että olen laiska pesemään pensseleitäni, niin johan olisi tiskattavaa, kun käyttäisin niitä kaikkia joka kerta ja joka meikissä... Ja se ettei saisi sotkea huulimeikkejä ja silmämeikkejä keskenään -> rikon tätä sääntöä turhan usein. Jos silmän liki uskaltaa laittaa, niin kai sitä nyt saa syödäkin? On ties mitä taikasieniä, että saa tosi upean ihon aikaiseksi, mutta meikä vetelee ihan fiilispohjalta. On kans tiettyjä järjestyksiä vaikka silmämeikkiä tehdessä, mutta pffft. Minulta kysytään välillä, että miten tehdään joku asia ja vastaan, etten todellakaan tiedä, kun teen sen itse ihan väärin :D

Tässä oli nyt tämmönen tägi. Jaan tämän kaikille niille, jotka vaan haluaa tehdä. Meinasin kuvata ensteksi videon aiheesta, mutta armas pokkarini on tällä hetkellä Tokiossa lainassa partnerin veljellä. Mutta ehkä tämä toimii tekstinäkin.

Mutta vaikka en osaa ja kukaan ei ole täydellinen, on joitakin asioita mistä ei vaan tykkää ja joitakin mitä ei edes halua opetella, niin yritetään kaikki silti olla ihkuja!

Hyvää kevättä, tällein lumisateisesta Helsingistä, PUSMOI :*

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Varaaneja, jyrsimiä ja rakkauksia.

Hanipöö!

 photo armaudet_zps2304728a.jpg
Partnerin graduviikset kukoistaa menemään ja meikä on turhan viekas.

Meillä oli partnerin kanssa vuosipäivä 27.3., jolloin olimme olleet hynttyyt yhdessä yhteensä neljän vuoden ajan. Se päivä oli kiireinen eikä me mitenkään asiaa juhlittu. Kuitenkin pääsiäisloma tuli tarpeeseen, kun on ollut sellaista meininkiä, että aamulla vaan läpsystä vaihto, kun partneri on joskus tullut yövuorosta ja itse olen siihen aikaan herännyt mennäkseni töihin. Molemmilla on ollut töitä, bisneksiä ja muuta tohinaa, mutta pääsiäinen haluttiin vaan olla. Tai jos tehdään jotain, niin sen pitää olla jotain kivaa mitä tehdään yhdessä. Väkinäistä kekkeröintiä emme harrasta ja olen kans ehkä maailman epäromanttisin ihminen, mutta rakastan partneria mielettömästi, joten sen seura kelpaa aina! Tuli oikein mukava levähdystauko arkihässäkkään parin ekstraisan vapaapäivän ansiosta, joten siitä nautimme.

Kevät kans tuo tullessaan henkiinheräämisiä tapahtumien muodossa, kun muistin senkin, että PetExpo on huhtikuussa. Ei ihan vielä vaan loppukuusta, mutta kuitenkin. Mietin, että sinne pitää varmaan mennä. Olin viime vuoden puolella syksymmällä messuamassa herpetologisen yhdistyksen ständillä ja kävin myös herppihuutokaupassa olemassa apulainen. Se oli ihan mukavaa hommaa. Vielä minua ei ole pyydetty vapaaehtoiseksi, mutta olen varautunut siihen, että minulla on kyllä aikaa moiseen hommaan ja teen sitä kans mielelläni :) Jos minua ei tarvita messuamaan, niin tokihan voisi messuilla käydä sitten muuten vaan! Siellä on kuitenkin jonkin verran nähtävää ja välillä kojuista saa alennettuun hintaan tuotteita, joita me käytetään. Joskus hamstrattiin Bilanxia kissoille, kun möivät edukkaasti ja voipi olla, että siellä sattuu silmään jotain muutakin.

Eläinpäivitystä sen verran, että meillä tosiaan asui kolme tyttörottaa, jotka adoptoin vuonna 2010 syksyllä. Yksi heistä menehtyi viime vuoden puolella parin vuoden ikäisenä, mutta siskokset jäi elelemään kahdestaan virkeinä. Kun niillä oli ikää 2,5 vuotta, niin huomasin, että toinen siskoksista kasvattaa kasvainta hullua kyytiä. Rotilla ne kasvaimet yleensä ei häiritse ennen kuin alkavat haittaamaan liikkumista, joten annoin sitten rouville kuukauden aikaa menehtyä itsekseen. Kuitenkin edelleen kuukauden päästä olivat virkeinä, mutta toisen kasvain oli hillittömän kokoinen ja se alkoi sitten hissukseen hoikistumaan. Toisella huomasin, että sille alkoi samaan kohtaan tulla kasvain, joka olisi sitten parin kuukauden kuluttua myös massiivinen. Olisivat puolestani saaneet elellä vaikka seuraavat 10 vuotta, mutta rottia kun ei leikata kasvainten takia, niin vein molemmat sitten tutulleni hiilaripönttöön (lopetusmenetelmä, jossa eläin nukahtaa pois eikä tarvitse tökkiä piikeillä).
... Nyt olen sitten rotaton ja rottien häkki pyörii tuossa, mutta en halua lisää rottia vähään aikaan. Myöskään ei ole tullut mitään edistystä poskipussirottien hankkimiseen (gambian pouched rat), eli oletettavasti häkki menee vaan jollekin kaverille käyttöön. Rotat on tosi kivoja, harmillista vaan, että ovat niin herkkiä kasvaimille :c Mutta oli kyllä melkoista, kun rouvat 2v. 7kk vielä virkeinä hengasivat kasvaimineen, ei ole minulla ennen rotat ihan noin pitkään elelleet! Jotain varmaan tein oikein, kun jaksoivat mummoinakin kiipeillä ja rellestää, vauhtia hidasti vaan kasvaimet, jotka on vanhempien rottien perussairaus. Joskus kirjoitinkin siitä, että miten ruokin rottiani, joten en nyt viitsi itseäni toistaa kuin sen verran, että höpsis ne eläinkauppojen siemenseokset.

 photo blogrottei2.jpg

Hamsteritkin tuossa elelee, silloin kun niitä hankin, niin halusin niille pari vaimoa, jotta voisin pitää kotona muutamien vuosien ajan ainakin sinisen sävyisiä kääpiöhamstereita. Nyt ne pojat on sellaisia aikamiespoikia, koska MISTÄÄN ei löydy sinisiä hamstereita. Todella mystistä, mutta näin on kyllä käynyt joka kerta, kun olisin halunnut saada sinisiä itselleni. Tuurilla löytyy muutama uros ja sitten naaraat vaan lakkaa olemassaolonsa :D Meinattiin melkein mennä huhtikuun aikana Hollantiin eläinmessuille, jostahan sitten tietty olisi varmaan saanut sinisiä hamstereita, kun sieltä saa vaikka mangusteja, mutta emme sitten lähdekään. Kääpiöt siis viettäköön aikansa saamatta naista kertaakaan elämänsä aikana, koska näyttää siltä, ettei vaan tule tapahtumaan.

Ja meidän pakkashamsteri Frost (pakkasesta parkkikselta noukittu syyrialainen) on hauska tapaus. Kun siirtelin huonekalujen ja eläinten paikkaa, niin se on tuossa sopivasti kyyläämässä iltaisin, kun datailen. Sen corpse-maskit vaan kajastaa illan hämäryydessä ja se vaikuttaa hitusen vajukilta, kun jaksaa tuijottaa ihmeissään paikallaan muutaman minuutinkin kerrallaan. Sitten se taas alkaa tekemään omia inno-hommiaan järkkäämällä asumustaan hullulla vauhdilla.

Muita eläinkuulumisia sen verran, että kävimme partnerin kanssa Tropicariossa pitkästä aikaa. Sinne on toki aina mukava mennä, mutta ei vaan oltu pitkään aikaan saatu roudattua perseitämme sinne saakka. Ihastelimme taas ökkömönkiäisiä ja kyselin sitten lähes jokaisen varaanin kohdalla, että kai saan tuommoosen sitten isona? Partnerikin sanoi, että varaanit on kyllä ihan loistavia eläimiä. Kuvasimme otuksia, tutkimme ja koimme rakkauspuuskia. Se on tosi hieno paikka ja hienot tilat lähes kaikilla eläimillä. Mutta se taitaakin olla niitä harvoja paikkoja, jossa ne eläimet ihan sikiääkin ja vissiin useampi eri laji on siellä pyöräyttänyt poikasia :) Tässä muutamia kuvia siltä reissulta, en muista kumpi oli kameran takana missäkin kuvassa, mutta partnerin tai minun ottamia kuvia kuitennii!:

 photo tropis4_zpsa108139a.jpg

 photo tropis13_zpsb5ecf894.jpg

 photo tropis14_zps2fdbe07c.jpg

 photo tropis8_zps48dddd69.jpg
Pin-up -malli!

 photo tropis9_zpsccc60da4.jpg
Puffis! Nämä on muuten livenä todella mahtavan näköisiä, vaikken silti koskaan uskaltaisi edes harkita tämmösen myrkkykäärmeen omistamista.

 photo tropis11_zps32fe75ee.jpg

 photo tropis5_zps21145bfe.jpg
Partneri löysi elämänsä kolmannen rakkauden 
(heti minun ja kaverin harjakoiran Riepun jälkeen).

 photo tropis6_zps48039e3a.jpg
Maailman sympaattisin varaani <3

 photo tropis2_zps7f9a4a52.jpg

 photo tropis3_zps9f49824e.jpg

 photo tropis_zps67d393ef.jpg
Tapasin myös ystävän.

 photo tropis15_zpsbf5f8c29.jpg

Tropicarion jälkeen mentiin syömään keskinkertaista tai jopa kehnoa aasialaista ruokaa, jonka jälkeen jatkoimme pitkää viikonloppua elokuvalla. Katsottiin kauhuna perjantaina Sinister ja lauantaina äksöninä uusi Dredd. Sinister alkoi lupaavasti, mutta lässähti ankarasti. Dredd ei tehnyt muuta kuin kannusti käyttämään tulevaisuudessa keksittäviä huumausaineita. Ja sekin, ettei se vaan voi olla sama juttu kuin Syltin tähdittämänä, ei todellakaan. Kolmantena elokuvana hyvin epäilyttävä The Paperboy, jossa oli Zac Efron ja Nicole Kidman, elokuva mitä en todellakaan ihan heti vuokraisi itse. Kyllä sen katsoi, mutta ei siinäkään ollut mitään järkevää pointtia. Kolme uutuusleffaa, joista yksikään ei kummoinen. Meni vähän harakoille, mutta tulipa katsottua!

Pääsiäinen lopulta meni turhan nopeasti ja taisin nukkua ihan liikaa. Heti, jos on vapaata, niin käytän lähes kaiken aikani nukkumiseen, en tiedä mikä siinä on. Arkena taas sitten tuntui jo, että on tottunut siihen rytmiin mikä on töiden takia eikä tarvitse edes päikkäreitä. Varmaan kiva vääntää unirytmit taas kohdalleen tämän muhinnan jälkeen, mutta yritän olla kovin reipas! Uhkasin itselleni hankkia kans hyvän kahvinkeittimen ja kokeilla tummapaahtoa aamujuomana, etten törsää kaikkia pennosiani energiajuomaan. Kahvi on kuitenkin ihan hyvää, on vaan tuntunut turhalta alkaa sitä keittelemään, kun vain minä juon sitä kotona. Mutta jos tekisi niin, että ostaisi keittimen lisäksi pienen termarimukin, niin saisi keitetty aamulla jopa kaksi kuppia kahvia, joista toisen nappaa ketterästi töihin mukaan :) Jos jollain on suositeltavia keittimiä ja kahvimerkkejä, niin kertokaahan. Kapselikeitin olisi hieno, mutta jaksan epäillä, että saako sitä kautta kahviin sellaisen oikein tumman ja pehmeän maun.

 photo kahvia_zpsaee688a2.jpg
Niin pieni kuppi, ettei pikkurilli mahtunut.

Bonuksena vielä kuva, jossa näytän melkein normaalille ja melkein nautin siitä, että on melkein kevät:

 photo armastropis2_zpsbaf118d1.jpg

Eipä tässä mitään jännää. Hieman on nyt maanantain kunniaksi sellainen olo, että olisi kannattanut ottaa vakavasti kollegan torstainen lauselma: "I dare you...", kun söin kaksi palaa marjapiirakkaa. Ihan siksi, että piirakan tehneiden liki on muhinut vatsatautia ja kuumetautia. Nooooooh, ehkä nappaan vaan maitohappoja ja kaivan kaikki muutkin mahalääkkeet kaapista, jotta selviän tästä uhkaavasta tilanteesta.

PUSMOI ja toivotaan aurinkoisia kevätpäiviä, paljon oravittavaa asfalttia ja plussa-asteita! :*