Sivut

perjantai 5. joulukuuta 2014

Siniset simmukat.

Olen välillä sanonut ääneenkin, että tietämättömyys on hyvä asia aina välillä. Elämä olisi paljon helpompaa, kun ei tiedä eikä ajattele liikaa. Itse olen ollut turhan huolestunut lapsi, ajattelen liikaa. Se ei kerro kyllä mitään älykkyydestä omalla kohdallani, mutta silti joskus sitä toivoisi olevansa karvan verran tyhmempi jopa. Miettikää miten kivaa olisi, kun ei ajattelisi ja eläisi hetkessä? Sehän olisi upeaa.

Joskus taas tietämättömyys puraisee omaan nilkkaan sen verran, että alkaa ärsyttämään. Joskus sitä on jopa kaikkensa tehnyt, että ei pääsisi puremaan, mutta sitten jotain kautta napsaisee ja kokee olonsa niin huonoksi ihmiseksi. Niinkin on päässyt käymään ja mokat monesti sellaisia, että niitä ei pysty korjaamaan ja niistä täytyy ottaa mahdottoman suuri vastuu. Kun moka on tehty, niin ei auta itku markkinoilla enää siinä vaiheessa. Niin kuin sanonta kuuluu, että jos on jo p*skat housussa, niin turha marmattaa.

Ensimmäisen kerran tuntui tulleen p*skat housuun, kun olin elellyt sijoituskoiran kanssa vuoden verran. Sijoituskoiran ideahan on se, että sille teettää oikea omistaja pennut jossain vaiheessa ja koiran kanssa elänyt ihminen ei ole virallinen omistaja. Oli suurta kohellusta astutus-asioiden kanssa, kun omistaja ei ikinä suunnitellut niitä ja sysäsi kaiken vastuun niskoilleni. Olisin varmaan joutunut ilmaiseksi astuttamaan, kasvattamaan pennut ja hoitamaan ihan kaiken. Hommaan en ryhtynyt ihan mukisematta ja lopulta kävi vaihteeksi niin, ettei koiralle oltu edes sulhasta etsitty. Oli vähän tyyliin "etsi itse" ja oli lupailtu höpöjä, koska ei ollut uroksia lähimaillakaan sovitusti käytettävissä. Juhlimme syksyllä koiran syntymäpäiviä ja onneksi sijoitussopimus raukeaa, jos ei ole koiraa käytetty neljään ikävuoteen mennessä! Onneksi kävi näin, koska en ollut samaa mieltä koiran jalostuskäytöstä ja en olisi todellakaan omasta pussistani maksanut satasia pentujen kasvattamiseen ja lääkärikäynteihin.

 photo lellarit2_zps18bd97d0.jpg

Seuraavan kerran oli p*skat housussa siinä vaiheessa, kun oli selvitty nuorimmaisen koiran kanssa järjettömästä tuhoamisvimmasta. Oletinkin, että sieltä pukkaa sellaisia rotuja, jotka on hirviöitä lapsena. Ei ollut yllätys, vaikka olinkin hermoraunio koiran syötyä sängyn ja tsiljoona paria kenkiä. Ja kaiken irtaimiston. Kakarana se joskus käveli vastaan iso lasinsiru suussa ja toisen kerran lamppu suussa. En ymmärrä kuinka se pääsi niihin edes käsiksi, mutta toisaalta 4kk:n iässä se sai jo revittyä hattuhyllyltä kaiken alas... Sillä oli sellaista juopon tuuria matkassa, tai no tohelon tuuria. Huhujen mukaan sen sisarus söi kaksi sukkaa ja kakkasi ne kokonaisina.

Myöhemmin alkoi myös selvitä, että koiralla ei ole mikään kovin hyvä hermorakenne. Kävimme kouluttajallakin, jonka neuvoilla pärjättiin pari kuukautta, kunnes teho lakkasi. Koulutusmetodit oli sellaiset, että olisi pitänyt koko ajan koventaa panoksia, että koira pysyisi ruodussa ja sitä en ruvennut tekemään. Minulle riitti se, että varalla oli paineilmaa, josta lähti koiran mielestä inhottava ääni. Kun sen teho loppui ja räyhääminen jatkui, niin oltiin taas sormi suussa. Syyttelin itseäni, että miten ihmeessä olen osannut kasvattaa koiran niin kieroon ja hermostuneeksi. Olen kuitenkin kohtuudella pärjännyt yleensä koirien kanssa, jos niitä on tavannut muualla tai täällä on ollut sellaisia hoidossa. Myös alkoholisoituneen naisen ahdistunut koira alkoi meillä lopulta rentoutua ja siitä muuttui leikkisä veijari, vaikka siinäkin oli toki ongelmansa aluksi. Se koira oli sentään purrut omistajaansa sekä muitakin.

 photo lellarit_zps5fa3495b.jpg
Normipäivä, 11 chihuahuaa ja yksi amhuahua kusetettavana.

Minulla on yhdet maailman pisimmistä hermoista, joka on ollut nuorimmaisen koiran kanssa hyvä asia. Olen luonteeltani jopa apaattisen rauhallinen, joka sekin sattumalta vain plussaa tuollaisen koiran kanssa. Kun koira oli nuorempi, niin pistin monia asioita nuoruuden häröilemisen piikkiin. Mutta koiralle tulee koko ajan ikää lisää ja hermostuneisuus sekä siitä johtuva oireilu ei ota hellittääkseen. Kyselin koiran sukulaisten omistajilta, että onko vastaavaa näkynyt, mutta lähes kukaan ei sanonut huomanneensa. Jotain pientä hermostumista, mutta ei huhujen mukaan sen vakavampaa. Mietin, että olenko kylvänyt vahingossa koiraan pelkotilan, joka ei ota hellittääkseen. Yritin kaivella ja miettiä, että mikä laukaisee pelkotiloja ja mitä olen tehnyt väärin. Olen tehnyt varmasti monia asioita väärin, mutta meillä on yleisesti pyörinyt enimmäkseen nössöjä koiria, jotka ovat olleet hermostuneita eikä kukaan ole ollut silti ihan hysterian partaalla. Miksi tämä koira ei voi rentoutua, miksi teen koko ajan kaiken väärin ja miten olen niin huono omistaja, että vain minun koirani oireilee eikä kenenkään muun samasta suvusta?

Hissukseen on alkanut selviämään, että koiralla ei olekaan mikään kapea ja pieni sukupuu. Kun oli kulunut puolisen vuotta koiran kotiutumisesta, niin luinkin jo myyntifoorumilta, että koiran emällä oli teetetty seuraava pesue. Isänä vaan vielä haastavampi rotu. Vahinkoja sattuu, mutta ei vaikuttanut kovin vahingolta mistään suunnasta tarkasteltuna. Kun juttelin erään kouluttajan kanssa, niin sain selville, että koirani sisaruksilla on ollut käytösongelmia ja tämä kyseinen henkilö tiesi paikan, josta olin koirani ostanut. Kuulemma jo ainakin kuuden vuoden ajan sieltä on pukannut koiria myyntiin ja lähes jokaisessa pesueessa oli jotain ongelmaa. Kouluttaja osasi kertoa, että myös rotukoirat joita taustalta löytyy oli suurimmaksi osaksi ns. viripäitä tai maanantai-kappaleita.

... Kun olisi vaan tiennyt. Tiesin, että koira tulee olemaan tuurilla haastava, mutta en ollut ihan varautunut näin suuriin haasteisiin. Oletin, että sieltä tulee enemmänkin sellaista perusnössöyttä ja sitten mahdollisia yrityksiä päästä kalifiksi kalifin paikalle. Ja aktiivista tuhoamista, kun miettii mitä rotuja nuoressa koirassa on ja mitä on sen rotuisista kuullut. Mutta se, että tyhmänä luotin kanssaihmisiin ja heidän sanaansa, että kaikki on hyvin. Pennut terveystarkastettu ja paperi siitä mukaan, vanhemmat herranterttuja. Jostain syystä luulin myös, että oli kyseisen talouden ensimmäinen pentue. Jos joku olisi sanonut, että sieltä tulee pentuja tasaiseen tahtiin ja on taustalla sitä sekä tätä ongelmaa, niin en todellakaan olisi ottanut sitä riskiä, että ostaa pennun ja toivoo parasta. Mutta kuten sanottu, niin ne p*skat on jo housussa eikä auta enää tässä vaiheessa hakata päätä seinään.

Koirassa on paljon hyviä puolia ja se on mahdottoman rakas, mutta sydän särkyy ajatellessa sitä, että jo pelkkien geenien takia sillä on paha olla. Haluaisin saada koiran rentoutumaan, koska ei sen mielestä ole hauskaa räyhätä ja olla kireä kuin viulunkieli. Koira on stressaantunut ja voi huonosti enkä ole voinut asiaa helpottaa. Käy koiraa kovasti sääliksi, ei tässä ehdi oikeastaan itseään sääliä, kun koiralla varmasti on pahempi olla.

 photo uusisohva2_zps2bc839db.jpg
Seniilimummo ja armas koltiainen.

Meille tulee viikonloppuna kylään kouluttaja/harrastaja, joka tietää koirani sisaruksia sekä sukulinjaa. Tietää valitettavasti, koska hyvistä leppoisista tapauksista ei olisi varmasti kuullutkaan. Toivottavasti tämä emäntä saa hyviä ohjeita siihen, että miten koira pystyy rentoutumaan ja miten sitä tulisi käsitellä. Tarvitsen paljon neuvoja, koska tuntuu, että olen hukassa. Siihen lisäksi vielä kiukku siitä, että näillä nykyisillä faktoilla menin lankaan ja hankin koiran, jonka syntyminen merkitsi vain rahaa kasvattajalle eikä oltu mietitty muuta. Jos löytyisi jostain saunavihta, niin kyllä hakkaisin aika railakkaasti itseäni selkään kostoksi siitä, että olen niin tyhmä.

Mutta koitetaan ajatella positiivisesti. Toivon joulupukilta sitä, että pian koiran kanssa ei tarvitsisi pelätä kenenkään terveyden puolesta ja samassa taloudessa asuvat lemmikkieläimet olisivat myös turvassa. Toivon siis maailmanrauhaa, mutta tänne meidän kotiimme.

Mukavaa joulun odotusta ja vaikka postaus olikin nihkeän negatiivinen, niin olkaa silti ylpeitä siitä, jos olette tehneet hyvät taustatutkimukset salapoliisina ja adoptoineet sellaisen lemmikin, jonka omistamisesta voitte riemuita ja kehtaatte näyttää kaikille, että kahtokaa miten ihana :) PUSMOI! :*

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Pinkki, vihreä, harmaa... eiku?

Huhhui!

Voisin kertoa pienen pätkän tarinaa elämästäni, jos sitä elämöimiseksi voi laskea.

Taannoin oli Lemmikkimessut, jossa järkättiin myös samassa muita messuja. Kärsin edellisellä viikolla välikorvantulehduksesta ja poskiontelontulehduksesta, mutta uljaasti menin sunnuntaina piipahtamaan. Tuntui kyllä heti siltä, että happi loppuu, mutta jaksoi siellä silti kolmisen tuntia olla. Enkä ehtinyt edes käydä katsomassa aaseja tai alpakoita, mutta ehdin pyöriä lemmikkien liki sekä käydä taistelemassa muiden naisten kanssa meikeistä.

 photo 10502057_10204316794311400_532443870880007896_n_zpsf4412e64.jpg
Suuri löytöni: kolmen euron Monster High -hajuvesi!

Myös venäläisiä ja virolaisia feikkimerkkejä olisi löytynyt, jos olisi ollut tarvetta. Itse en välitä kuin muutamista markettimeikeistä, joten en lämmennyt ostamaan seitsemäätoista Lumenen tuotetta, vain ne, jotka olin jo etukäteen fiksuiksi todennut. Epämääräisiä kenkiä ja laukkuja oli myös paljon myytävänä, vaikutti hieman samankaltaiselta kokemukselta kuin Tallinnan iso sisätori, jossa myydään vain vähän käytettyjä stringejä edullisesti.


Kouluhommissa on tullut niin positiivisia ilahtumisia kuin kiukuttelua. Mutta näin itseäni kehuakseni minulle tuli hyvä olotila, kun opiskelimme ehostusta ja se oli asia, jossa en ollut ihan käsittämättömän huono. Siitä on pitkä aika, kun olen jaksanut edes ajatella ehostamista, joten kun koulussa piti sitten tarttua pensseliin jos toiseenkin, niin tuli sellainen ilahdus ja inspiraatio. Samalla mietin, että olenkohan ollut ihan fiksu silloin, kun päättänyt olla hakematta suoraan maskeeraajaksi ja ajatellut pelata varman päälle, eli ruveta ensin parturi-kampaajaksi. En nimittäin ole ollenkaan luonnonlahjakas hiusten kanssa, joten vaatii suuren määrän keskittymistä ja skarppausta tuo oppiminen.
... Välillä permisrullia rullatessa tuntuu, että loppuu huumorintaju kesken, mutta elämä on!

Joku ehkä huomaakin edellisestä kuvasta, että minulle iski tukkasätky, jonka takia tukka muuttui vaaleanpunaiseksi. Halusin vaalentaa sitä, jotta siihen saisi pastellisävyjä, mutta vaalennus ei ollutkaan niin tuju: heitin hätävärin päähän ja nyt olen sitten kärsinyt siitä. Seuraavaa etappia varten olen yrittänyt päästä sätkystä eroon huolellisella jynssäämisellä, mutta toki suoraväri ei irtoa silloin, kun sen pitäisi. Yleensä ne lähtee liian helposti, mutta nyt ei sitten millään. Odottelin postissa saapuvaksi seuraavaa tukkasävyä, jonka läträäminen olikin sitten... aikamoista.

Halusin harmaan tukan. En valkeaa, vaan harmaan. Ei muuta kuin lisää valkaisua hiuksiin ja vaalea harmaa päälle. Mukavasti siitä tuli sellainen vihertävän kukertava, jolloin alkoi jo hieman ärsyttämään. Kuitenkin rumuuden vuoksi lätkin päälle vielä tummempaa harmaata, jonka jälkeen tukka oli sopivan tumma ja vihertävyyttä ei ollut enää niin paljon. Tukasta tuli ihan kiva, mitä nyt varmasti kulahtaessaan on jälleen suohirviön sävyinen.

 photo tukkail_zps6cfb0585.jpg
Ensimmäinen harmaa.

 photo tukkail2_zps96884ec3.jpg
Toinen harmaa.

Ei se nyt kovin paha ole. Hankala sanoa, että kauanko se pysyy tuollaisena, mutta toivon mukaan sen verran, ettei tarvitse olla koko ajan läträämässä. Meni nimittäin hermot siinä vaiheessa, kun oli kahden päivän sisään laittanut kolme tukkaväriä. En suosittele moista rumbaa kenellekään, koska tukka saattaa tippua ja se vähintäänkin muuttuu karheaksi rastapalloksi. Myöskään normaalisti hiuspohja ei kestä kolmea väriä kahdessa vuorokaudessa, joten älkää kokeilko tätä kotona. Itse olen koekaniini, jonka juttuja ei kannata toistaa perässä.

Partneri myös auttoi ajelemaan tukkaani ja leikkelin sitä hieman. Se on aika kamala, mutta varmaan keksin jonkun tavan pitää sitä järkevästi. Näin visionani sen, että kun se on ajeltu takaa ja sivuilta, niin sen saa kätevästi käännetty tötterölle ja taakse, mutta koska tukkaa on liikaa, niin se menee minne haluaa. Vaikka minulta on kaksi kolmasosaa päästä ajeltu, niin silti tuntuu, että tukkaa on yhden pään verran jäljellä. En ymmärrä sitä kaipuuta, kun jotkut haluaa paksun tukan, koska sen käsitteleminen ja sen kanssa eläminen on vaativaa. Tosin, jos hiukset on paksua rautalankaa, niin tämmöset hiussätkyt ei katkaise niitä.

... Ja kun kyllästyn, niin suunnitelmanani on ajaa koko tukka pois ja olla koskematta siihen kahteen vuoteen! Se tulee olemaan haastavaa, mutta mietin josko ottaisi joksikin tavoitteeksi kasvattaa oman sävyiset hiukset ja katsoa, että miten hurja peikkis sieltä pukkaa, jos ei käsittele sitä väriaineilla muutamaan vuoteen. Kun viimeksi on kasvanut oman väristä tukkaa, niin se oli ruskeaa ja ihan kiva, mutta jostain syystä sitten aina päädyn saamaan sätkyn. Paksussa ja taipuisassa tukassa lyhyet mallit on myöskin kätevimmät pitää, joten olen perustellut itselleni asian aina niin, että kun kerta tukka ei ole pitkä, niin sen voi ihan hyvin polttaa kemikaaleilla.

Onneksi Ebay on täynnä halpoja peruukkeja, että jos ja kun sitten lopulta möhläisen tukkani ja ajelen sen, niin ei pää jäädy :D

 photo naamail2_zps66bb0efb.jpg

Huomatkaa #peilien ihku huulipuna, joka pitäisi varmaan kuvata jollain muullakin kuin rakkaalla Samsung Notellani.

Tervetuloa lumi ja tervetuloa tykit/mamikset/pitkät kalsarit. Joulua odotellessa! Himoitsen jo lanttulaatikkoa, perunalaatikkoa ja luumumössöjä.

Pukeutukaa lämpimästi ja muistakaa muhia hyvin, PUSMOI :*

perjantai 3. lokakuuta 2014

Tukkataikaa ja setämiehiä.

Olen ollut hukkapaikassa jonkin aikaa, ainakin, jos blogista voisi jotain päätellä. Oikeasti olen kuitenkin ollut vaan olevinani kiireinen. Tämä siksi, että olen aamut töissä ja illat koulussa. Vapaa-aikaa arkisin on vain pari-kolme tuntia vuorokaudessa. Ja usein käytän mielelläni siitäkin ajasta osan nukkumiseen!

On aika hankala saada nukkumarytmi fiksuksi, kun pitää päättää, että missä vaiheessa haluaa viettää sitä vapaa-aikaansa. Tykkään olla hereillä iltaisin, eli nukun kahdessa osassa. Joudun heräämään aamuisin ennen kuutta, mutta nukkumassa saatan olla vasta puolen yön jälkeen. Tämä siksi, että muhin sohvalla koivet ojossa illalla koulun jälkeen ja yritän rentoutua. Töiden jälkeen kotiin tullessani nukun sitten päiväunet, joista saan tuurilla pari tuntia lisää unta. Fiksumpi käyttäisi päivällä aikansa siihen rentoutumiseen, mutta olen jo pitkään elellyt tällä tavalla, että otan univelat pois päivällä, jos vaan ehdin. Jos en ehdi, niin sammun sohvalle!

 photo 10445913_10203891014227164_1673306407860074546_n_zpsa1f941db.jpg
Järkevät muistiinpanot teoriakokeeseen. Joka meni läpi!

 photo 10644976_10203912082713863_4190202714381860446_n_zps436fceb8.jpg
Partneri asiakkaana.

 photo 10649619_10204042450412974_4101042153619595267_n_zpsbf1ae4a3.jpg
Kampausasiakas, ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä.


Minulla ei oikeastaan ole uusia uutisia, paitsi ehkä hiuksiin liittyen. Minulla oli puolipitkä tukka vielä kesällä, mutta eräänä päivänä marssin töiden jälkeen leikkuuttamaan tukkani lyhyeksi. Olin haikaillut jo pidempään lyhyttä tukkaa, mutta miettinyt, että kehtaako sitä kuitenkaan. Kun kehtasin, niin teki mieli rallatella menemään ja olin hyvin tyytyväinen. Minulla oli ennenkin ollut tukka, joka oli toiselta puolelta pidempi ja toiselta puolelta lyhyempi, joten oli sinänsä tuttu ja turvallinen malli.

Kun innostuin sitten lisää, niin partneri joutui ajelemaan tukkaani pois. En malttanut odotella, että tilaukseni ihmisten järkevistä ajeluvehkeistä saapuu, joten koska olin lainannut kaverilta koirien ajeluvehjettä, niin samalla vaan sitten omakin pää. Piti ensin vetää vain sivukaljua, mutta partneri totesi, että se näyttäisi tyhmältä. Sen jälkeen päädyin siihen tulokseen, että laitetaan sitten sellainen nakutukka, josta olin kuvissa muiden päässä tykännyt! Ei se minulle sovi, mutta ei se mitään. Ainakin tuntuu pikkutukka pehmoiselta kuin unelma ja oli aika raikas olo.

 photo 10703921_10203945384866396_8736516578935368724_n_zps380ca3ed.jpg

 photo 1937487_10204027595401608_3509657912229656555_n_zps55b84c32.jpg

Vaalensin vielä tukkaani hitusen, kun oli aikaisemmin ruskea tujahtanut päähän lähes mustana, joka ei ollut tarkoitus. Mietin, että pitäisikö olla punapäisempi, mutta päädyin kuitenkin aika tavalliseen vaaleanruskeaan. Jossain välissä pitäisi vielä vaalennella ja saada siihen kylmempi sävy. Ja jälkimmäisestä kuvasta huomaa, että kun innostuin haluamaan ajellun pään, niin samallahan sitä kulmakarvatkin voipi ajella veks. Itse asiassa blondasin ne ensin, mutta ajelin muutaman päivän päästä.

Kun menin sitten tovereiden kanssa hohtominigolfaamaan, niin toinen totesi, että näytänpä pirtsakan kesäiseltä: näytän siis vissiin freessimmältä ilman kulmakarvoja, kun omat kulmat tuppaa kasvamaan aika matalana ja kiukkuisina.


Juttelin partnerin kanssa siitä, että olisi kiva joskus lähteä reissuun, mutta monesti sitä missaa monia nähtävyyksiä, kun ei tunne paikkoja. Partneri sanoi, että sillä oli penpal -kavereita nuorempana, joiden kanssa internetitse keskusteli. Mietin, että olisikohan edelleen vastaavia sivustoja ja löytyikin muutama. Ilahduin, että porukka oli aktiivista, mutta pian sitten alkoi kiukuttamaan. Minun motivaationa oli liittyä sivustolle ja kiusata kanssaihmisiä suomalaisilla herkuilla, koska halusin vaihdella maistiaisia eri maista. Sellaista pienten ylläripakettien lähettelyä, joihin laitetaan jotain omasta maasta ja mielellään jotain kerrassaan omituista.

Sain paljon viestejä ja osa oli asiallisia, mutta lopulta homma meni siihen, että piti vaan ruksittaa keskusteluja pois. Toki kaikista sosiaalisista medioista löytyy setämiehiä, mutta kukaan muu ei ottanut yhteyttä kuin ne setämiehet! Okei pari muutakin, mutta tasan yksi naishenkilö otti yhteyttä ja sekin suomalainen, jonka kanssa juttelin koirista :D Kun lähettelin viestejä naisille, joilla oli samankaltainen musiikkimaku tai jotain samoja kiinnostuksen kohteita, niin ei mitään. Samaten jos lähetin miehille viestiä, että "hei meillä on samat lempparileffat, haluaisitko käydä kanssani kehittävää keskustelua?", niin ei mitään.

Halusin myös tutustua sen takia ihmisiin, että pääsisi jossain reissupaikassa kenties näkemään nähtävyyksiä, jotka ei ole suunnattu turisteille: saaria, pieniä reissuja ja salaisia paikkoja. Mutta tämmöinen naiivi suhtautuminen sosiaaliseen kanssakäymiseen ei ole mahdollista. Kun sain yhden kanssa keskustelua aikaiseksi, niin lopulta homma meni siihen, että hän loukkaantuneena blokkasi meikän: sen takia, kun sanoin että hän vaikuttaa epäilyttävältä. Koko ajan kyselee partneristani, että onko se kotona, olenko yksin ja yritti kysyä turhan henkilökohtaisia kysymyksiä. Sekin normaalilta vaikuttava ihminen paljastui setämieheksi.
Haluan laittaa kaikki internetin setämiehet samaan kasaan, perustan valtion nimeltä Instaban ja lykkään sinne!

Ehkä pitää vain tyytyä siihen, että jos ja kun lähtee jonnekin reissuun, niin yrittää jotain muuta kautta selvittää paikkoja. Ja jos haluaa jotain maistaa, niin tilaa itse internetsistä. Olisi ollut vain jotenkin herttaista vaihtaa tietoja, ruokia ja kuulumisia. Ihan noin niin kuin täysin platonisesti ja kepeästi. Mutta maailmassa mikään ei ole platonista ja kepeää. Ei edes internets.

Joten nakutukkani kanssa toivotan kaikille hyvää syksyn jatkoa, palailen toivottavasti taas pian kertomaan juoruja elämästäni, jota ei ole. Varokaa myös setämiehiä!

PUSMOI :*

torstai 28. elokuuta 2014

Säntäilyjä ja kuvaamisia.

Koska vietän hyvin villejä viikonloppuja, niin olin taannoin tapahtumassa nimeltä Seropisäntäilyt. Se järjestettiin Hyvinkään vinttikoiraradalla ja ideana oli se, että kolmen koiran tiimit jaetaan muutamaan luokkaan kokonsa puolesta, sitten kolme koiraa kirmaa 80m niin lujaa kuin kykenevät. Kun kaikki kolme koiraa on kirmanneet, niin sitten lasketaan tiimin yhteinen aika ja katsotaan, että ketkä olivat nopeimpia.

Lähti vähän puolikkaasta ideasta, että kyllähän me Boon kanssa lähdetään. Kaverilla on koira, joka sinkoaa hullua kyytiä ja se on voittanutkin kisoja, mutta tähän kisaan tarvitsi sekarotuisen. Jokaisessa joukkueessa piti olla vähintään yksi sekarotuinen. Meidän Boo sai kunnian olla Runaway Boysin sekis!

Joukkueeseemme kuului siis Boo, sitten Luka (belgianpaimenkoira) ja Tempo (hollanninpaimenkoira). Me menimme maksi-luokkaan, joka lähti siitä 55cm säkäkorkeudesta, jonka Boo reteesti ylittää varmaan kahdellakymmenellä sentillä. Ei ollut mitään supermaksi-luokkaa ja jos oikein näin, niin Boo taisi olla korkein osallistuja.

Stressasin ujosti, vaikka kisa oli leikkimielinen. Kuitenkin kaikki sujui kohtuudella ja koira leikkien kirmasi luokse. Ja jäi toki sitten radalle leikkimään kanssani läpsyhippaa... Se olisi varmaan juossut mielellään kilometrin ja ihmetteli, että miksi pitää jo 80 metrin jälkeen lopettaa hyppelehtiminen ja kirmaaminen. Mutta kaikki kuulemma nauroi sen honkkeloivalle juoksutyylille jo spurtissa, joten sellainen pieni radalla väärään suuntaan loikkiminen vähän niin kuin kuului asiaan.

Kuvista suuri kiitos Lauralle, itsehän en mitään kuvannut, joten voin näyttää tämmösiä ammattitaidolla kuvattuja otoksia!

 photo ponessoma_zps904ca280.jpg
Kuva: Laura Hanni

 photo santailyt_zps8351adbd.jpg
Kuva: Laura Hanni
Edustavat Pihpöset, syön makkaraa ja 
olin ottanut Estebaninkin mukaan maskotiksi.


Siinä me sitten nökötettiin kirmauksen jälkeen, mutta yllättäen palkintoja jakaessa meidän tiimin nimi kuulutettiin. Tultiin maksiluokan kolmansiksi! Vaikka aika otettiinkin manuaalisesti ja kukaan meistä ei varmaan ihan noin nopea ollut, niin onhan se aika kuitenkin "suunnilleen". Aika lujaa meidänkin iso veijari meni siihen nähden, että suunnilleen samoissa ajoissa pyöri monet huisisti pienemmätkin koirat c:

Palkinnoksi saatiin lähinnä viljaa ja sokeria, olin niin kiva, että jätin ne Estebanin omistajan luokse, kun meillä koirat moisista vaan piereksii. Ajatus on tärkein, saatiin me sentään myös kumipallo!

 photo santailoo_zpsba37c6c2.jpg
Laura teki meille myös hulppean diplomin!

 photo ponekirmaa_zpsb5463359.jpg
Boo menossa väärään suuntaan, 
kuvaaja: Kaisa Koivisto


Oli kyllä hauskaa käydä ensimmäistä kertaa ikinä jossain koiratapahtumassa, jossa oma koirakin tekee jotakin. Olen joskus hengannut messuilla, jossa muiden koirat pyörii näyttelyttämässä itseään, mutta en ole omieni kanssa edes sellaista harrastanut. Boolle juokseminen on kuitenkin se lemppariharrastus, joten varmaan ensi keväänä sitten taas kisojen alkaessa mennään kokeilemaan. Jos vaan päästään, kun sekarotuisia harvemmin päästetään. Helsingissä ei ole mitään mahdollisuutta kokeilla vinttikoirarataa, jos ei ole vinttikoiraa, niin treenaaminen näyttää aika heikolta. Kyllä Boo luokse kirmaa, mutta olisihan se hauska kokeilla treenaamistakin!

Mutta hienoa, että sekarotuisille järjestetään joskus tapahtumia. Ryhdyn barrikaadeille toki sen vuoksi, että saisi olla enemmänkin ja haluamme saada osamme myös treenipaikoista. Kyllähän koulutustreeniä löytyy kaikille, mutta kun puhutaan harrastuksista jotka voi olla virallisempiakin, niin siinä vaiheessa ei olekaan aina ihan helppoa vaan alkaa harrastamaan. Kyllä Hyvinkäällä saisi sekarotuisetkin käydä vinttikoiraradalla, mutta se on turhan kaukana sitä varten, että menisi sinne treenailemaan. 


Oli siis hauska kokemus ja olen kokenut muutakin hauskaa!

Kesän alussa olimme autiotaloissa pyörimässä ja tuttavani kuvaili siellä minua sekä erästä toista naishenkilöä. Muistan, että laskin sitten illalla jaloistani noin 18 hyttysen pistosta. Ja harmitti, että niin hulppeat puitteet oli pilattu sotkulla. Mutta oli mukavaa ja harvemmin minua kuvataankaan, joten sinänsä poikkeava tilanne. Pyörin sitten myös koivet ojossa pitkin ruostunutta sängynrunkoa sun muuta, mutta niitä kuvia sitten ehkä kenties jakoon myöhemmin. Nyt minulla on vain maistiainen.

 photo modeling_zpsba2e269e.jpg
Joskus täytyy olla tai ainakin näyttää olevansa rappiolla.
Kuva: Terhi Honkonen


Kuvattiin viime viikonloppuna lisääkin Terhin kanssa. Tällä kertaa ihan sisätiloissa. Alkuperäisestä ideasta hieman poikettiin, kun en koe omimmaksi alakseni fantasia-meikkauksia ja huomasin kotoa lähtiessäni näyttäväni noidalta. Sitten myöhemmin silakalta. Ja avaruusoliolta. Mutta kuvista tuli törkyisen hienoja, voin vilauttaa sellaista, jahka Terhi ehtii niitä käydä läpi! Ja lisää kuvia autiotaloista!

 photo silakka_zpsccf0928e.jpg

Nyt PUSMOI ja koittakaa selvitä karusta herätyksestä arkeen ja syksyyn, vaikka vettä tulvii ja vilu menee luihin sekä ytimiin :*

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Hengissä ollaan!

 photo pla_zps31ff426e.jpg

Voihan hellekesä ja vatelmaveneet. Ei ole tullut bloggailtuakaan. Olisi hienoa voida sanoa, että on ollut niin mahdottoman aktiivinen ja tehnyt kaikkea UPEAA, mutta juuei. Olen ollut töissä, aloitin koulun ja helle ei houkutellut touhuamaan mitään liian aktiivista. Sen verran olen viitsinyt, että parit ruokakekkerit on tullut koluttua tuttavapiirissä, mutta siihen se onkin jäänyt.

Emme ole edelleenkään "ehtineet" Linnanmäelle ja sekös harmittaa!

Olen ehtinyt olla muutaman illan koulussa, mutta en ole siellä kovasti vielä viisastunut. Emme ole nimittäin päässeet edes aloittelemaan opintojamme, mutta ensi viikolla sitten alkaa teoriat. Yritän avata aivojani sen verran, että sinne mahtuu teoriat hiuksen anatomiasta ja kampaustekniikoista, vaikka valitettavasti usein silmät alkaa seisomaan päässä, jos kuuntelee liian pitkään. Olen kokenut hyväksi tavaksi kuunnella luennot piirtämällä samaan aikaan tai kirjoittamalla ne samat asiat vihkoon. Olenkin aika hyvin somistellut edellisien opintojen muistiinpanoja tikku-ukoilla ja joskus jopa piirsin tuhatjalkais-ihmis-hybridin. Muistan myös joskus nuorena kirjoittaneeni usean sivun novellin nimeltä "Pertsa taikametsässä", kun istuin kuuntelemassa opetusta.

... Joku voisi olettaa, että kirjoittaminen ja piirtäminen vie huomion pois siitä asiasta, mutta itsellä on vaikeuksia keskittyä pelkkään kuuntelemiseen. Jos kädet tekee jotain muuta ja ajatuksissa on kenties vielä joku muu juttu, niin jostain syystä se puhe tarttuu muistiin ujosti paremmin.

Mutta koska en nyt vielä postaa mitään järkevää, vaikka pari järkevää ideaa onkin tuloillaan, niin laittelen vain kuvia siitä, kun olimme Tuusulassa anoppilassa syömässä ja meidän vuoden ikäinen koltiaiskoira veti rallia!

 photo pone5--_zpse8c4eeff.jpg

 photo pone4--_zps931b4eee.jpg

 photo pone--_zps1ac08a18.jpg

 photo kokkiapulais2_zps83ea4508.jpg

 photo pone3--_zpsb32f7305.jpg
Maailman komein ja uljain Boo.

Tämä bloggaus oli pieni harjoitelma sitä varten, että skarppaan ja seuraavaksi sitten tuleekin jotain kauneudenhoitoon liittyvää. Olen ollut vaan laiskanpulskea kameran kanssa, joten suurin vaiva on ollut kuvata teemaan liittyviä juttuja.

Mutta nauttikaa vielä hetken aikaa kesän auringonpaisteista ja siitä, ettei tarvitse pitkiä kalssareita housujen alle, PUSMOI :*

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Kaksi ajatusta koirien kouluttamisesta.

Tämän bloggauksen voi skipata, jos ei omista koiraa tai ei vaan jaksa lukea turinaa aiheesta ;o


Koiran omistaminen.

Se on nykyään alkanut muuttua hieman hankalammaksi. Uskoisin, että osasyynä on rotujen monimuotoisuus ja ihmisten asumismuodot. Mutta meille tarjotaan montaa vaihtoehtoa ja välillä jopa painostetaan, että jos ei tee tietyllä tavalla, niin sitten maailma räjähtää.

On olemassa karkeasti yleistettynä kaksi eri linjausta koirien kouluttamisessa ja ohjaamisessa: toinen palkitsee ja namittaa koiraa oikeista asioista, mutta ei ole huomaavinaan huonoja asioita ja toisessa ollaan ehdottoman kieltäviä jokaisessa negatiivisessa asiassa ja apuna saatetaan käyttää mm. epämukavia ääniefektejä tai fyysistä koskemista.

Ei siinä mitään, mutta nämä kaksi kuppikuntaa on tuntuneet olevan napit vastakkain viimeaikoina. Suurin osa kannattaa namuja sekä palkitsemista, koska se on ihmisen luonteelle helppo ja mukava tapa saada koira käyttäytymään. Eikä koirallekaan tarvitse hermostua, vaan keskittyy niihin hyviin asioihin ja onnistumisiin. Kuitenkin seurakoiria on suurin osa mitä ihmiset harrastaa, niin sellaisille sopivan pehmeille ja kuuliaisille namitus toimii kuin unelma. Fiksu koira yleensä kuitenkin valitsee mielummin herkun kuin sen, ettei sitä huomioida.

Joillekin haastavammille koirille koosta ja rodusta riippumatta ei taas namitus toimi halutulla tavalla, vaan käytetään mielummin "brutaalimpaa" koulutusta. Tähän kuuluu kieltäminen, mahdollisesti kolinapurkit (heitetään koliseva purkki koiran viereen, että pahanteko lakkaa siihen paikkaan) ja koiraan koskeminen. Koirat ei tästä mene rikki, elleivät ole tosi pehmeitä luonteeltaan, mutta tämä vaatii taas sitten omistajalta ikävien asioiden tekemistä. Eihän kukaan halua koiraansa tönäistä pyllystä, heittää kaljatölkkiä maahan tai suhauttaa paineilmalla. Niin, tai keskittyä niihin negatiivisiin asioihin.

 photo 10432965_10203337802197209_164643315399352293_n_zps361ae338.jpg

Eri koirat tarvitsevat eri asioita. Ja minusta on tärkeää, että koiran omistaja harrastaa metodia, joka itselle tuntuu hyvältä. Joskus joutuu siitäkin joustamaan, jotta koira saadaan ruotuun, mutta ainakin lähtee siitä ajatuksesta, että ihminen kokee olonsa itsevarmaksi. Jos yrittää pakottaa itsensä tekemään jotain sellaista, joka ei tunnu ollenkaan luontevalta ja tekee sen epävarmuuksissaan, niin aika sama mitä metodia yrittää, kun sitten se ei toimi. Jos ei luota koiraansa tarpeeksi, että pystyy kannustamaan namien avulla tai jos ei halua olla olla jopa ärhäkkä kielloissa, niin sitten näitä asioita ei kannata tehdä. Ihan sama mitä joku fiksumpi tai "fiksumpi" yrittää sanoa. Aina voi oppia uusia metodeja, lukea, käydä kouluttajalla ja imeä itseensä asioita, mutta jotkut asiat ei sitten vaan natsaa ihmiselle tai koiralle.

Kävin Boon kanssa koirakouluttajalla, kun tarvitsin tavallaan siunauksen sille, että voin kaataa pehmeälle koiralle "taivaan niskaan". Koiralla oli vahva puolustusvietti ja se todettiinkin nukketestillä, mutta muuten elämässä se on pehmeä. Kärsin siis ristiriitaisista olotiloista, kun en tiennyt miten sen kanssa toimisi, että lakkaa hihnassa räyhäämisen. Halusin epätoivotusta tavasta ja epävarmuudesta eroon, mutta kuitenkin epäröin, koska koira oli kaikilla muilla osa-alueilla pehmeäksi (herkkä, epävarma, nösvö) luokiteltavissa. Kouluttaja avasi silmiäni siinäkin asiassa, että miten lähtee korjaamaan epätoivottua käytöstä: aloitetaan kaukaa ja lähestytään hissukseen sitä itse ongelmaa.

Ei me vielä olla mitään käytöskukkasia, vaikka sainkin paljon apua kouluttajalta. Varmaan menee parivuotiaaksi asti tuon koiran kanssa niin, että viettien hillitseminen tuottaa päänvaivaa eikä se ole satavarma, kun tulee yllättäen koira nurkan takaa vastaan. Boo on kuitenkin edelleen nuori koira ja vielä uros, eli kakaruus kestää pitkään. Ja vaikka se olisi herranterttunen, niin takaraivossani pysyy tieto siitä, että se saattaa vetää hihnassa voltin. Kouluttaja sanoi, että pitää luottaa koiraan, pitää antaa sen mennä pitkällä hihnalla ja ohjata kuin se olisi vapaana. Hyvät vinkit, mutta näin kaupunkioloissa nurkkien takaa sinkoavan kanssakoirat tekee tästä ongelmallisen toteuttaa täysillä, koska en viitsi uhrata niitä kanssakoiria tai aiheuttaa kenellekään sydäreitä. Me siis toteutamme tätä niin paljon kuin pystymme, vaikka se ei olekaan niin paljon mitä kouluttaja meiltä toivoi.

 photo 10523832_10203427018187553_1201139251479349769_n_zps6e4c16a3.jpg

Keskustelin joskus koirapuistossa leidin kanssa, jolla oli haastavampi miksaus ja oli myös käynyt kouluttajalla. Me puhuttiin juuri tästä ongelmasta, että koiraan täytyy luottaa, hihna pitkällä ja menee vain. Onhan ne hyviä vinkkejä, mutta miten käsittelet melkein itsesi kokoista koiraa pitkällä hihnalla ja olet varautumatta? Ison koiran kanssa on mahdotonta olla olematta varautunut tilanteisiin, koska ei voi siinä puolessa sekunnissa sitten enää korjata tilannetta, JOS tuleekin jotain. Itse olen varautunut niin, että koiralla on kuonopanta (sitäkään ei saisi käyttää kouluttajan neuvojen mukaan), koska täten pystyn luottamaan hallintaan ja antaa koiralle enemmän vapautta. Jotkut käyttää vedonestovaljaita, jotkut puolikuristavia tai kuristavia pantoja, jotkut sitten kiertää tilanteet kauempaa ja namittaa... On niin monta eri tapaa päästä tilanteen yli, ettei edes sormet riitä laskemaan.

Tässä kirjoituksessa ei ollut oikeastaan mitään pointtia. Kunhan vaan ajatuksiani siitä, että mikä toimii ja mikä ei. Sen verran tietämättömänä ihmisenä osaan miettiä, että asiat ei toimi, jos ei luota niihin ja itseensä. Eikä ole häpeällistä kysyä kouluttajalta: käy vaikka kahdella eri kouluttajalla, jos toisen metodit eivät tunnu luontevilta. Ja jos kuuntelee muiden neuvoja, niin tekee sen sitten ihan oikeassa elämässä: ottaa neuvojan mukaan ja käskee näyttämään, että miten homma sujuu. Jos taas neuvoja antava henkilö ei suostu tähän, niin ei kannata neuvojakaan ottaa ihan niin todesta, koska saattaa olla vain sanahelinää ja hyvähän on sieltä kaukaa huudella. "Kyllä minä tiedän", tai sitten et.

Vaikka mekin kävimme kouluttajalla, joka linjautuu tähän kaljatölkkien viskomiseen ja se tapa toimii yhdelle koiralle, niin ei se toimi kaikille. Enkä ottanut kuitenkaan kaikkia neuvoja vastaan, jos ne tuntui minusta epäloogisilta. Jos en usko asiaan, niin en voi sitä käyttää. Esimerkkinä se, että koira lällättelee eikä halua lähteä puistosta: normaalisti lähden ovelle ja uhkaan jättää sen sinne viikoksi, jolloin se sitten tulee sieltä kauheata kyytiä, jos meinaan lähteä ovesta ulos. Tähän neuvottiin, että kävelee koiran tykö, lyö sitä jaloille hihnalla ja koira sitten taas kuuntelee. Juu ei, en lähde siihen hommaan ollenkaan. Ymmärrän, että kun koira ei keskity, niin voit puukata sitä pyllylle sen ollessa hihnassa sekä saada sen taas keskittymään, mutta herttinen... Itse en purematta niele kaikkia ammattilaistenkaan neuvoja, suosittelen myös muille sitä, koska parhaiten sen koiransa (sekä itsensä) omistaja tuntee.

Haluaisin toivottaa kaikille onnea matkaan koiran omistamisessa. Se on mukavaa ja vaikka joskus vaipuu epätoivoon, niin yleensä sieltä epätoivosta pääsee itseään sivistämällä ja tutkimalla muita vaihtoehtoja. Koittaa jättää suppean katseensa jonnekin ja imeskelemällä tietoa saattaa saada sellaisia älynväläyksiä, että kaikki taas tuntuu hienolta sekä sujuvalta. Mutta muistakaa myös purkaa sitä turhautumista ja epätoivoa jonnekin, että saa niskastaan painot pois ja jaksaa taas edetä seuraavaan päivään mahdottoman koltiaisen kanssa.

PUSMOI ja hyvää kesää kasvaville koirille, vanhemmille koirille ja kaikille koirille, joiden omistajat viitsivät hieman vaivautua ja yrittävät saada koiraansa tasapainoisen ja lämpimän suhteen :*

 photo 10169185_10203030967326529_2777506864434941977_n_zpsb27777ab.jpg

torstai 17. heinäkuuta 2014

Koiria, munia ja maaseutua.

 photo 10440741_10203457641313112_1996221132877205564_n_zps63056d4f.jpg
Kotimatkalaiset.

Voisin sanoa, että on kiirettä pitänyt, mutta sitten vähän juksaisin. On lähinnä ollut sellaista tekemistä, etten ole istahtanut dataamaan tai tekemään muutakaan mukamas kehittävää, että keksisin bloggailtavaa.

Kesälomaani ennen olin pitkiä päiviä töissä, jolloin minusta tulee lahna. Tuijotan mielelläni muun ajan päivästä seinää tai telkkaria. Me ollaankin partnerin kanssa jo kaudessa kuusi, kun aloitimme True Bloodin alusta. Ei siinä enää mitään jännää tapahdu, mutta pakkohan se on loppuun katsoa. Sarjoissa on se huono puoli, että kun on joskus lopettanut katsomisen kauteen x ja tulee mainoksia, että jes viimeinen kausi, niin pakko sitten aloittaa alusta ja katsoa ne huonommatkin kaudet: ei vaan voi jättää kesken!

Kesälomaani vietin paljon koiravahtina, joka ei ollut ehkä fiksuin idea, koska en ole kerennyt tekemään mitään. Kävin kyllä Karstulassa sukuloimassa parin päivän ajan. Siellä oli hellettä, iloinen Ewok, isot kasat kananmunia ja reteitä vanhuksia. Eräänä aamuna siellä karvan verran vajaa ysikymppinen leidi lauleskeli:
"Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä! On vanhan piian hameen alla pikkulinnun pesä!"
... :D

 photo 10500264_10203442628697806_3492152473679065425_n_zps34c50bc5.jpg

 photo dksop_zps79ecabdb.jpg
Munanhakureissulla, on muuten aika hyviä, kun suoraan kanan takamuksesta poimittuja!

 photo dkesop_zps43bec33d.jpg

 photo 10524590_10203448644928208_915365921134875108_n_zps481c21fb.jpg

Mutta kun reissasimme Karstulassa, niin löysin myös kirppikseltä asioita. Täällä Helsingissä ei ole varmaan enää olemassakaan paikkoja, jotka olisi kirpputoreja, kun kaikkialla myydään kalliilla. Löysin hyvät räikeät lenkkarit koirien pissatukseen 2,50 eurolla, pitkän hameen ja mekon muutamalla eurolla. 

Hassuna löytönä myös vanhanaikainen alusvaatekorsetti, jota yritin jo vähän kutistaa sopivammaksi. Se on kyllä huisi, jahka vaan kaivan itsestäni ompelijan. Olen maailman huonoin ompelemaan, mutta toivon mukaan en ihan kokonaan möhli kaventamisia. Näin heti sieluni silmin, että johonkin kuvauksiin se alusvaate on ehdottoman pätevä. En vaan vielä tiedä, että kuka kuvaa, miksi kuvaa, miten kuvaa ja missä kuvaa. Vessaselfie? Tällä hetkellä siinä on vain eripari-tissit, kun yritän avuttomana visioida, että miten kutistetaan toppaamattomia tissiosia.

 photo 1610748_10203495095689448_5636464561320551075_n_zpsf2418981.jpg

Olen koiravahtina ollessani piirtänyt, tai no sutannut ja luonnostellut, koska en oikeastaan koskaan saa piirtämisiäni valmiiksi. Otin tavoitteekseni piirtää joka päivä jotakin, mutta on ollut välipäiviäkin. Otin sitten välillä joinakin päivinä kiinni tavoitteesta ja suttasin muutamankin luonnoksen. Huomasin, että se on mukavaa enkä ymmärrä, että miten olen joskus 10 vuotta sitten luopunut tästä rentouttavasta harrasteesta! Nyt harmittaa, että edelleen piirtelen samalla tavalla kuin 15-vuotiaana enkä ole kehittynyt ollenkaan. Visioin aivoissani jotakin hulppeata, mutta sitten käsi ei ole treenannut. Vaikka olen hyvin herkästi hermostuva, niin aikuisten oikeasti yritän opetella piirtämään. Ei auta itku markkinoilla, kun se on vaan niitä taitoja, ettei opi ellei treenaa.

 photo 1937446_10203469882499134_7657542591988083166_n_zpsa748b172.jpg

 photo 10509774_10203427967971297_6076681012839608108_n_zps7782eb2a.jpg

Ja en saisi koskea tusseihin juuri sen takia, etten ihan osaa, joten jos möhlin, niin möhlinki jää iäksi. Mutta haluan kuitenkin tallentaa nämä luonnokset, suttaukset ja piirrokset kaikkialle, että ehkä voin katsoa joidenkin vuosien päästä kehityskaartani.


Asiasta kukkahattuun, 5.7. meidän pieni poikanen täytti vuoden! Boo on nyt sitten olevinaan jo iso poika, vaikka ihan kakarahan se vielä on. Katsoo sitten vuoden kuluttua, että josko se olisi aikuisempi. Kävimme edeltävänä päivänä koirapuistoissa ja toveri-Laura otti muutaman kuvan Boosta. Kyllä se on jo hissukseen rotevoitunut, vaikka edelleen ujosti takakorkea ja joskus hyvinkin honkkelimainen liikkeissään.

 photo 10524341_10202774671022559_10365065094892487_n_zps3dd3573b.jpg

Uljaus, ja todellisuus:

 photo 10431482_10203500842193107_503727705377632237_n_zps89ff0863.jpg

Kyllä siitä hyvä kasvaa, vaikka onkin saanut repiä tukkaa päästä sen kanssa. Mutta luonteeltaan perheelleen Boo on herranterttunen, huumorintajuinen, tanssivainen ja iso sylikoira. Jos ja kun saan tästä kasvatettua leppoisan aikuisen koiran, niin voin kertoa, etten kyllä vähään aikaan ryhdy samaan rumbaan... Olen kyllä luvannut Boolle jo pikkuveljen, mutta se saa sen sitten eläkeiässä.

Ei tässä tähän hätään muuta. Koitan tehdä jotain tosi jännää, että voin bloggailla pian uudestaan!

PUSMOI ja nauttikaa lämpimistä päivistä :*

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

NYX Macaron Lippies vol. 1

Oli kuin jouluaatto, kun postista kolahti taannoin NYXin Macaron Lippies -paketti, jossa oli muutama hartaudella valitsemani sävy. Macaron Lippiesit on juuri sitä miltä kuulostaakin, eli syötävän ihania värejä, joista suurinta osaa ei välttämättä Perus-Pirjo käytä työpäivänä.

Mutta koska eräänä päivänä oli vähän tylsää, niin kokeilin miten pystyisin käyttämään noita huulipunia ja kyllä niitä voi käyttää ainakin parvekkeella!

 photo wtfjapan_zps71d77d4b.jpg
Huulissa "Pistachio" ja "Violet".

... Ja juu, pakko todeta, että pari ideaa meni harakoille. Minulla ei toimi ilmekarvoissa jykevä alarajaus ilman hyvää häivytystä sekä näytän aika pöhlöltä, jos vedän överiksi "WTF-Japan" -inspiraation. Mutta huulipuna sentään kajastaa ja kuten näkyy, niin se on hyvin pigmenttinen, ihanan vihertävän sininen sekä siihen passaa vallan hyvin myös violetti sotkettuna. Macaron Lippies tuntuu olevan sellainen täydellinen skaala kaikkeen erikoisten värien sekoittelemiseen, koska ovat niin pigmenttisiä, että syvyyttä kannattaa jollain efektillä tehdä.

Tukka sentään oli söpö!

Seuraavaksi sain idean, että olisipa albiino. Idea sujui hyvin siihen saakka kunnes en saanut käsiini vartissa valkoista peruukkia, koska Kiinasta saapuessa niillä kestää se lähes kuukausi postittua Suomeen saakka. Idea siis kärsi jonkin verran sen takia, kun omat hiukseni ovat tummanruskeat vaaleilla plaikuilla. Mutta peikkis sai kelvata, ehkä joku kerta voisi skarpata ja tilata hyllyllisen erilaisia peruukkeja sitä varten, että parvekkeella otetut selfiet olisi hulppeampia.

 photo wtffairy_zpse13c01f2.jpg
Huulissa "Lavender" ja rajattu ujosti violetilla huultenrajauskynällä sieltä sun täältä.

Täytyy sanoa, että tuo vaaleanvioletti on ihan mahdottoman ihana sävy. Vaikka se tuntui liian vaalealta ja hieman pelottavalta, niin se on vaan... silkkaa rakkautta. Jos ei muuta, niin kalpeatkin leidit voivat näyttää ruskettuneemmilta, kun huulissa on noin kylmä ja vaalea väsy.

Ja joku saattaa ihmetellä, että miten sain ripseni sekä ilmekarvani valkoisiksi, niin se onnistuu ihan kasvomaaleilla/vartalomaaleilla. Ei välttämättä voi suositella laittamaan ripsiin mitään muuta kuin ehtaa ripsiväriä, mutta itsellä ei ole tullut koskaan mitään ongelmia ihomaaleista. Ja ilmekarvoihin levitin ensin maskara-sudilla maalia, sen jälkeen vielä ohuella sudilla piirtelin valkeita karvoja. Toki tarvitsi myös lisätä vähän violettia, että mätsää huulien kanssa.

Yksi hauska idea on myös maalata tekoripsiä: jos haluaa sävyjä niihin, niin voi hyvin koittaa vartalomaaleja ja maalailla jollain kapealla pensselillä taikka meikkisudilla. Jos oikein on sähäkkä olo, niin voi maalata ne ripset, jonka jälkeen dippaa ne glitteriin. Vain taivas on rajana, kun miettii mitä hauskaa sitä naamansa/tekokarvojensa kanssa keksisikään!

Ei muuta ihmeellistä tällä kertaa. Pitää vielä testata muutkin Macaron Lippiesit läpi ja lupaan kuvata nekin testaukset. Joskus menee niin kuin strömsössä ja joskus ei. En voi esimerkiksi sanoa olevani kovin ylpeä ensimmäisen kuvan meikistä, mutta mitään ei voi oppia, jos ei joskus myös möhli. Kaikkea pitää kokeilla, tanhuamistakin, omaa poikaa ei välttämättä. Voin vannoa, että ainakin nämä testaukset on hyviä tuollaiseen parveke-photoshoottiin, vaikka ei lähtisi edes roskia viemään pakkelit naamassa.

Lomakin muuten alkoi, tiedossa koiranhoitajaisia, reissua liki Pohjammaata sekä toivottavasti hyviä kelejä. Toivon kaikille rentouttavia kesähetkiä kotona, mökillä, seikkailuilla ja vaikka omalla takapihalla, PUSMOI :*

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

In Shade, eipä juuri muuta.

Suomessa järjestetään vuosittain erilaisia Coneja, joita en kyllä voi tunnustaa harrastavani. En ole koskaan ennen ollut sellaisessa, mutta käväisin HypeConissa Hyvinkäällä. En tosin nähnyt mitään animeen tai muuhun liittyvää, ellei lasketa muutamia ihmisiä, jotka näytti kilometrien päähän animefaneilta. Kävin katsomassa partnerin bändin keikkaa, joka sujui ihan hyvin. Mitä nyt sitä oltiin unohdettu mainostaa tarpeeksi, joten paikalla ei ollut paljoakaan ihmisiä. Mikäs siinä seinille soitellessa!

 photo inshade3_zpsf32b2f7a.jpg

Tuskin missasin kovinkaan paljon, kun jäi kokematta kaikki muu ohjelma. Mutta In Shade veti pari piisiä tosi hyvin ja sai välillä yleisönkin riemuitsemaan. Huomasin, että muutama nousi penkeiltä ja meni sitten lähemmäs tanssahtelemaan, kun bändi sai jaettua iloista mieltä kuuntelijoille.

 photo inshade2_zpsc5dbd46c.jpg
Partneri jakoi nimmareita!

 photo inshade_zpsb3a9322d.jpg
Fangirlin' ja kawaii desu ne~ partneri.

Seuraavan kerran In Shade esiintyy kenties syksymmällä jossakin, kuulemma mietiskelevät millainen keikkahomma olisi sopiva. Lupaan mainostaa sitä sitten jälleen blogissakin, jos jotain ehkä kenties kiinnostaa.

Jos joku ei ole vielä kuullut, niin In Shade kuulostaa tältä:




Ja ennen In Shadea bändi kulki nimellä Jenlayn:


Kohta tekevät uuden musavideon uuteen kappaleeseen, joka on minustakin aika hyvä, vaikkei ole ihan minun genreä. Sitä odotellessa!

Ei tässä sen kummempaa. Bändillä tuntui olevan hauskaa, pienellä yleisöllä oli hauskaa ja meikälläkin oli ihan hauskaa. Ja olin todella ylpeä partnerista, joka osaa tehdä itselleen keikkameikin ihan ilman apuja! Olin tehnyt sille edellisenä päivänä sentään uuden tukan, josta olen hieman kateellinen, koska minulla on suuri hinku leikata tukka ja vääntää se tummaksi emotukaksi.

PUSMOI ja muistakaa viettää kesää hyvän musiikin parissa, jos mahdollista käykää parilla keikallakin ja tanssahdelkaa :*

sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Jäniksiä, autiotaloja, koiria jajajajaja....

Hyvä postaus alkaa iloisella ja somalla eläinkuvalla:

 photo plok2_zps4c8ebad8.jpg
Toinen jäniksistäni nimeltään Uutukais, 
hänellä on hienot siniset simmukat!

Viime aikoina olen ollut sekä laiska, että vauhdikas. Voisin pienen tiivistelmän kirjoitella siitä, että mitä olen touhunnut ja ollut touhuamatta.
Olen toiminut koiravahtina, käynyt koirakouluttajalla, ollut meikkaamassa sekä kuvauksissa

 photo plok_zps7ab4d984.jpg
... Ja piirtänyt partnerin kanssa intiaania, jolla on haukka (=pingviini).

Helatorstaina oli yllättävästi kuvaukset autiotaloissa, kun tuttu kysyi, että ehdinkö malliksi. Mietin, että ei tässä muutakaan tekemistä ole, joten antaa mennä. Olen yleensä kameran edessä sellainen paikoilleen kangistunut ja pelokas peura, mutta oli oikeastaan aika terapeuttista olla kuvattavana. Mukana oli myös toinen tuttu, jota en ollut ennen tavannut, mutta naureskeltiin koko porukalla railakkaasti ja oli todella hauskaa! Seuraavalla kerralla pitää varmaan kantaa mukaan grilli ja evääksi vähintään kilo vaahtokarkkeja. Oli huisit maisemat myös siellä autiotalojen liki: aivan kuin joku taikametsä.

 photo plok7_zpsabef7824.jpg

 photo plok6_zpsee7c3722.jpg

En myöskään ole turhan usein ollut ammattivalokuvaajan mallina, joten odotan innolla, että millaisia kuvia niistä tulee. Vielä en olet päässyt kuviin käsiksi, mutta jahka niitä tulee jakoon, niin lupaan näyttää kaikille ainakin pari maistiaista. Jossain vaiheessa kuvaukset meni melkein pehmospurguiluksi, mutta ei mitään turhan rivoa kuitenkaan. 

Kävin myös meikkaamassa polttareissa, kun toinen tuttu kysyi, että olisko minulla aikaa piipahdella ja laittaa meikkiä nassuun. Kävin sitten tekemässä morsiamelle burleski-henkisen meikin. Polttariporukka taisi ihan tykätä ja morsian myös, kun meikattava ei yleensä meikkaa muuta kuin ripsivärin verran ja toki sai ekaa kertaa ikinä silmämuniinsa keinoripsetkin. Kerroin, että ne tuntuu kärpäsiltä silmissä, mutta niihin kyllä sitten tottuu ajan kanssa. Olin yllättynyt, että minuun luotetaan sen verran, että pyydetään meikkaamaan ventovieraita. Kyllähän siinä on oma stressinsä aina, kun en ole tottunut meikkaamaan muita kuin itseäni (ja partneria), mutta olin ihan tyytyväinen :)

Taannoin tuli myös sellainen niin kutsuttu perseen repeäminen, kun nuorimmaisen koiran kanssa huomasin, että sen vahtiminen meni ihan älyttömiin sfääreihin, joten otin yhteyttä erääseen koirakouluttajaan. Siellä ollaan käyty nyt pari kertaa ja käymme vielä kertaalleen. Nukketestissä selvisi, että Boon puolustusvietti on käsittämättömän suuri ja iän puolesta sen ei pitäisi olla vielä edes vahvimmillaan. Siitä sitten olemme alkaneet ohjeiden avulla korjaamaan ja on kyllä tullut koettua ahaa-elämyksiä. Maalaisjärki minulla on ollut hyvin pitkälti, mutta kuitenkin ammattilaisen neuvot ja lähestymistapa on olleet kultainen apu. Esimerkiksi se, että ei puutu siihen suurimpaan ongelmaan heti, vaan alkaa purkamaan sitä ulkokuorista kuin sipulia ja lopulta sitten etenee hissukseen sinne ytimeen. 

Boon kanssa menee nyt jo paljon paremmin, vaikka ensimmäisestä käynnistä on kulunut vain pari viikkoa. Toki tässä menee vielä jonkin aikaa, että koira rentoutuu ja oppii siihen, että sen ei tarvitse vahtia ja olla kärppänä. Mutta ensimmäiset askeleet on sujuneet hyvin ja olen ollut todella tyytyväinen. Ei siihen tarvinnut kuin omistajan opettamista, jonka avulla sitten heijastetaan koiraankin uusia käytösmalleja. 

Muun ajan olen joko laiskotellut, ollut töissä tai ollut koiravahtina kaverin luona. Nyt on kesällä paljon näyttelyreissuja sun muuta tällä kaverillani, joten olen aika paljon siellä vanginvartijana chihuahua-lauman seassa, jossa bonuksena sitten amhuahua ja olen ottanut oman bolonkan sinne myös mukaan. Siellä olen hieronut sitten koirien helttoja, siivonnut yhdessä erään pennun kanssa, kironnut sekä nauttinut hyvistä keleistä. Vaikka ne koltiaiset on ihan hauskoja, niin on aina mukava palata kotiin omien vatipäiden tykö.

 photo plok5_zps8f8b7459.jpg
Ryun heltta! <3

 photo plok4_zps5dff73a0.jpg

Tein myös sellaisen päätöksen, että jos vaan on hoitajat ja muutenkin aikaa jouluna, niin lähdemme partnerin kanssa reissuun viikoksi-pariksi. Päämäärä ei ole vielä varma, mutta olisi mukava taas pitkästä aikaa heittää vapaalle ja tutkia maailmaa. Jouluna 2012 olimme Seoulissa, voisi mennä nyt sitten tsekkaamaan jonkun muun (lämpimämmän) paikan joulumeiningit!

Pitäkää itsenne ihanina, toivotan kaikille hyviä kesäkelejä ja kesäjuttuja, PUSMOI :*

Loppuun vielä pallopää, joka haluaisi ajella tukkansa pois, muttei tiedä kehtaiskohan:

 photo plok3_zpse469d50c.jpg

PS. Lupaan kuvata seuraavaa postausta varten vähintään pokkarilla kuvat, ettei tarvitse itkeätirauttaa, kun kuvat on kopsattu suoraan Instragramista kamaline filttereineen!

torstai 29. toukokuuta 2014

Maleficent, miesvisentti.

Minua häiritsee maailman kolmanneksi eniten se, että Maleficent lausutaan kaikella logiikalla väärin. Mutta ei siinä, nähtävästi koko Youtube-maailma ja muu maailma on innostunut uudesta tulevasta elokuvasta. Minulle on riittänyt se, että joutunut klikkaamaan seitsemänkytäkahdeksan kertaa sen mainoksen pois, kun yrittänyt katsoa jotain muuta videota, niin ei sinänsä hotsita mennä edes katsomaan. Ja jostain syystä nämä kuuluisimmat näyttelijät ei kiinnosta minua, oletan pienissä rusinaisissa aivoissani, että ei ne osaa näytellä kuitenkaan, kunhan vaan tienaavat miljoonia ja ne naamat on nähty jo moneen kertaan.

Kuitenkin huomasin mainoksen perusteella sekä kuvien kautta, että Angelinalla on aika maseet proteesit poskissa. Jäin niitä tuijottamaan ja sitten katsoin pari videota siitä, kun ihmiset tekee elokuvan meikkiä varjostamalla ja noudattamalla orjallisesti samaa tyyliä. Itse tykkäsin varjostuksista, mutta sitten halusin tehdä jotain muutakin. En jaksanut noudattaa kuvien ja videoiden ohjeita, koska jos pystyy vetäsemään jonkun dragiksi tai pin-upiksi, niin antaa mennä vaan!

 photo urmysmeikkingu_zps7e97b894.jpg

 photo urmysgothiks_zpsaef8fe0a.jpg

Toki keksin tämän asian illalla, ettei kuvat ole mitään kovin hyviä ja valoisia, jotta näkyisi tarkalleen mitä naamaani suttasin. Voin paljastaa, että käytin keltaista sekä violetin eri sävyjä, vaikka jälkimmäiset hukkuu dramaattiseen pimeyteen. Yritin myös keksiä, että miten saa hiuksiin sellaista samankaltaista mallia, että vähän kuin olisi sarvet, mutta ei kuitenkaan. Kiepautin sitten pienet rullat päähäni, laiska kun olen.

Kiitos partnerille, joka jaksoi kuvata sekä photaroi kuvat vielä dramaattisemmiksi. Ja joku kuitenkin haluaa tietää, niin takki on ostettu kirppikseltä!

Ei tässä tähän hätään muuta, paetaan kaikki sadetta peiton alle ja kääritään varpaat villasukkiin,
PUSMOI :*