Säntäilyjä ja kuvaamisia.

Koska vietän hyvin villejä viikonloppuja, niin olin taannoin tapahtumassa nimeltä Seropisäntäilyt. Se järjestettiin Hyvinkään vinttikoiraradalla ja ideana oli se, että kolmen koiran tiimit jaetaan muutamaan luokkaan kokonsa puolesta, sitten kolme koiraa kirmaa 80m niin lujaa kuin kykenevät. Kun kaikki kolme koiraa on kirmanneet, niin sitten lasketaan tiimin yhteinen aika ja katsotaan, että ketkä olivat nopeimpia.

Lähti vähän puolikkaasta ideasta, että kyllähän me Boon kanssa lähdetään. Kaverilla on koira, joka sinkoaa hullua kyytiä ja se on voittanutkin kisoja, mutta tähän kisaan tarvitsi sekarotuisen. Jokaisessa joukkueessa piti olla vähintään yksi sekarotuinen. Meidän Boo sai kunnian olla Runaway Boysin sekis!

Joukkueeseemme kuului siis Boo, sitten Luka (belgianpaimenkoira) ja Tempo (hollanninpaimenkoira). Me menimme maksi-luokkaan, joka lähti siitä 55cm säkäkorkeudesta, jonka Boo reteesti ylittää varmaan kahdellakymmenellä sentillä. Ei ollut mitään supermaksi-luokkaa ja jos oikein näin, niin Boo taisi olla korkein osallistuja.

Stressasin ujosti, vaikka kisa oli leikkimielinen. Kuitenkin kaikki sujui kohtuudella ja koira leikkien kirmasi luokse. Ja jäi toki sitten radalle leikkimään kanssani läpsyhippaa... Se olisi varmaan juossut mielellään kilometrin ja ihmetteli, että miksi pitää jo 80 metrin jälkeen lopettaa hyppelehtiminen ja kirmaaminen. Mutta kaikki kuulemma nauroi sen honkkeloivalle juoksutyylille jo spurtissa, joten sellainen pieni radalla väärään suuntaan loikkiminen vähän niin kuin kuului asiaan.

Kuvista suuri kiitos Lauralle, itsehän en mitään kuvannut, joten voin näyttää tämmösiä ammattitaidolla kuvattuja otoksia!

Kuva: Laura Hanni

Kuva: Laura Hanni

Edustavat Pihpöset, syön makkaraa ja 

olin ottanut Estebaninkin mukaan maskotiksi.

Siinä me sitten nökötettiin kirmauksen jälkeen, mutta yllättäen palkintoja jakaessa meidän tiimin nimi kuulutettiin. Tultiin maksiluokan kolmansiksi! Vaikka aika otettiinkin manuaalisesti ja kukaan meistä ei varmaan ihan noin nopea ollut, niin onhan se aika kuitenkin "suunnilleen". Aika lujaa meidänkin iso veijari meni siihen nähden, että suunnilleen samoissa ajoissa pyöri monet huisisti pienemmätkin koirat c:

Palkinnoksi saatiin lähinnä viljaa ja sokeria, olin niin kiva, että jätin ne Estebanin omistajan luokse, kun meillä koirat moisista vaan piereksii. Ajatus on tärkein, saatiin me sentään myös kumipallo!

Laura teki meille myös hulppean diplomin!

Boo menossa väärään suuntaan, 

kuvaaja: Kaisa Koivisto

Oli kyllä hauskaa käydä ensimmäistä kertaa ikinä jossain koiratapahtumassa, jossa oma koirakin tekee jotakin. Olen joskus hengannut messuilla, jossa muiden koirat pyörii näyttelyttämässä itseään, mutta en ole omieni kanssa edes sellaista harrastanut. Boolle juokseminen on kuitenkin se lemppariharrastus, joten varmaan ensi keväänä sitten taas kisojen alkaessa mennään kokeilemaan. Jos vaan päästään, kun sekarotuisia harvemmin päästetään. Helsingissä ei ole mitään mahdollisuutta kokeilla vinttikoirarataa, jos ei ole vinttikoiraa, niin treenaaminen näyttää aika heikolta. Kyllä Boo luokse kirmaa, mutta olisihan se hauska kokeilla treenaamistakin!

Mutta hienoa, että sekarotuisille järjestetään joskus tapahtumia. Ryhdyn barrikaadeille toki sen vuoksi, että saisi olla enemmänkin ja haluamme saada osamme myös treenipaikoista. Kyllähän koulutustreeniä löytyy kaikille, mutta kun puhutaan harrastuksista jotka voi olla virallisempiakin, niin siinä vaiheessa ei olekaan aina ihan helppoa vaan alkaa harrastamaan. Kyllä Hyvinkäällä saisi sekarotuisetkin käydä vinttikoiraradalla, mutta se on turhan kaukana sitä varten, että menisi sinne treenailemaan. 

Oli siis hauska kokemus ja olen kokenut muutakin hauskaa!

Kesän alussa olimme autiotaloissa pyörimässä ja tuttavani kuvaili siellä minua sekä erästä toista naishenkilöä. Muistan, että laskin sitten illalla jaloistani noin 18 hyttysen pistosta. Ja harmitti, että niin hulppeat puitteet oli pilattu sotkulla. Mutta oli mukavaa ja harvemmin minua kuvataankaan, joten sinänsä poikkeava tilanne. Pyörin sitten myös koivet ojossa pitkin ruostunutta sängynrunkoa sun muuta, mutta niitä kuvia sitten ehkä kenties jakoon myöhemmin. Nyt minulla on vain maistiainen.

Joskus täytyy olla tai ainakin näyttää olevansa rappiolla.

Kuva: Terhi Honkonen

Kuvattiin viime viikonloppuna lisääkin Terhin kanssa. Tällä kertaa ihan sisätiloissa. Alkuperäisestä ideasta hieman poikettiin, kun en koe omimmaksi alakseni fantasia-meikkauksia ja huomasin kotoa lähtiessäni näyttäväni noidalta. Sitten myöhemmin silakalta. Ja avaruusoliolta. Mutta kuvista tuli törkyisen hienoja, voin vilauttaa sellaista, jahka Terhi ehtii niitä käydä läpi! Ja lisää kuvia autiotaloista!



Nyt PUSMOI ja koittakaa selvitä karusta herätyksestä arkeen ja syksyyn, vaikka vettä tulvii ja vilu menee luihin sekä ytimiin :*