Sivut

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Elämää liskojen kanssa.

Jos joku ei sitä vielä ole huomannut tai seurannut blogiani tiiviisti, niin meillä asuu iguaani. Eli hemmetin iso lisko. Se kasvaa vielä varmaan 20cm kropastaan, joten se on vielä vauva. Tulemme toimeen sen verran, että käsittelen kun on pakko ja viime kesästä saakka olemme edenneet kumppanuudessamme siihen pisteeseen, että iguaani ei jaksa aina hermostua minuun ja ottaa ruokaa lähes kädestäni. Eli siis kupista, joka on kädessäni. Ennen se pinkoi pakoon ja näytti helttaansa, kun menin laittamaan sille ruokaa ja olen tyytyväinen tähän edistykseen, vaikka se voi jonkun mielestä tuntua pieneltä. Kun iguaania käsittelee, niin se ei nauti siitä ollenkaan, mutta pidän sen aikaa käsissäni kunnes se rauhoittuu. Ja käsittelyä tapahtuu mm. silloin, kun iguaani on pakko siirrellä vaikka hyllyn päältä takaisin sen asumukseen. Se sätkii suuresti ensin ja pöhisee, mutta kun se hetken aikaa saa olla käsissä, niin lähes sietää siinä olemista. Lähes.

Photobucket

Isoista liskoista ja herpeistä ollaan yleisesti sitä mieltä, että ne ei ole hyviä lemmikkejä. Ne ei ole paijattavia, mutta silti iso osa harrastajista käsittelee myrkyttömiä lemmikkejään huvikseen. Se on ihan ok, useat yleisimmät lajit sietääkin turhaa käsittelyä ja käärmeet jotkut jopa tykkää siitä, kun saavat olla paidan alla tai kaulalla, sillä siinä on lämmintä. Mutta kaikessa on kaksi puolta ja nyt vähän kerron siitä, että mitä mieltä minä olen niistä puolista ja ihan sillain muutama pointti vinkkinä niille, jotka miettii herppien hommaamista.

Tapa 1:
Hankit jonkun herpin, jonka siedätät käsittelyyn. Helpointa se on poikasen kanssa, mutta sen voi aloittaa myös aikuisen eläimen saapuessa. Useat lajit sietää käsittelyä sitten, kun sitä tekee aikansa ja se helpottaa eläimen tarkistamista ja tutkimista. Ja omistaja saa sitten vähän lisäkiksejä siitä, että voi pitää sitä eläintä sylissään ilman, että eläin stressaantuu.

Tapa 2:
Antaa eläimen olla vaan eläin. Herpit on suurimmaksi osaksi edelleen hyvinkin villejä, eli ne voi jättää ihan omiin oloihinsa ja/tai lajitoverinsa seuraan. Käsittelyä tapahtuu vain, kun on pakko ja eläin ei koskaan kesyynny syliteltäväksi ja stressaa kosketuksesta. Eläin kuitenkin on tyytyväinen, kun saa olla alkukantainen ja ns. oma itsensä.

Siihen en osaa vastata, että kumpi on eettisesti parempi keino harrastaa herppejä. Toisaalta, kun eläin tottuu käsittelyyn, niin asiat sujuu helpommin. Toisaalta se käsittelyyn totuttaminen lisää stressiä joksikin aikaa melkoisesti. Me ei voida päästä sinne eläimen aivoihin tutkimaan, että kumman tavan se valitsisi sitten pitkällä juoksulla. Ja kumpaakaan tapaa en itse pidä vääränä. Mutta pidän vääränä niitä turhia odotuksia, joita ei sitten voikaan saavuttaa herpin kanssa. Vaikka yrittäisi kesyttää eläintä syliteltäväksi, niin se voi olla koko ikänsä ihan eri mieltä siitä tavoitteesta ja näyttää häränpyllyä omistajalleen, joka sitten pettyy suuresti. Suosittelen siis, että jos ottaa käyttöön tavan 1, niin pitää aina sen tavan 2 varasuunnitelmana, ettei luule liikoja itsestään tai lemmikistään. Varmaan aika iso osa uutta kotia hakevista herpeistä on niitä, jotka ei olleetkaan kivoja, kun ei ne halua olla missään tekemisissä omistajansa kanssa. Ja se on siis ihan normaalia käytöstä, jonka ei pitäisi tuottaa pettymystä. Se voisi tuottaa jopa iloa, kun sitten voi tarkastella herppiä samalla tavalla kuin kiikaroisi takapihalla soidinmenoja viettävää rupikonnaa -> ihan kuin olisi pala villiä luontoa kotonansa.

supernatskuigu2_2

Itse suhtaudun iguaaniini niin, että jos se ei pidä käsittelystä, niin ei pidä. Tunnen oloni voittajaksi pienemmistä asioista, kuten juurikin siitä, ettei enää kammoa minua ja ei ujostele ottaa ruokaa läheltäni. Ja pakollisen käsittelyn aikana en mieti, että onpa nyt vaikeaa ja haastavaa, kun eläin sätkii kuin jättiläiskalmari kuivalla maalla sekä yrittää raapia minulta silmät päästä. Visioin tilanteen eläimen villin puolen kannalta, että tietenkin se haluaa pois tilanteesta ja puolustautuu, kun joku jättiläinen tulee härkkimään. En jää katkeraksi enkä ole pettynyt itseeni tai eläimeen. Ollaan taas kavereita sillä ruokakuppi-asteella hetken päästä ja se riittää. Parhaani toki teen sen asian eteen, ettei eläimen tarvitse stressata turhasta ja täten yritän edetä sen ehdoilla. Ja jos tilanne vaatii sitä, että lisko stressaantuu, niin yritän tehdä tilanteesta sille miellyttävämmän tai sellaisen, ettei sille jää paskan maku suuhun -> jos se stressaa minun nostaessa sitä, niin hetken pitelen sitä käsissäni, kunnes se rauhoittuu ja huomaa ettei mitään jännää tapahtunutkaan.

Photobucket
Pojira tykkää hengata selässä ja niskassa, koska siellä voi tarkkailla maailmaa eikä tarvi olla kopeloitavana.

Jos miettii mikä olisi fiksua, niin olisi ehdottomasti fiksua totuttaa isompi lisko käsittelyyn jo sen ollessa kakara. Kaikki ei halua, että terraariosta sinkoaa viisi kiloa (ellei enemmänkin) suhinaa, kynttä ja hammasta. Mutta tosiaan, lähestymistapoja on kaksi ja sitten on myös ne tavat, jotka on jotain siltä väliltä. Minua ei haittaa kiukkuiset eläimet, mutta varmaan suurinta osaa haittaa. Olen aina jotenkin enemmänkin viehättynyt siitä, jos eläimellä on temperamenttia. Meidän pikkukäärme Bob meille tullessaan puhisi ja suhisi, teki hyökkäyksiä ja pullisteli poskiaan. Nyt se ei enää jaksa, vaikka en ole sitä käsitellytkään kuin joskus ja jouluna. Oikeastaan tavallaan sääli, että siitä lähti se särmä pois, mutta kyllä osa herpeistäkin on joustavia ja sen verran älykkäitä, että osaa yhdistää ahdistavat tilanteet pelkäksi pieneksi epämukavuudeksi eikä aina tarvi olla raivareissa.

Photobucket
Fred menossa rautakauppaan, parta-agamat on kilttejä ja leppoisia.

Tässä nyt vain tämmöstä pohdintaa. Lyhennettynä koko homman nimi on se, että tietää vaan mihin soppaan itsensä laittaa ja varautuu "pahimpaan" ja toivoo parasta! Itse tulen hyvin juttuun sen pahimmankin kanssa, mutta jos on yhtään epävarmuutta siitä, että kykeneekö sellaiseen, niin kannattaa harkita jotain hieman helpompaa eläintä/lajia.

PUSMOI ja iguaanilta terveisiä, kun se helttoineen päivineen katsoo snobisti ja tuomitsee kaikki :*

perjantai 23. marraskuuta 2012

Mauriaisia ja tsihau-eläimiä.

Photobucket
Random hansterikuva ennen sen pedikyyriä.

Urani eläinkauppiaana tuntuu olevan mahdottomuus, sillä kuppi meni nurin jälleen. Olen aikaisemmin ollut harjoitteluissa eläinkaupoissa, joista molemmat loppui mystisyyksiin. Nyt en edes kerennyt tehdä työsopimusta, kun tuli jo mystisyyksiä, joihin en voinut suhtautua ihan neutraalisti ja ottaa vaan kaikkea vastaan positiivisella asenteella. Oli vähän sellainen tilanne, että joko sanon takaisin ja pidän itsekunnioitukseni tai sitten vaan olen hiljaa ja jää iäksi kalvamaan se, että joku on vaan niin väärässä ja kehittelee ihan omat juttunsa. Koska valitsin ensimmäisen, niin pitää vissiin alkaa lähettelemään miljoonat työpaikkahakemukset. Sen verran olin tuohduksissa, että jo kirjauduin aikuislukion sivuille, jossa voi suorittaa netitse koko lukion ja tällä viikolla marssin työkkäriin, jos pääsisin jonnekin vammaiskursseille. Pidetään ne raudat tulessa!

Photobucket
Ylikasvanut reuhka, jota kasvatan, muttei jaksaisi, mitä sille tekisin?

Positiivisena asiana se, että olen nyt arkisin sitten muutaman tunnin työllistetty. Olen lastenhoitajana toverin luona sillä välin, kun se ahkeroi töissä. Työnkuvaan kuuluu lasten viihdyttäminen, niiden kanssa ulkoileminen ja ajattelin näyttää niille Helsingin kulttuuria. Lapset on 4kk:n ikäisiä tsihaun poikasia, eli ne on vielä hauskempia kuin ihmislapset. Ja siitä tulee mahdottoman hyvälle tuulelle, kun katsoo temmeltäviä koiranpoikasia. Olemme jo reissanneet vähän ratikalla sekä hienosti käytiin hakemassa kaikille passitkin eläinlääkärissä, vaikka pienet saikin melkein kankkuunsa pistoksia. Mutta selvisivät kuin reippaat tsihaut tästä koitoksesta.
Mutta on siis tosi mukavaa saada rytmiä arkeen, vaikka en päässytkään "oikeisiin töihin", joten mielelläni otin vastaan tämän lastenhoitamisen. Ja tulevaisuudessa sitten tutustutamme nämä vekarat ainaskin Ewokkiin, niin se saa itsensä kokoisia leikkikavereita!

Photobucket
Tsihau sanoo yök.

Positiivisuutta varjosti kuitenkin krapulatauti, joka iski. Nihkeä olo taisi iskeä Jereen ensin ja se kärvisteli silti töissä. Kuitenkin sen oli sitten pakko ottaa saikkua ja meikä otti kans, sillä edellisenä iltana oli ollut törkynen krapula ja se jatkui vielä aamulla. En tiedä mikä virus se voisi olla, mutta toivottavasti ei jää junnaamaan pitkäksi aikaa :x Teki mieli kyllä päästä aivohuuhteluun, vatsahuuhteluun ja suolihuuhteluun, sen verran hieno olo oli. Pääkipu, vatsakipu ja hyvä ettei vaippoja tarvinnut käyttää. Ja olkaa hyvä vaan tästäkin informaatiosta. Joskus olin joulun aikaan kolme viikkoa krapulassa äidin kanssa, vieläkään ei haisua mikä se tauti oli, mutta toivottavasti selviämme nyt vähemmällä. Isot kasat kaikkia vatsalääkkeitä, niin kai sitä elämän oli vähän pakko voittaa jossain vaiheessa.

Ja joulu on mielessä, kun yhtäkkiä on alkanut tulvimaan jouluasioita joka paikkaan. Kauppakeskuksissa on jouluvalot ja keskustassa liikkuessa sitä bongailee kaduiltakin ties mitä somisteita. En ole yhtään joulufiiliksissä, kun en osaa odotella sitä kuukautta etuajassa. Yleensä hoksaan joulun siinä vaiheessa, kun se on jo mennyt. Minulle joulu on se yksi päivä sekä se, että saa katsoa amerikkalaisia hömppäjouluelokuvia. Tänä vuonna en ole jouluna Suomessa ja selvitykseni mukaan Seoulissa on jouluhuvipuisto, niin sinne on ehdottomasti mentävä! Ja siellä on erilaisia tapoja jouluksi sekä uudeksi vuodeksi, yritetään noudattaa niitä paikallisten tyylillä. Uutena vuotena on tapana katsoa vuoden ensimmäinen auringonnousu kukkulan päältä ja sinne virtaa siis isot kasat ihmisiä tuijottelemaan. Kuulostaa hieman järkevämmältä kuin se, että ryyppää aivot pellolle lähikapakassa, niin kuin täällä Suomessa on tapana :D Laitoin jo aiemmin kuvia siitä, että miltä Seoulissa näyttää jouluna, mutta tässä vielä pari kuvaa lisää googlen kautta haeskeltuna:

seoul-20071196874000city-hall-christmas

01-international-lights
Siellä on koko kaupunki aivan täynnä valoja, täytyy sitten ottaa piljoona kuvaa ja piljoona videota!


Tuntuu jotenkin ufolta, että reissu lähestyy, vaikka matkaa varatessa siihen oli vielä tosi kauan aikaa. En ole koskaan matkustanut kauas, korkeintaan kävässyt laivalla lähimaissa. Niin ja joskus ala-asteella luokkaretkellä käytiin bussin kanssa Norjan puolella. En tiedä kuinka iso kulttuurishokki iskee, mutta olettaisin nauttivani siitä, että pääsee kerrankin tutkimaan maailmaa. Ainoana huonona puolena se, että joutuu eroon kodistansa ja lemmikeistänsä, niitä alan kaipaamaan varmaan jo seuraavana päivänä. Pisin aika minkä olen ollut erossa lemmikeistäni on siinä vuorokauden verran, eli kaksi viikkoa tuntuu huisin pitkältä ajalta! Onneksi on kaikille hoitajia ja Jeren veli oletettavasti tulee tänne asustelemaan ja vahtimaan niitä, jotka ei hoitoon mene. Silti varmaan olen ikävissäni ja huolissani, vaikka kuinka tietäisi, että elukat on hyvässä hoidossa saamassa rakkautta.
Puhun asiasta ihan kuin äiti, joka on synnyttänyt lapsen ja pääsee ekaa kertaa tuulettumaan, mutta ei oikeastaan tiedä haluaisiko, mutta haluaa silti :D
... Pitäskö kuitenkin ostaa joku pieni valkoinen minikuusi tänne kotiin, että olisi jotain turhaa joulukrääsää?

Jouluhulinat on muutenkin alkaneet, kaikki yrittää miettiä täydellisiä lahjoja lähimmäisilleen ja vähemmän läheisille. Itse päätin, että marssin yhteen kauppaan ja ostan sieltä perheelleni lahjat: Eli menen Lushiin ja jokainen saa hyvää saippuaa tai muuta kivaa pakettiinsa. Ollaan kuitenkin aikuisia kaikki, eli emme törsää toistemme lahjoihin paljoa, mutta on kiva antaa yksi pieni yllätys jokaiselle. Uskoisin, että kenelle tahansa kelpaa hyvä saippua/shampoo/rasva, kun vaan vähän tietää kenelle on hankkimassa ja osaa ostaa oikeanlaisen. Itse voisin uida päivät pitkät Lushin saippuoissa (varsinkin karma-saippuassa), joten haluan jakaa tätä addiktiotani eteen päin.

Ei tässä mitään liian kummallista, olen ollut vähän laiska bloggaamaan, kun päivät menee samaa kaavaa. Ja jos ei mene, niin oletettavasti ne päivät on sellaisia, että olen nukkunut liikaa ja hengaan vaan tukka pystyssä pieriksissä. Pitäisi tänä viikonloppuna nähdä parasta toveria, joka saapui Irlannista Suomeen hetkeksi kyläilemään ja se toivottavasti on muikeaa! Ja suunnitelmissa on Luonnontieteellinen museo, eli pääsen taas ihastelemaan sikiöpurkkeja, jotka haluaisin kaikki omalle seinälleni.

Tässä siis vaan pari bonuskuvaa kärmeksestä, muurahaiskokoelmastani (tilasin ylihintaisilla postareilla Saksasta muurahaisia, koska minusta tulee Suomen paras muurahaiskasvattaja) ja MSI-paidastani:

Photobucket

Photobucket
Perse pystyssä ihastelen muurahaisten toimia, pitäisi vielä uskaltaa siirtää niitä isompiin lootiin, että yhdyskunnat kasvaa. On ne somia!

Photobucket
Siistein bändipaita.

Photobucket
Bob <3

PUSMOI ja koittakaa selvitä tästä synkästä syyskelistä, joka todennäköisesti jatkuu seuraavat 5kk :*

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Llama llama duck.

Eräänä ei-niin-kauniina päivänä kävelin kauppaan, kun tavoitteena oli tuhota juurikasvu. Hypähdin sitten äkkiä hyllyyn kiinni, kun oli olemassa marketissa sävytettä, jossa luki "soft rose" ja se oli VAALEANPUNAINEN. Epäilin tovin, että ei voi toimia, mutta otin sen mukaani kuitenkin. Kuvassa naisella oli sellaiset helmenvaaleanpunaiset hiukset, erittäin makiat, mutten ollut varma mitä se väri sitten tekee aikuisten oikeasti tukkaan, kun ei ole photoshoppia tai muutakaan kikkaa oikeassa elämässä.

Heti blondaamisen jälkeen pesaisin tukan shampoolla ja laitoin sitten tätä sävytettä kuin hiusväriä, vaikka se oli hoitoainetta. Ja vaikka paketissa luki, että saa pitää korkeintaan 5min äskettäin vaalennetussa tukassa, niin en uskonut. En koskaan kuuntele ohjeita, joskus kannattaisi, joskus ei. Kun sitten katselin Jereä pelaamassa Bulletstormia ja katseltiin kans stand-uppia, niin tunnin vaikutusajan jälkeen huuhdoin sävytteen pois ja vielä inasen huuhtaisin shampoolla, kun sävyte oli hoitoainetta ja tukka oli tahmainen. Tukka oli sen jälkeen ihan hattaranvaaleanpunainen, iskeytyi blondattuun tukkaan täysillä ja ilahdukseni oli suuri!

savyte

Photobucket

Huonona puolena on se, että väri ei pysy päässä, vaikka iskeytyykin hyvin -> kahdessa pesussa on jo lähes kaikki kaikonnut. Sopii tietty kokeiluun, jos ei ole ihan varma mitä haluaa, mutta ihan ehdat suoravärit pysyy paremmin. Tai jos viitsii, niin sitten joka pesulla pitää tätä hoitoainetta päässä jonkun 5-10min, mutta en usko siihen, että väri levittyy tasaisesti, jos sitä käyttää kuin hoitoaineena eikä läträä jakaus jakaukselta tarkasti. Ja tämä maksaa kuitenkin saman verran kuin hiusväri, niin se on aika kova hinta, kun ei kuitenkaan pysy siinä tukassa kuin kaksi pesua. Ja se purnukka ei kauaa kestä.

Positiivinen yllätys: Marketin vaaleanpunainen sävyte toimii hetkellisesti rievottuun ja kärsineeseen vaaleaan tukkaan, jos joku kaipaa hieman vaihtelua vaalean tukkansa kanssa, niin kantsii koklata. Tosin mitä paremmassa kunnossa tukka on, niin sitä kauemmin sitä tarvitsee pitää. Tuskin tarvitsee tuntia pitää juuri blondatun tukan kanssa, mutta otin asian vakavasti ja halusin olla epäonnistumatta.
Outo asia tuossa sävytteessä on se, että se tosiaan vetäisee tukan sellaiseksi "ysärin vaaleanpunaiseksi", jos sellainen värinimi olisi olemassa. Eli alla on enempi kellertävää sävyä ja oranssia sävyä kuin mitään kylmää. Tietty voi sekoitella hopeashampoohon tai johonkin, että väri ei jää niin ysäriksi. Mutta kun väri tosiaan lähtee karkuteille hetkessä, niin ei kannata kuitenkaan liikaa nähdä vaivaa. Kun toista kertaa itse pesin tukkaa, niin pesin sen hopeashampoolla, mutta ei se kerennyt enää taittamaan sitä vaaleanpunaista, kun oli jo 98% siitä sävytteestä kadonnut matkan varrella.

Mitäs muuta... Me käytiin tällä viikolla Jeren kanssa keikalla. Olen vähän pettynyt itseeni, kun olen niin antisosiaalinen enkä tykkää ihmisten joukkokokoontumisista, mutta teki ihan hyvää käydä ihmisten ilmoilla. Nosturissa soitti Mindless Self Indulgence, jota kuuntelin joskus nuorempana hieman enemmän, mutta edelleen aika hyvä bändi. Tykkään hieman oudosta musiikista, josta ei välttämättä saa ihan kunnolla sävelestä kiinni eikä voi ennustaa mitä seuraavaksi tulee, jos ei ole kappaletta kuullut ennen. Oli ihan hauskaa, ei ollut ryysistä anniskelupuolella ja bändi lämpeni sitten muutamien ekojen piisien jälkeen hauskaksi viihdepläjäykseksi! Kiva joskus nähdä sellaisiakin bändejä, joiden tarkoitus ei ole olla vakavasti khuul vaan voi olla pömppis ojossa sukkahousut paitana heittämässä herjaa lavalla.



Olen ajatellut muutenkin hieman tavallista enemmän sitä, että kuinka antisosiaalinen olen. Se on jotenkin jäänyt päälle sen jälkeen, kun sairastuin paniikkihäiriöön ja sen takia jouduin pitkille sairaslomillekin. Eli siinä tuli kaupantekijäisinä erilaisia ahdistuksia, jotka kohdistui väkijoukkoihin, julkisiin paikkoihin jne. Nyt kun pystyn kuljeskelemaan ja olemaan, niin jotenkin silti aina vetäydyn omiin oloihini. Viihdyn kotona, mutta tekisi varmaan hyvää leikkiä ihmisten kanssa. Jereä ei lasketa ihmiseksi, kun se asuu täällä. Täytyy varmaan ensi viikolla ryhdistäytyä ja pyytää jotain tuttavia kahvittelemaan. Joskus nuorena sitä ravasi useasti viikossa kahvilla kavereiden kanssa, juorusi turhuuksia ja kävi ikkunashoppailemassa. Nyt se tapa on jäänyt ja sen haluaisin elvyttää! En pelkää pettyväni kanssaihmisiin, mutta kai sitten ujosti pelkään sitä, että ne pettyy minuun.

Tänä viikonloppuna oli Lemmikkimessut, jonne menin lauantaina päivystämään Suomen Herpetologisen yhdistyksen ständille. Olen vähän enemmän niin kuin Herpille Koti -ringin puolella, mutta nytpä sitten sain liityttyä ihan herppiyhdistykseenkin. Huomasin nimittäin, että ne lehdet on todella laadukkaita, eli mielellään niistä maksaakin ja on muutenkin toiminnassa mukana. Aina löytyy ihmisiä, joille herpit on vieraampi asia ja jos pystyy jakamaan tietoutta, niin se on jees. Naapurissa oli toki enempi sitten herppejä nähtävillä ja tapasin kaulusliskonkin, joka on yksi unelmieni liskoista <3 

Messuilla oli myös muutakin kuin lemmikkejä, eli menin sitten haistelemaan navettahajuja, kun oli lampaita, lehmiä, vuohia... Kaikenlaisia maatilan eläimiä. Kaikki muut näytti kyrsiintyneiltä paitsi laamat ja alpakat, mutta ne olikin lenppareitani. Yksi oli niin korkea päänsä kanssa, että se oli minuakin pidempi ja hieno kuin mikä. Jere lupasi, että saan kaksi vuohta ja kaksi alpakkaa sitten joskus, kun asutaan maatilalla :D Kelpaisi kyllä varsinkin pari sellaista kääpiövuohta, sillä minusta ne on maailman siisteimpiä ja makeimpia maatilan otuksia. Kaninäyttely on kans suosikkini, tällä kertaa en bongannut pienirexejä, mutta näin taas ihania hermeliinejä, jotka on maailman hauskimman näköisiä. Uhittelin vähän, että meidän Vladimir saa sellaisen vaimokseen, jos ei löydy täydellistä toista pienirexiä.

Photobucket
Oiiiii!

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Loppuun vielä dramaattisia kuvia siitä, kun tänne saapui yösumu ja piti mennä ottamaan kuvia haamumaisemista.

Photobucket

Photobucket

PUSMOI :*

tiistai 6. marraskuuta 2012

Ollakko vai eikö olla vaaleanpunainen!

Jos jotain kiinnostaa, niin ajattelin kertoa teille, että kuinka yksinkertaista on saada pastellisävyjä hiuksiin. Olen joskus aikaisemmin kertonut jo matkastani tummanruskeasta tukasta harmaanvaaleaan, joka oli kivinen, mutta sen arvoista. Valitan, että kuvat on iPhonella otettuja ja huonolaatuisia, mutta ehkä niistä saa vähän selvää.

Suoravärejä saa ns. erilaisten nuorten kaupoista sekä netistä tilaamalla, joskus teinarina käytin Schwarzkopfin Igora -värejä, joita käyttäisin edelleenkin, mutta niitä ei meinaa saada mistään. Mutta niitä voin ehdottomasti suositella, jos joku sellaisia jostain bongaa. Nyt olen käyttänyt Directionsin Lavender -sävyä enemmän tai vähemmän. Purkki on armottoman pieni ja lyhyenkin tukan kanssa on hyvä, jos saa sen pienen purkin riittämään koko tukkaan. Kerran laitoin naftisti sitä koko tukkaan ohjeiden mukaan, mutta tukka näytti enemmänkin raidalliselta, sillä kostean tukan värjääminen on aina haastavaa. Parilla vinkillä saat pastellisävyn tummemmasta väristä tai saat sen levitettyä paremmin, nämä naurettavan yksinkertaiset ohjeet haluan jakaa kanssanne!

Photobucket

Mitä tehdä, jos haluaa suoraväristä vaaleamman sävyn?

- Suoravärit on siitä kivoja, ettei ne reagoi oikein minkään kanssa ja niitä voi sekoitella keskenään. Parhaimmaksi ja yksinkertaisimmaksi tavaksi olen todennut sen, että pesee ensin tukan jollain hyvin pesevällä (ja tukkaa kuivattavalla) shampoolla. Itse pesaisen Jeren Tresemmellä, jolla normaalisti en pese luonnostaan karheaa tukkaani, koska se jää pörrölle. Tällä shampoolla kuitenkin saa pestyä shitit paremmin pois tukasta ja silikonia/vastaavia aineksia on vähemmän kuin silottavissa tuotteissa. Tietty voi kokeilla myös jotain mikä ei ole shampoota, esmes mäntysuopaa, mutta yleensä tukkaan tarttuu väri jo ihan normaalin shampoo-pesun jälkeen.

Sitten kun on pessyt tukan valitsemallaan hyvin pesevällä shampoolla, hengailee pyyhe päässä ja kuivaa tukan. Kun ottaa kauniiseen käteensä sen sävyn, josta haluaa vaaleamman kuin se on, niin ei tarvitse törsätä kuin pari euroa marketissa -> kannattaa ostaa halpaa ja aika mietoa hoitoainetta. Sillä voi jatkaa väriä erittäin ketterästi sekoittelemalla vaikka tekolautasella. Yksi ruokalusikallinen suoraväriä riittää pariin desiin hoitoainetta. Tietty sen mukaan, että kuinka tumman tai vaalean siitä mössöstä haluaa. Itse ostin jotain Rainbown mietoa hoitoainetta, joka haisee huonolle, mutta sitä voi löräyttää huoletta isot kasat kuppiin. Kun on sekoitellut hoitoainetta ja suoraväriä sellaisen satsin joka riittää tukkaan, niin ei kun värjäilemään. Hoitoaine tekee väristä myös helposti levittäytyvän, eli värjääminen sujuu ketterästi.

Mutta koska hoitoaine on siinä värin "tiellä", niin itse hengaan vaikka parikin tuntia väri päässä, että se iskostuu sinne hiuksiin. Suoraväreissä suurimmassa osassa ei ole mitään ylenpalttisen haitallista, mutta kannattaa varmistaa myyjältä vielä, että saako kyseistä väriä pitää kauemmin kuin 30min päässä. Päähän voi kierittää elmukelmua tai sitten vaan antaa sen olla. Kampailee välillä läpi ja pyörittelee tukkaa, että väri menee tasaisemmin.

... Ja tadaa,
pesemisen jälkeen tukka on pastellinsävyinen ja shokkiväristä riittää useampaankin värjäyskertaan! Mahdottoman helppoa, mutta kukaan ei vaan puhu tästä ääneen kovinkaan usein, joten ajattelin itse kirjoittaa aiheesta. Jos haluaa vaikka vaaleanpunaisen tukan, niin ostaa tummaa pinkkiä suoraväriä ja siitä riittää vaikka kuinka pitkäksi aikaa, kun laimentaa hoitoaineella. Ei tarvi kerran viikossa kuluttaa kokonaista purkkia ja hoitoaine sopii jatkeeksi myös pienemmässä määrin, jos ei haluaa juurikaan vaalentaa suoravärin sävyä, mutta haluaa, että se levittyy paremmin :)

PS. Ohjeissa lukee, että kosteaan tukkaan. Olen huomannut varsinkin vaaleampien värien kanssa, että sillä saa aina raidat tukkaansa eikä väri mene tasaisesti. Suosittelen siis värin jatkamista sekä kuivaa tukkaa, jos meinaa käyttää pastellisävyjä.

jeejeejee

Toivottavasti joku koki tämän asian hyödylliseksi. Huomasin kyllä, että marketissa myydään vaaleanpunaista sävytettä (omgness) ja piti ostaa. Se maksoi saman verran kuin hiusväri, joka yllätti negatiivisesti, mutta menkööt. Sen tulisi sävyttää vaaleaa tukkaa vaaleanpunaiseksi, purkissa lukee soft rose. Oli tullut myös uutta erittäin blondaavaa väriä, joten täytyy taistella juurikasvu karkuteille. Toivottavasti sävyte toimii, täytyy koittaa pitää sitä päässä joku sata vuotta, jos siitä tarttuisi ujo vivahde. Jos ei toimi, niin haukun sen maanrakoon ja valitan vielä hinnastakin!

savyte

Ei tässä muuta, PUSMOI :*

lauantai 3. marraskuuta 2012

Musiikkivideon kuvauksia.

Otan hieman stressiä siitä, että jos ei ole mitään bloggailtavaa. Tai oikeastaan siitä, että en kuvaa mitään tekemisiäni. Olen jotenkin ollut vähän laiska kuvaamaan tai ainakin siinä, että jaksaisin laittaa kuvat koneelle saakka ja editoida niitä sopivan kokoisiksi. Vielä kun on iPuhelin, pokkari JA järkkäri, niin siinnon mukamas liikaa vaivaa tutkia ne kaikki läpi :D

Kerron kuitenkin nyt vaikka viimeisestä viikosta ja kaivelen niitä kuvia, mitkä löytyi iPuhelimestani!

Viime viikon sunnuntaina piti herätä ajoissa ja hiipiä pakkasessa Espooseen. Onneksi täältä menee ketterästi bussi Leppävaaraan saakka, mutta opinpa myös sen, että kun sieltä jatkaa eteen päin niin on olemassa Espoon keskus. Elin siinä luulossa, että Leppävaara on se keskus, kun siellä on iso Sello ja kaikenlaista tapahtumaa. Maantietoni on muutenkin ihan kamalan huono, mutta siinäpä sitten reissattiin tunnin matkan päähän kotoa, että voi mennä tutkimaan miten tehdään musavideoita! Jenlaynilla on siis tuloillaan musiikkivideo, ihka ensimmäinen sellainen, ja sitä kuvattiin silloin sunnuntaina salaisessa pommisuojassa.

Oikeastaan koko päivän olin tekemättä mitään, jossain vaiheessa vähän puuteroin Jereä, että se näyttää videossa komialta. Olin oikeastaan tyytyväinen siihen, että Jeren naama ei edes lähtenyt litomaan päivän mittaan, eli tein jotain oikein. On taktiikkalaji, että saa meikit pysymään. Kun Jere joutui vielä oikeasti soittamaan rumpuja, koska niitä ei voi soittaa vaan leikisti vaikka se paukutus ei kuulukaan videossa. Siellä oli kiskoja ja koko takahuone tuoksui kärähtäneiltä hiuksilta, hiusvahalta ja lakalta. Suurin osa ajasta meni kameroiden ja kiskojen säätämiseen, eli mitään kovin jännittävää ei tapahtunut. Toivon mukaan video on hienon näköinen editoinnin jälkeen ja bändi tyytyväinen. Tietty sitä pohdittiin naisten kesken, että mitä ME oltaisiin tehty eri tavalla ja miten ME oltaisiin se video ohjattu. Mutta kaikki tekijät oli ekakertalaisia, joten ohjausta ei oikein tapahtunut ja vissiin kaikki vedettiin vähän fiiliksellä. Peukut persauksissa kuitenkin, että hyvää kuvaa tuli. Ainakin bändiläiset parhaansa yritti.

jen

jen5

jen2

jen8
Jeren silmämunat kiiluu muikean ilmeen kera.

Kun musiikkivideo julkaistaan, niin linkkaan sen blogissani, että kaikki kiinnostuneet voi kurkistella miltä näyttää!

Kuvauspäivän aikana iski savukepula, jolloin menin sitten kioskille hakemaan niitä lisää. Siellä oli sellainen jo aika kurttuinen täti myyjänä, joka kysyi papereita. Sitten ojensin sille passini ja se täti kiljahti kauhistuneena. Kysyin, että oliko passikuva mukamas niin huono, mutta se kuulemma vaan säikähti sitä, että olen jo "niiiiiin vanha!" Tässä vaiheessa sitä piti hetki miettiä, että olikohan se kohteliaisuus, että näytän niin paljon nuoremmalta mitä olen. Vai olikohan se loukkaus, että minulla on ikää kohta se 24 vuotta, eli olen jo toinen jalka haudassa? Tiedän, että näytän joskus aika kakaralta ja olen nuorekas ikäisekseni, mutta ei kukaan ole vielä kauhistellut.

Jere vietti synttäreitä keskiviikkona, enkä ollut silloin vielä ehtinyt hankkimaan sille lahjaa. Ja synttärit meni muutenkin vissiin aika huljakkaasti, kun oli tehtävänä 8-sivuinen essee, joten emme olleet ihan bilemeiningeissä. Jere täytti kuitenkin 25 vuotta, eli onnea armakselle! Sillä välin, kun se oli treeneissä, niin sain hullun inspiksen ja leivoin minttusuklaa-brownien sekä sen jälkeen vielä suklaakeksejä. Tein siis melkein synttärikakun ja se kelpasikin hyvin. Keksit oli rumia, mutta ihan hyvän makuisia ja ensimmäisen kerran maistoin omatekemää minttusuklaa-hässäkkää, kun yleensä olen vaan tehnyt sellaisen ja syöttänyt muille. Vaikka minttusuklaa ei ole suosikkejani (paitsi minttujäätelö suklaarouheella), niin oli aika hyvää! Valitettavasti lähes kaikki kuitenkin jäi minun syötäväksi, kun seuraavana päivänä Jere hilpaisi Lontooseen katsomaan pelimusiikkeja loppuviikoksi. Laitoin sen reppuun kyllä brownieta evääksi, mutta piti sitten jakaa naapureille myös herkkuja sekä ahmia itsensä satakiloiseksi viikonlopun aikana, ettei mene leivonnaiset hukkaan... Seuraavan kerran, kun saan kotivaimohulluuden, niin pitää varmistaa, että syöjiä on ainaski viisi!

Ekana iltana yksikseni huomasin, että tylsistyn ja olen selkeästi liian tottunut siihen, että on seuraa. Joten lakkasin varpaankynnet, pelasin Bulletstormia innolla, piirsin ja tein käsin Ewokille takin. Takki epäonnistui surkeasti, sillä kaksi täysin erilaista kangasta yhdessä ei vaan jousta samalla tavalla sekä ompelukone ei leikkinyt kanssani. No ainakin sain kulutettua sellaiseen turhuuteen pari tuntia ja oppi sen, että mikä taktiikka ei ainakaan toimi. Piirtäminenkään ei sujunut kovin hyvin, sillä en enää osaa, mutta uhkasin opetella joskus uudestaan. Kuitenkin oli pakko kuluttaa askarteluenergiaa johonkin.

Huomenna, eli sunnuntaina, hilpaisen hakemaan Jerelle synttärilahjuksia. Ja tänään teen avokadopastaa, josta on ollut paljon hehkutuksia sosiaalisessa mediassa. Armastan avokadoa, joten toivottavasti osaan kans tehdä siitä oikeaa ruokaa. Sushipaikkakin oli pyhäkkään päivän takia kiinni, eli pakko sitä on syödä jotain muutakin kuin vain leivonnaisia.

Tässä vielä iPuhelimen kuvien tyhjennystä, eli sattumanvaraisia kuvia viimeisen kuukauden ajalta:

Photobucket
Bubu suukotteli Jeren jalkaa.

Photobucket
Löysin tonttulakin ja sain Hildeltä rakkauden.

Photobucket
Aamuystävät.

Photobucket
Jeren k-pop tukka :D

Photobucket
Pinkies, pakko värjätä tukka tänään taas vaaleanpunaiseksi!

Photobucket
Helsinki, erittäin kiva paikka aina välillä.

Nyt PUSMOI ja koittakaa toverit pysyä kuivina näissä sateisissa syyskeleissä, juokaa paljon teetä ja olkaa ihanaksia :* Itse ajattelin viettää tämän päivän muhien kuumassa suihkussa ja haistellen Lushin saippuoita sekä katsoa sata jaksoa Bonesia.

PS. Ostin Halloweeniksi puoli litraa nestemäistä lateksia, jota en ole vielä edes avannut. Missasin koko naamiaisjuhlan, mutta olisko jollain ehdotuksia, että mitä ällöttävän ihkua keksisin meikkiteemaksi, kun on nyt mahdollisuus tehdä hieman efektiä sekä erilaista pintaa nassuun?