Sivut

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Elämää liskojen kanssa.

Jos joku ei sitä vielä ole huomannut tai seurannut blogiani tiiviisti, niin meillä asuu iguaani. Eli hemmetin iso lisko. Se kasvaa vielä varmaan 20cm kropastaan, joten se on vielä vauva. Tulemme toimeen sen verran, että käsittelen kun on pakko ja viime kesästä saakka olemme edenneet kumppanuudessamme siihen pisteeseen, että iguaani ei jaksa aina hermostua minuun ja ottaa ruokaa lähes kädestäni. Eli siis kupista, joka on kädessäni. Ennen se pinkoi pakoon ja näytti helttaansa, kun menin laittamaan sille ruokaa ja olen tyytyväinen tähän edistykseen, vaikka se voi jonkun mielestä tuntua pieneltä. Kun iguaania käsittelee, niin se ei nauti siitä ollenkaan, mutta pidän sen aikaa käsissäni kunnes se rauhoittuu. Ja käsittelyä tapahtuu mm. silloin, kun iguaani on pakko siirrellä vaikka hyllyn päältä takaisin sen asumukseen. Se sätkii suuresti ensin ja pöhisee, mutta kun se hetken aikaa saa olla käsissä, niin lähes sietää siinä olemista. Lähes.

Photobucket

Isoista liskoista ja herpeistä ollaan yleisesti sitä mieltä, että ne ei ole hyviä lemmikkejä. Ne ei ole paijattavia, mutta silti iso osa harrastajista käsittelee myrkyttömiä lemmikkejään huvikseen. Se on ihan ok, useat yleisimmät lajit sietääkin turhaa käsittelyä ja käärmeet jotkut jopa tykkää siitä, kun saavat olla paidan alla tai kaulalla, sillä siinä on lämmintä. Mutta kaikessa on kaksi puolta ja nyt vähän kerron siitä, että mitä mieltä minä olen niistä puolista ja ihan sillain muutama pointti vinkkinä niille, jotka miettii herppien hommaamista.

Tapa 1:
Hankit jonkun herpin, jonka siedätät käsittelyyn. Helpointa se on poikasen kanssa, mutta sen voi aloittaa myös aikuisen eläimen saapuessa. Useat lajit sietää käsittelyä sitten, kun sitä tekee aikansa ja se helpottaa eläimen tarkistamista ja tutkimista. Ja omistaja saa sitten vähän lisäkiksejä siitä, että voi pitää sitä eläintä sylissään ilman, että eläin stressaantuu.

Tapa 2:
Antaa eläimen olla vaan eläin. Herpit on suurimmaksi osaksi edelleen hyvinkin villejä, eli ne voi jättää ihan omiin oloihinsa ja/tai lajitoverinsa seuraan. Käsittelyä tapahtuu vain, kun on pakko ja eläin ei koskaan kesyynny syliteltäväksi ja stressaa kosketuksesta. Eläin kuitenkin on tyytyväinen, kun saa olla alkukantainen ja ns. oma itsensä.

Siihen en osaa vastata, että kumpi on eettisesti parempi keino harrastaa herppejä. Toisaalta, kun eläin tottuu käsittelyyn, niin asiat sujuu helpommin. Toisaalta se käsittelyyn totuttaminen lisää stressiä joksikin aikaa melkoisesti. Me ei voida päästä sinne eläimen aivoihin tutkimaan, että kumman tavan se valitsisi sitten pitkällä juoksulla. Ja kumpaakaan tapaa en itse pidä vääränä. Mutta pidän vääränä niitä turhia odotuksia, joita ei sitten voikaan saavuttaa herpin kanssa. Vaikka yrittäisi kesyttää eläintä syliteltäväksi, niin se voi olla koko ikänsä ihan eri mieltä siitä tavoitteesta ja näyttää häränpyllyä omistajalleen, joka sitten pettyy suuresti. Suosittelen siis, että jos ottaa käyttöön tavan 1, niin pitää aina sen tavan 2 varasuunnitelmana, ettei luule liikoja itsestään tai lemmikistään. Varmaan aika iso osa uutta kotia hakevista herpeistä on niitä, jotka ei olleetkaan kivoja, kun ei ne halua olla missään tekemisissä omistajansa kanssa. Ja se on siis ihan normaalia käytöstä, jonka ei pitäisi tuottaa pettymystä. Se voisi tuottaa jopa iloa, kun sitten voi tarkastella herppiä samalla tavalla kuin kiikaroisi takapihalla soidinmenoja viettävää rupikonnaa -> ihan kuin olisi pala villiä luontoa kotonansa.

supernatskuigu2_2

Itse suhtaudun iguaaniini niin, että jos se ei pidä käsittelystä, niin ei pidä. Tunnen oloni voittajaksi pienemmistä asioista, kuten juurikin siitä, ettei enää kammoa minua ja ei ujostele ottaa ruokaa läheltäni. Ja pakollisen käsittelyn aikana en mieti, että onpa nyt vaikeaa ja haastavaa, kun eläin sätkii kuin jättiläiskalmari kuivalla maalla sekä yrittää raapia minulta silmät päästä. Visioin tilanteen eläimen villin puolen kannalta, että tietenkin se haluaa pois tilanteesta ja puolustautuu, kun joku jättiläinen tulee härkkimään. En jää katkeraksi enkä ole pettynyt itseeni tai eläimeen. Ollaan taas kavereita sillä ruokakuppi-asteella hetken päästä ja se riittää. Parhaani toki teen sen asian eteen, ettei eläimen tarvitse stressata turhasta ja täten yritän edetä sen ehdoilla. Ja jos tilanne vaatii sitä, että lisko stressaantuu, niin yritän tehdä tilanteesta sille miellyttävämmän tai sellaisen, ettei sille jää paskan maku suuhun -> jos se stressaa minun nostaessa sitä, niin hetken pitelen sitä käsissäni, kunnes se rauhoittuu ja huomaa ettei mitään jännää tapahtunutkaan.

Photobucket
Pojira tykkää hengata selässä ja niskassa, koska siellä voi tarkkailla maailmaa eikä tarvi olla kopeloitavana.

Jos miettii mikä olisi fiksua, niin olisi ehdottomasti fiksua totuttaa isompi lisko käsittelyyn jo sen ollessa kakara. Kaikki ei halua, että terraariosta sinkoaa viisi kiloa (ellei enemmänkin) suhinaa, kynttä ja hammasta. Mutta tosiaan, lähestymistapoja on kaksi ja sitten on myös ne tavat, jotka on jotain siltä väliltä. Minua ei haittaa kiukkuiset eläimet, mutta varmaan suurinta osaa haittaa. Olen aina jotenkin enemmänkin viehättynyt siitä, jos eläimellä on temperamenttia. Meidän pikkukäärme Bob meille tullessaan puhisi ja suhisi, teki hyökkäyksiä ja pullisteli poskiaan. Nyt se ei enää jaksa, vaikka en ole sitä käsitellytkään kuin joskus ja jouluna. Oikeastaan tavallaan sääli, että siitä lähti se särmä pois, mutta kyllä osa herpeistäkin on joustavia ja sen verran älykkäitä, että osaa yhdistää ahdistavat tilanteet pelkäksi pieneksi epämukavuudeksi eikä aina tarvi olla raivareissa.

Photobucket
Fred menossa rautakauppaan, parta-agamat on kilttejä ja leppoisia.

Tässä nyt vain tämmöstä pohdintaa. Lyhennettynä koko homman nimi on se, että tietää vaan mihin soppaan itsensä laittaa ja varautuu "pahimpaan" ja toivoo parasta! Itse tulen hyvin juttuun sen pahimmankin kanssa, mutta jos on yhtään epävarmuutta siitä, että kykeneekö sellaiseen, niin kannattaa harkita jotain hieman helpompaa eläintä/lajia.

PUSMOI ja iguaanilta terveisiä, kun se helttoineen päivineen katsoo snobisti ja tuomitsee kaikki :*

2 kommenttia:

  1. Hieno teksti! Tulin ihan vaan kumartamaan, ennen kuin tutustun blogisi sisältöön enemmän.

    VastaaPoista