Sivut

torstai 17. heinäkuuta 2014

Koiria, munia ja maaseutua.

 photo 10440741_10203457641313112_1996221132877205564_n_zps63056d4f.jpg
Kotimatkalaiset.

Voisin sanoa, että on kiirettä pitänyt, mutta sitten vähän juksaisin. On lähinnä ollut sellaista tekemistä, etten ole istahtanut dataamaan tai tekemään muutakaan mukamas kehittävää, että keksisin bloggailtavaa.

Kesälomaani ennen olin pitkiä päiviä töissä, jolloin minusta tulee lahna. Tuijotan mielelläni muun ajan päivästä seinää tai telkkaria. Me ollaankin partnerin kanssa jo kaudessa kuusi, kun aloitimme True Bloodin alusta. Ei siinä enää mitään jännää tapahdu, mutta pakkohan se on loppuun katsoa. Sarjoissa on se huono puoli, että kun on joskus lopettanut katsomisen kauteen x ja tulee mainoksia, että jes viimeinen kausi, niin pakko sitten aloittaa alusta ja katsoa ne huonommatkin kaudet: ei vaan voi jättää kesken!

Kesälomaani vietin paljon koiravahtina, joka ei ollut ehkä fiksuin idea, koska en ole kerennyt tekemään mitään. Kävin kyllä Karstulassa sukuloimassa parin päivän ajan. Siellä oli hellettä, iloinen Ewok, isot kasat kananmunia ja reteitä vanhuksia. Eräänä aamuna siellä karvan verran vajaa ysikymppinen leidi lauleskeli:
"Aurinko paistaa ja vettä sattaa, taitaa tulla kesä! On vanhan piian hameen alla pikkulinnun pesä!"
... :D

 photo 10500264_10203442628697806_3492152473679065425_n_zps34c50bc5.jpg

 photo dksop_zps79ecabdb.jpg
Munanhakureissulla, on muuten aika hyviä, kun suoraan kanan takamuksesta poimittuja!

 photo dkesop_zps43bec33d.jpg

 photo 10524590_10203448644928208_915365921134875108_n_zps481c21fb.jpg

Mutta kun reissasimme Karstulassa, niin löysin myös kirppikseltä asioita. Täällä Helsingissä ei ole varmaan enää olemassakaan paikkoja, jotka olisi kirpputoreja, kun kaikkialla myydään kalliilla. Löysin hyvät räikeät lenkkarit koirien pissatukseen 2,50 eurolla, pitkän hameen ja mekon muutamalla eurolla. 

Hassuna löytönä myös vanhanaikainen alusvaatekorsetti, jota yritin jo vähän kutistaa sopivammaksi. Se on kyllä huisi, jahka vaan kaivan itsestäni ompelijan. Olen maailman huonoin ompelemaan, mutta toivon mukaan en ihan kokonaan möhli kaventamisia. Näin heti sieluni silmin, että johonkin kuvauksiin se alusvaate on ehdottoman pätevä. En vaan vielä tiedä, että kuka kuvaa, miksi kuvaa, miten kuvaa ja missä kuvaa. Vessaselfie? Tällä hetkellä siinä on vain eripari-tissit, kun yritän avuttomana visioida, että miten kutistetaan toppaamattomia tissiosia.

 photo 1610748_10203495095689448_5636464561320551075_n_zpsf2418981.jpg

Olen koiravahtina ollessani piirtänyt, tai no sutannut ja luonnostellut, koska en oikeastaan koskaan saa piirtämisiäni valmiiksi. Otin tavoitteekseni piirtää joka päivä jotakin, mutta on ollut välipäiviäkin. Otin sitten välillä joinakin päivinä kiinni tavoitteesta ja suttasin muutamankin luonnoksen. Huomasin, että se on mukavaa enkä ymmärrä, että miten olen joskus 10 vuotta sitten luopunut tästä rentouttavasta harrasteesta! Nyt harmittaa, että edelleen piirtelen samalla tavalla kuin 15-vuotiaana enkä ole kehittynyt ollenkaan. Visioin aivoissani jotakin hulppeata, mutta sitten käsi ei ole treenannut. Vaikka olen hyvin herkästi hermostuva, niin aikuisten oikeasti yritän opetella piirtämään. Ei auta itku markkinoilla, kun se on vaan niitä taitoja, ettei opi ellei treenaa.

 photo 1937446_10203469882499134_7657542591988083166_n_zpsa748b172.jpg

 photo 10509774_10203427967971297_6076681012839608108_n_zps7782eb2a.jpg

Ja en saisi koskea tusseihin juuri sen takia, etten ihan osaa, joten jos möhlin, niin möhlinki jää iäksi. Mutta haluan kuitenkin tallentaa nämä luonnokset, suttaukset ja piirrokset kaikkialle, että ehkä voin katsoa joidenkin vuosien päästä kehityskaartani.


Asiasta kukkahattuun, 5.7. meidän pieni poikanen täytti vuoden! Boo on nyt sitten olevinaan jo iso poika, vaikka ihan kakarahan se vielä on. Katsoo sitten vuoden kuluttua, että josko se olisi aikuisempi. Kävimme edeltävänä päivänä koirapuistoissa ja toveri-Laura otti muutaman kuvan Boosta. Kyllä se on jo hissukseen rotevoitunut, vaikka edelleen ujosti takakorkea ja joskus hyvinkin honkkelimainen liikkeissään.

 photo 10524341_10202774671022559_10365065094892487_n_zps3dd3573b.jpg

Uljaus, ja todellisuus:

 photo 10431482_10203500842193107_503727705377632237_n_zps89ff0863.jpg

Kyllä siitä hyvä kasvaa, vaikka onkin saanut repiä tukkaa päästä sen kanssa. Mutta luonteeltaan perheelleen Boo on herranterttunen, huumorintajuinen, tanssivainen ja iso sylikoira. Jos ja kun saan tästä kasvatettua leppoisan aikuisen koiran, niin voin kertoa, etten kyllä vähään aikaan ryhdy samaan rumbaan... Olen kyllä luvannut Boolle jo pikkuveljen, mutta se saa sen sitten eläkeiässä.

Ei tässä tähän hätään muuta. Koitan tehdä jotain tosi jännää, että voin bloggailla pian uudestaan!

PUSMOI ja nauttikaa lämpimistä päivistä :*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti