Ja olen kaiken lisäksi jälleen flunssassa. Sen piti olla kolmen päivän mittainen flunssa, sama jonka partneri kärsi, mutta minulla se vaan jatkuu, jatkuu ja jatkuu... Ja partnerille se iski takaisin, lievänä tosin. Päädyin siihen tulokseen, että se on joku evoluutioflunssa, että tarttuessaan seuraavaan muuttuu pahemmaksi. Eli jos tartutan jonkun, niin sitten oikeasti siltä joltain lentää oksennus (minulta vaan melkein) ja sille kohoaa 40 asteen kuume...
Vammaisin asia tosiaan tässä on se, että pahoinvoin. Söin lenpparipähkinöitäni, eli jogurttipähkinöitä, mutta tuli järkyttävän huono olo niistä ja partneri joutui viemään ne pois tietokonepöydältäni, koska en halunnut edes nähdä niitä! Kun yritin syödä suklaapatukkaa, niin kesken kaiken oksennus tuli kurkkuun saakka ja jos en olisi niin pidättyväinen oksentamisen kanssa, niin olisin varmaan puklannut petiin. Mutta tyydyin syljeskelemään vessanpyttyyn. Hell yeah, saakels!
(Olkaa hyvä näistä yksityiskohdista, kaikkia varmaan kiinnostaa.)
Huomenia.
On se kans kumma, kun pidetään hullua jännityksessä. Ravasin taannoin jälleen haastattelussa oppisopimusta varten, siinä ne tsekkasi papereita läpi eikä kysyneet mitään tärkeätä. Oletin, että nyt tentataan sitten kunnolla, kun ollaan ns. loppusuoralla, mutta enemmänkin se oli sellaista turisemista. Ja ei siinä 10min aikana ehdi edes saada varmaan mitään kuvaa ihmisestä, mutta piti käydä näyttäytymässä. Tai ehkä ne tsekkaa, että kuka tämä olikaan ja millainen naama sillä oli. Ja sitten valitaan sen perusteella, että kuka ei aiheuta sellaista "RISTUS mikä TOI on!?" -efektiä olemuksellaan. En siinä kisassa varmaan pärjäisi, vaikka omasta mielestäni olenkin söpö. Mutta istuin ryhdikkäästi ja hymyilevästi!
Hyvälle tuulelle kyllä tulin siitä, kun kyselivät, että miten omasta mielestäni meni ne soveltuvuuskokeet. Sanoin, että epäilin itseäni, mutta kai ne ihan hyvin meni. Sanoivat, ettei olisi voinut paremmin mennäkään! Taisin rykäistä parhaan tuloksen kokeista, joten ainakin siinä mielessä on paikka pedattuna ihan hyvinnii :) Pitää vaan toivoa, että mitään ihmeellistä ei tapahdu. Stressaan sitä, että mitä mieltä esmes nykyinen pomo on, kun sitä ei oikeastaan työpaikalla näe kuin ohimennen. En ole tainnut jutella koskaan sen kanssa kuin pari sanaa, sitten muutaman lauseen, jos joku muukin ollut paikalla. Tai miten meni työterveystarkastus. Olen pessimistinen kuitennii, joten vielä harrastan pieniä epäilyksiä. Ja näin taannoin painajaistakin, jossa minulle selvisi, että olin tehnyt koko ajan kaiken väärin ja kollegat haukuskeli minut lyttyyn. Onneksi ne on oikeasti rehtejä ja sanoo suoraan, että olisi aika hyvin epätodennäköistä, notta tulisi mitään mysteerisiä valituksia. Jännitän kaikesta huolimatta, kuten aina, sillä olen murehtivaa tyyppiä.
... Mutta jännitykselle ei varmaan ole kamalasti tarvetta, sillä minulle on uskallettu antaa hieman enemmän vastuutakin töissä :) Ja vaikken pääsisi oppisopimuksella töihin, niin ainakin tietäisin tehneeni parhakseni!
Tomera tähystäjä ja matkalla kohti mummolaa!
Viikot ja päivät menee samalla tavalla kuin ennenkin. Olen alkanut tottua sen verran hyvin työntekijän rytmiin, että olin pääsiäisen jälkeen ihan skebelinä. Olin siis väsynyt, mutta nukkuminen ei auta. Kyllä se rytmin ylläpitäminen on hyvä asia, ihan sama onko töissä vai ei, mutta lipsahdan aina sellaiseksi torkkuvaiseksi ja laiskaksi heti, jos ei tarvi jotakin tehdä. Ja tulin pääsiäisen aikaan vähän kipeäksikin, mutta onneksi vaan pariksi päiväksi. Ja viikonloppuisin luulen, että tarvitsen lepoa, mutta oikeastaan pitäisi varmaan keksiä vähän jotain äksöniä, jonka tekisi ainaski kerran viikonlopun aikana, ettei ehdi liikaa muhia. Minua saa siis ehdottomasti pyytää kahville, jos vaikutan siltä, että marinoidun viikonloppuna liikaa peiton alla! Toimisin kyllä varmaan tosi hyvin jonakin saalistajana Afrikassa, kun ne spurttaa sen kerran ja sitten leppuuttaa, kunnes on ihan pakko spurtata uudestaan. Ja spurtin jälkeen sulattelee vaan ruokaansa lekotellen. En vaan tiedä, että miten ne leijonat sitten pääsee ylös niin ketterästi sieltä muhimasta seuraavaan spurttiin :D Tai sitten ehkä niilläkin on ne maanantait vähän hankalia...
Ja piristin itseäni shoppailemalla hieman, sillä eksyin vahingossa Seppälään. Siellä on aina alet meneillään, tai sitten luulen vaan! Joka kerta siellä käydessäni menen vaan ihan vähän katsomaan kynsilakkoja, mutta nappaan mukaani jotain muuta. Nyt löysin kuviolliset leggingsit kevätmeininkeihin (tai ohuet housut, en oikein ole varma), kaksi niittipipoa, thermo-leggarit sekä yhden kynsilakan. Olen halunnut jotain ällöttävän pinkkiä, joten nappasin korallisen pinkihtävän ällöttävän lakan, jossa hieman kultakimalletta seassa. Väri on kiva, mutta joutuu lakkaamaan paljon, että saa peittävää. Ja sekin, että se fast dry on vissiin aina vähän mielipideasia, kun puoltoista tuntia lakkaamisen jälkeen menin suihkuun ja tuli lakkaan vekkejä... Vaikka phöönasinkin sormiani kuivatellessa. Olispa kaikki kynsilakat yhtä ihania kuin Models Ownin yksi laventelinvioletti, joka peittää jo yhdellä kerroksella ja kuivuu nopsaan! Mutku ei ole edes tiettyjä hyviä merkkejä, on vaan jonkun merkin tiettyjä hyviä värejä. Models Ownillakin on niitä, jotka ei peitä mittään koskaan ikinä. Siinähän sitten arpoo, että mikä olisi ehkä hyvä... En jaksanut kuvata ostoksiani edes, joten voitte nyt vaan visioida!
Postissakin kävin ja sieltä tuli minulle hiuksia. Minulla on bad hair day joka päivä, kun tukka on lyhyt, mutta ei asiallisen mallinen. Ja se on tuskaista, koska haluan kasvattaa tukkaani jonkin verran, joten en voi alkaa leikkelemään. Heräsin yhtenä aamuna niinkin, että koko takajeejee sojotti suoraan taakse ja ylös, siinä sitten on kiva yrittää kammata hiuksia ja saada ne asettumaan. Nyt olen turvautunut vaan miniponnariin, joka hengaa niskassa, koska ne villat ei vaan halua olla. Leikkasin myös otsatukkaa itselleni, josta pidin, kunnes huomasin näyttäväni sen kanssa 10-vuotiaalta pojalta :D Kasvaispa sivutukka vauhdilla, että saisi leikattua sen polkkatukan... Tuolla nipsinapsujatke -tukalle ajattelin suorittaa liukuvärjäyksen ja se asettukoon päähäni silloin, kun haluan näyttää asialliselle. Mutta on jo jonkin aikaa ollut tavoitteenani saada polkkatukka huispake-otsiksella, siihen menee vielä muutaman sentin verran aikaa.
DIY-otsis.
Odottelen innolla PetExpoa, koska olen varannut meidän pienirexille vaimoksi pienirexin! Melkein saman värinenkin, suklaanruskea, mutta valkoisella maha-alueella. Kuvien perusteella mahdottoman kaunis leidi ja Vlad varmaan ilahtuu ikihyviksi, kun saa seuralaisen :)
Varasin joku aika sitten jo yhden kanin, mutta kävi niin, notta kun olimme ovella niin ei vastattu puhelimeen eikä toiseen puhelimeen. Eikä tullut mitään sähköpostiakaan siihen aikaan, kun rämpläsin koko ajan puhelinta tarkistaakseni. Myyjän puhelin oli kuulemma unohtunut kaverille, kaveri vastasi siihen seitsemännellä soitolla, antoi toisen numeron josta sitten myyjän piti vastata. Ei vastannut. Norkoiltiin pakkasessa odottelemassa, tuli sitten illalla mailia, että "oho sori". Kun sitten sanoin, että kyllä voin kanin edelleen ottaa, notta sanoo ajan ja paikan, niin piti sitten hiljaisuutta viikon pari. Ja monet sanoi, että juju heillä on kaneja, mutta sitten kukaan ei koskaan sen mainostuksen jälkeen vastannut, kun tarkemmin kyselin. On se ihmeen vaikeaa hankkia itselleen kani! Varsinkin, jos haluaa tietynlaisen tai edes sinne päin, niin pffffft. Ja kuitenkin tuntuu, että iso osa ihmisistä haluaa kaneistansa eroon. Mutta nyt sitten toivotaan parasta, että pian Vladimir saa kauan kaivatun vaimon ja he voivat yhdessä valloittaa maailman!
Ja sekin, että minua vissiin tarvitaan ständille PetExpoon, joten pitää yrittää näyttää lähes pätevältä, kun seisoskelee siellä vastaamassa kysymyksiin. Jos joku kysyy jotain. Tai jos joku haluaa ostaa jotain. Mutta se on mukavaa, kun siinä on kuitenkin tuttuja kans seisoskelemassa ja osa ihmisistä on ihan kiinnostuneita herpeistä! Itsellä ei ole mitään lemmikkiä vietäväksi sinne esille, koska kaikki on kärttyämmiä tai stressipertsoja. Jos seison siellä herppien luona ja joku näkee minut, niin saa sanoa morjentes, ehdottomasti.
Loppuun vielä kuva tuliaisesta, jonka partnerin veli toi meille Japaniasta. Partneri on kehunut meronpaneja kovasti (melonpan, melonileipä, muttei melonin makuinen) ja sain maistaa sitten nyt ensimmäisen kerran. Olisi varmaan maistunut paremmalta, jos maistaisi paremmin ja oli mystistä, kun se oli leipää, jossa keksikuorrute päällä... o_O Ihan hyvä aamiainen kuitenkin! Vielä on maistamatta suklaaversio, en tiedä uskallanko, etten oksenna sitä poies.
PUSMOI, yritän nyt tointua flunssasta ja lähetän paranemistoivomuksia kaikille muillekin, jotka kärvistelee sängyn pohjalla katsoen huonoa laatuviihdettä :*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti