Sivut

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Vammaperse ja shoppade.

Tulin siihen tulokseen taannoin, että perseeni on tulehtunut. Olen joskus ennenkin valittanut siitä, että alaselässäni on kipuja ja ne vaikeuttaa kävelemistä. Vihloo sillain hienosti vasenta persposkea pitkin koko vasempaan jalkaan. Lääkärissä kun kävin aikoinaan, niin sain jumissa olevaan hermoon särkylääkettä. Se auttoikin silloin, että pääsi kävelemään ja perse aukesi. Nyt sitten tuli sama vaiva uudestaan maanantaina, joten otin särkylääkkeen, josta ei tosin ollut yhtään mitään apua! Sunnuntaina kävelin Linnanmäellä ja tiistaina kävelin Ikeassa. Oletin, että jos joku asia on jumissa, niin käveleminen ja viruttaminen auttaa. Keskiviikkona aamulla oli niin tuskaista, että hyvä ettei itkua väännellen joutunut kävelemään, joten päätin kokeilla napsaista burana 800, jos vaikka tulehduskipulääke olisi parempi. No se auttoi jonkin verran, eli oletettavasti lihas on nyt tulehtunut eikä jumissa :x Nyt taas sitten suunnitelmat pitää muuttaa niin, etten todellakaan kävele ja viruttele, vaan yritän pysyä mahdollisimman aloillani kunnes lihas toipuu.
Aloitinkin katsomaan Band Of Brothersia, hieman epäilevästi, mutta kuitenkin. Nuorempana en pystynyt katsomaan mitään sotajuttuja, kun tulin huonovointiseksi (muistan, kun paras kaveri tykkäsi sotaelokuvista kovin ja sitten en oikein pystynyt fiilistelemään siinä melkein oksennusta pidätellessä :D). Nyt sitten en ole ihan varma avautuuko sotajuttujen syvällisemmät tarkoitukset, mutta sarjan muutamat ensimmäiset jaksot on kyllä olleet ihan katsottavia, vaikkei mikään sotafanaatikko olekaan. Voin jatkaa katsomista, kun nyt on tekosyy olla siellä peiton alla koivet ojossa. Toisena tuttavuutena on tullut tutkittua muutaman jakson verran Once Upon A Timea, joka vaikuttaa ihan ookoolta sarjalta, kertoo siis satuhahmojen kriiseistä.

Mutta todella hupaisaa tämän perseen kanssa, varsinkin, kun on noita koiria. Syksy on sellainen myös, että joka päivä ei noiden kanssa pääse tekemään pitkää lenkkiä, sillä ne on olevinaan sokerista tehtyjä. Joten jos nyt tulee aurinkoisia päiviä, niin en pääse pitkille lenkeille perseeni takia ja sitten sateisina päivinä ne menisi muutenkin pienempiä lenkkejä. Ikävää, mutta palkkaan Jeren ruokapalkalla viemään niitä vähän reippaammille lenkeille. Sen pitäisi muutenkin treenata puolimaratooniin eikä ole aloittanut vielä, niin jos vaan isken sen vyöhön kiinni koirat ja käsken lähteä juoksemahan :D Olisi aika hyvä idea. Harmittaa kyllä, sillä tykkään lenkkeillä ja haistella syksyä, varsinkin yksin. Kyllä seurassakin lenkkeileminen on kivaa, mutta joskus kun kävelee hiljaisuudessa yksin koirien kanssa, niin siinä on joku Juttu. Muut koirankusettajat on ehkä tietoisia siitä, että siinä on se Juttu, joten ymmärrätte mitä meinaan. Onneksi nyt on päässyt jo vähän kävelemään, kun perse tuntuu enää olevan vain jumissa eikä enää vihlo kuin mothersucker.

Photobucket
Vauhti-mummo!

Photobucket

Mutta siispä, kipeän perseeni kanssa mentiin kuitenkin viime tiistaina Ikeaan Jeren ja isäpapan kanssa. Mietin jääväni kotiin, mutta kyllä sitä houkutteli vähän liikaa pehmis ja krääsä, että piti mennä sinne invalidisoimaan. Menimme etsimään tyynyjä, sillä olohuoneessa on sellainen 80cm leveä runkopatjasänky, joka on meidän sohvamme. Siihen kun laittaa isoja tyynyjä, pieniä tyynyjä ja keskikokoisia tyynyjä, niin siitä muodostuu sellainen muhimiseen tarkoitettu sohva. Löydettiin pari isoa tyynyä sekä muutama pieni, meillä onkin pari keskikokoista jo omasta takaa. Vielä pitää kutoa pienille tyynyille pussukat, jotka mätsää isompien pussukoihin. Sitten kun perse suo, niin menen seikkailemaan kangaskaupoissa. Muhintapisteemme on siis melkein valmis, vielä kun keksisi jostain pari helmalakanaa siihen! 
Ikeasta tarttui mukaan myös hiiripehmoja (rouvaskoiralle), roikkuva valokuvasysteemi (minulle), väriä vaihtavia ledi-valoja (Jerelle) sekä pehmikset kaikille <3 Sai myös halvalla muovibokseja ruokahommiin, maksoi joku 5e missä on 14 laatikkoa, oli siis pakko ostaa sellainenkin. Ikea on siitä paha, että ei sinne voi mennä ostamaan vain sitä mitä tarvitsee, kun siellä on niin halpaa ja siellä on paljon fiilistelyjä. Ei me varmasti ledi-valojakaan tarvittaisi, mutta Jere koki mieshuumaa niiden kanssa ja valaisee jonkun paikan, kenties vessanpytyn. Ja olen halunnut niitä roikkuvia valokuvakehyksiä ja pidemmän aikaa, pitää vaan keksiä sellaiseen jotkut kivat kuvat vielä! Mietin, että jos laittaisi ne täyteen kuvia Ewokin piri-ilmeistä tms.

Ja krääsästä tuli mieleen, että jos joku tietää Helsingissä jonkun hyvän kirppiksen, josta saa kohtuullisella hinnalla vuokrattua pöydän vaikka viikoksi tai kahdeksi eikä sieltä kovin usein varastella tavaraa, niin saa valaista minua. Minulla on paljon vaatetta, osa käyttämättömiä ja osaa käytetty pari kertaa. Ja ne kaipaisi uutta kotia kipeästi. Olen aika laiska kuvaamaan niitä ja laittamaan nettiin erikseen, siksi houkuttaisi kirppispöytä. Vinkkejä siis kehiin kaikki tietäväiset! Voi tietty olla, että osan myyn netin kautta (blogikirppis, feispuuk?), mutta kun niitä on melkoisesti ja ihmiset haluaisi varmaan livenä kokeilla materiaaleja, niin ehkä kirppispöydälle päätyisi myös iso osa. Olisi pitänyt viime viikonloppuna mennä ulkoilmakirppikselle kaupittelemaan, mutta perseeni ei sallinut, joten edelleen uin vaatteissani. Ja silti en löydä kaapista koskaan mitään päällepantavaa... Naiset.

Tein myös pienet shoppailut Jeren kanssa taannoin, nyt jopa keksin kuvata mitä ostin. Olen todella vaikea shoppailija varsinkin kynsilakkojen kanssa, sillä silmäni himoavat vain tiettyjä värejä, sitten kun niitä on rivissä hyllyssä ja ne ottaa käteen ostaakseen, niin ne ei kelpaakaan. Sillä siinä vieressä vaan sattui olemaan ne värit, jotka teki siitä purkista viehkon :D Jerellä meinasi varmaan revetä perse, kun ravasin lakkojen kanssa ja jätinkin oikein värikkäät sitten odottelemaan seuraavaa ostosreissua. Kalsariostokset oli kans vaikeita, ennenvanhaan Seppälässä oli isot kasat niitä "miljoonat kalsarit kympillä" -hommia, nyt ei koskaan. Ja menin Lindexille, jossa oli sama, että osta kolme ja maksa kaksi, mutta nykyään kalsareiden hinnat on siinä jopa 8e! Kyllä, olen pihi. Mutta kuitenkin rakastuin siellä kuosiin ja ostin huisisti 10 euron tissiliivit ja 8 euron kalsarit. Pitäisi kyllä shoppailla sellaisia enemmänkin, sillä tuntuu, että kalsareita ei ole tullut osteltua aikoihin. Ja nykyään sukatkin vaihtaa väriä jo ekassa pesussa sekä nukkaantuu tokassa! Phyh, sanon minä. Joskus ne halvemmatkin tuotteet kesti käyttöä edes jonkin aikaa.

Photobucket Photobucket

Photobucket Photobucket

 Vinkkinä kaikille: Kickseistä saa Viva La Divan huulipunia, joissa pigmentti on ihan huisi, tasoa Tikkurilan ulkomaali. Pitää ostaa sieltä vielä useita eri värejä, mutta päädyin kahteen ja toinen itse asiassa oli väärä väri, mutta sattumalta minulle erittäin hyvin sopiva. Oli vaan testerissä väärä numero, joten jäi violetimpi sitten kaupan hyllylle odottelemaan seuraavaa kertaa. Mutta glitterkrääsä harmaalla pohjalakalla oli aika jees koklaus sekä olen tyytyväinen molempiin ostoksiin.

Photobucket
Vaaleanpunainen huulipuna testissä :D

Olen myös ihastunut hedelmiin. Siis muutenkin kuin meikkaillessa, mutta ehkä inspis puoliksi lähti siitä. Mietin, että hei, en ole maistanut melkein mitään hedelmiä. Nyt olen vetänyt puoli kiloa päivässä hedelmiä ja uusi rakkauteni on nektariinit. Ne on näyttäneet aina niin epäilyttäviltä, kun en pidä persikoista, mutta oikeasti ne maistuu hyvältä! Voisin korvata suklaan ja muut herkut hedelmillä, koska niissä on makiaa ihan tarpeeksi. En tosin tiedä olenko aivan vielä valmis siihen, sillä olen nainen. Nainen ja suklaa on sellainen asia, jonka välien erkaneminen vaatii jo aika paljon itsekuria. Onko jollain ehdottaa jotain hyviä hedelmiä ja marjoja, jos ei tykkää persikasta ja ananaksesta? Maailmassa on niin paljon kaikenlaisia, että ehdotuksia otetaan kernaasti vastaan. Normaalit hetelmäsalaatit ei ole mielestäni hyviä, joten teen ne itse ja niistä hetelmistä mistä tykkään, sitten syön ne silmät sikkuralla onnesta.

hetelmat2

Olen ollut vähän laiska meikkaamaan, eli hengannut "alasti" naamani kanssa. Mutta sain sentään yhden meikin tehtyä tähän hetelmähaasteeseen, että etenee kuin mummo hangessa se homma.

Fruits & Berries

Photobucket

Photobucket
Mustaherukka.

Huomenna työhaastatteluun, pitää taas toivoa parasta ja pelätä pahinta. Pitäkää itsenne hyvinä tyyppeinä ja 
PUSMOI :*

2 kommenttia:

  1. Ootko tutkinut sellaisesta lisätietoa kuin SI-nivel? Saattaisi johtua siitä nuo kivut.
    Fysioterapia vois auttaa, niiltä kun saa hyviä ohjeistuksia jumien avaamiseen ja sen selän kunnon ylläpitämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on pitänytkin varata aikaa fysioterapiaan, jossa tutkittaisiin läpi, että löytyykö sieltä mitään hoidettavaa. Kun seuraavan kerran oireilee, niin toivottavasti saan terkkarin kautta lähetteen, sitten voin mennä väänneltäväksi tai ainakin sitten tietäisi mikä siellä kiukkuaa! Kiitoksia vinkistä, nuo SI-nivelen oireet kuulosti osittain kans samalta.

      Poista