Sivut

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Karmia ja In Shade Gloriassa.

Mitähän maailmassa on tapahtunut?

Päivät sujuu aika normaalisti: menen töihin, tulen kotiin, nukun yön yli ja menen taas aamulla töihin. Mitään sen suurempaa äksöniä ei ole ollut, mutta sentään jotakin arjesta poikkeavia mukavuuksia!

Ensin oli Karmia:n keikka Gloriassa. Ne oli lämppäröimässä sellaista japanilaista bändiä kuin Adams ja vetivät kyllä tosi hyvin. Partnerin veli soittaa rumpuja Karmiassa ja livemeininki oli aika huisi. Huomasin, että bändillä oli ihan fanejakin kokoontunut paikalle. Keikka sujui todella hyvin ja voisi melkein sanoa, että Karmia on parempi livenä kuin levyllä. Suosittelen, että kanssaihmiset joskus menee keikalle kurkistamaan, jos yhtään moinen musiikkigenre kiinnostaa.

(Partneri muuten kuvasi tuon videon! 
Ja sen editoi todella lahjakas graafikko Ana.)

Adams taas... No, jos bändi myy itseään hintahtavina kahtena miehenä, niin oli taattua fiilistelyä yleisön joukossa. Siellä kirkui tytöt hieman turhan innoissaan. Samaan aikaan minut valtasi myötähäpeä, kun kaksi miestä lavalla köyri toisiaan. Parvella välillä piti nauraa ja miettiä, notta "voi eiiii", mutta pääasia, että suurin osa yleisöstä oli fiiliksissä. Bändinä ei mikään kummoinen, mitä nyt yksi kappale kuulosti kopioidulta toisesta vanhasta kappaleesta: se vanhempi kappale on menevä ja hyvä, mutta ei sitä sitten osaa arvostaa, että joku toinen bändi vetää lähes samaa kertsiä.

Seuraavaksi tismalleen viikon päästä Karmian keikasta soittaa partnerin bändi In Shade samassa paikassa. Sinnekin täytyypi osallistua. Ainakin sen verran, että menen kampaamaan partnerin naaman ja sitten riehun vaikka järkkärin kanssa, jotta saa kaksi kohtuullista kuvaa bändistä jakoon.

Hekin ovat lämppäröimässä japanilaista bändiä: se bändi ei tosin ole niin gei eikä myy itseään niin homoseksuaalisena, kuulostaakin jopa siedettävämmältä. Sellaista aika perus-visualia ja bändi kulkee nimellä heidi. ja pitää muistaa laittaa piste perään. En ole sitäkään sen suuremmin kuunnellut, kun en ole niin kovin kiinnostunut, mutta mielelläni silti katson hyviä keikkoja: ei se genre niin justiinsa, jos livemeininki natsaa. Ja jos ei natsaa, niin onneksi voi sitten lähteä kotio ja kuunnella siellä jotain parempaa :D


Tervetuloa siis paikalle 18.4. Gloriaan katsomaan In Shadea, bonuksena sitten jotain randomia japsipuppaa!


Muistakaa kuunnella (omasta mielestänne) hyvää musiikkia, naureskella, tanssia ja hyppiä aina välillä, PUSMOI :*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti