Boo 14-viikkoa oli tutustumassa koirapuistoiluun ensimmäisiä kertoja:
Maaninen kepinsyöjä.
Huuli rullalla.
...
Syksy <3
Awwwwwies...
Voin kyllä kertoa, että äiti on vähän väsynyt tuollaisen honkkelin kanssa. Ihmeen varhain se aloitti jo rasittavuuden, toivottavasti sitten sen kunniaksi lopettaakin sen hieman aikaisemmin! Uroksena tosin ne kaksi hernettä päässä saattaa kohdata vasta parin vuoden iän jälkeen, mutta toivotaan meille parempaa onnea.
Eräänä iltana Boo esimerkiksi kiskaisi verhon alas parvekkeen oven edestä. Sitten samana iltana ja yönä se haukkui tälle ovelle, koska sitä ei siinä ennen ollut siinä ja siellä oli haamu (eli oma peilikuva). Boo myös joskus haisteli puun juurta innoissaan, kunnes sai slaagin, kun puussa ollut orava alkoi kiroilemaan.
Eniten hävettää kyllä ehkä se, että Boo kasvoi maalla ja sei ole vielä tottunut kaupunkilaisiin ihmisiin. Partnerikin naureskeli, että koiramme on rasisti, joka vihaa vammaisia ja lapsia. Lempparini oli se, kun vastaan tuli pyylevä naisihminen ja Boo ei tiennyt oikein mikä se oli, joten haukahteli sille. En kehdannut sanoa, että...
"Anteeksi kovin, olet vaan niin lihava, että pentu ei oikein nyt ymmärrä mikä olet ja mitä meinaat!"
Mutta näillä mennään. Ainakin adoptioäidillä kunto kohoaa, kun tommonen rellestäjä vaatii niin paljon hyppelehtimisiä, lenkkejä ja tekemisiä. Se on kamala, mutta ihana.
PUSMOI ja terveisiä Boolta :*
Voi tota "pikkuista" :D Varmasti osaa olla rasittavakin mutta jotenkin noista Boon kuvista loistaa pikkupojan elämänriemu ja kaikki on niin uutta ja kiehtovaa.
VastaaPoista-Piia