Pinnallinen kupsu, jolla kevättä rinnassa!

Olen blogsautellut nyt yli 300 kertaa turhia jorinoitani. Tätä voisi juhlia vaikka... No enpäs tiedä, sillä, että jaksan kirjoittaa lisää jorinaa?

Koko homma lähti aikoinaan siitä, että minulle oli tuskaista kulkea julkisilla paikoilla ahdistuneisuuden ja panikoinnin takia, joten kuljin kamera nenässäni. Sitä kautta tuli ensimmäiset blogsautukset ja ilman mitään sen syvällisempää käyttötarkoitusta. Edelleenkään ei ole blogissani mitään sen suurempaa kuin pieniä pätkiä ajatuksistani ja elämästäni. Ja toki törkyisen ihania kuvia minusta ja lemmikeistäni!

Rupesin miettimään sitä, että miksi luen muiden blogeja ja miksi joku joskus eksyy minun blogiini. On olemassa sellaisia hippiaatteita, että omasta itsestä tai harrastuksesta kertovat blogit on pintaliitoisia ja henkisestä tyhjyydestä kärsivien tekosia. Itseä taas kiinnostaa juuri ehkä eniten ne blogit, joissa ihminen kertoo mistä pitää, mitä tekee ja laittaa kuvia itsestään sekä omasta elämästä. Sellainen koko maailmaa rakastava ja mukavuudenhaluton asenne ei oikein lämmitä minua.

Ylväästi itsekeskeinen!

Ja ihan kuin ei voisi olla kenenkään intohimo harrastaa tai arvostaa jotain hyvin pinnallista alaa: itse tykkään katsoa muiden meikkauksia eikä edes hävetä. Tiedän, että maailmassa tarvita meikkiä ja on olemassa tärkeämpiäkin asioita, mutta ei minua saa kukaan luopumaan kiinnostuksistani vedoten maailman rauhaan tai siihen, että olen kyyninen ja pinnallinen kolkko ihminen. Olen lopulta niinkin yksinkertainen ihminen, että haen suurimman osan ajasta internettiä selatessani jotain itseä miellyttävää tai viihdyttävää. Aikansa ja paikkansa on sitten joskus jossain sille maailman kärsimykselle ja syvällisyydelle: minun blogini ei ole se paikka, vaikka joskus saatankin vahingossa olla vakavissani!

PS. Jatkakaa vaan kaikki blogsautuksia, vaikka olisittekin puunhalaajia ja haluaisitte parantaa maailman, minä vaan olen laiska ja maailmani pyörii oman napani ympärillä liiaksi. Olen ihan peukut ojossa, jos joku rehdisti haluaa olla hyvä ihminen olematta snobi muita kohtaan!

Ja nyt muihin asioihin.

Olen puhunutkin siitä, että olen töissä oppisopimuksella ja silloin tällöin koulussa. Tuntuu siltä, että suksi on alkanut luistamaan paremmin sellaisen tökkimisen ja nihkeilyn jälkeen. Kun on sellainen luistava suksi, niin huolenaiheenani on selkäni. Jaksaako selkäni, pystynkö tekemään töitä valmistumisen jälkeen tällä alalla ja pitäisikö olla varasuunnitelma? Olen saanut yhden valkoisen hiuksen ajattelemalla sitä, että mitä tässä tekisi. Mutta varasuunnitelmasta ei varmastikaan ole mitään haittaa. Jos selkä napsahtaa, niin ainakin voi sanoa, että levitteli jonkinlaisen patjan persuksen alle ettei ihan jää lillumaan tietämättömyyteen. Monilla on neuvoja ja ehdotuksia, mutta maailmassa ei tarjota mitään suoraan syliin ja useisiin tavoitteisiin täytyy kiemurrella useiden esteiden ylitse ja lävitse.

"Rupia maskeeraajaksi", jotkut sanovat, mutta ei ole kyllä sellaisia summia käytettävissä mitä yksityinen koulu vaatisi. Ja maskeeraajaksi ei voi opiskella, ellei ole kampaaja. Mitä tekisin kampaaja-koulutuksella, kun en haluaisi olla kampaaja vaan maskeeraaja? Ja tottahan sekin, että maskeeraajaksi tarvitse koulutusta, jos on näyttöä osaamisesta, mutta eri asia saako koskaan ikinä töitä. Saatat olla maailman hulppein maskeeraaja, mutta puuttuu paperilappunen, joten et pääse edes työhaastatteluun. Ja sekin vielä, että oletettavasti 98% maskeeraushommista on sitä, että joku haluaa mennä naimisiin tai viettää tyttöjen iltaa, jonne tarvitaan maski naamaan. Ei kukaan tee sillä mitään, jos joku olisi hyvä tekemään jotain muuta niillä meikeillä.

Tässä ohimennen naama, jonka jaksoin eräänä päivänä kammata:

Duckfacen evoluutio.

Partnerini oli ystävänpäivänä hyvin muikeana. Ja myöhemmin seuraavalla viikolla se hyrräsi ja pörräsi, kertoi kovaan ääneen useasti menevänsä kaupungille. Sitä selvästi häiritsi, etten kysynyt minne se on menossa. Kun kysyin, niin se sitten ei halunnutkaan paljastaa. Oikeasti se meni postiin ja oli ostanut minulle lahjaksi meikkikärryt! Ajattelen tätä romanttisena eleenä, vaikka oikeasti partnerilla varmaan menee hermo siihen, että levittelen krääsäni kaikkialle eikä niille ole mitään järkevää paikkaa. Mutta on se hyvin herttaista, että harrastustani jaksetaan kannustaa etenemään ja hamstraustani pyritään organisoimaan.

Voin nyt sitten rullailla paikasta toiseen ison laukun kanssa hyvin pätevän näköisenä. Mietin vaan, että täytyy varmaan päällystää jollain kankaalla laatikot, kun se on ylellistä samettia sisältä. Ja ne jotka koplaa meikkejä tietää, että meikkisotku ja ylellinen sametti ei välttämättä sovi yhteen. Ei tarvitse kuin yhden räjähtäneen puuterimaisen asian, niin joutuu puhdistelemaan kaikki. Mietin, että alan säilömään myös hiusasiat samassa kärryssä, että kaikki löytyy ketterästi!



Sen lisäksi, että elämääni kuuluu tulevaisuuden syvällisiä pohdintoja ei tänne taida kuulua mitään muuta erityisen jännittävää. Huomasin äskettäin, että ihan juuri meidän vauva (Boo) täyttää 8kk ja se ei enää mahdukaan autokyydissä ketterästi jalkatilaan pelkääjän paikalle. Meillä ei ole omaa autoa, eli en ole panostanut mihinkään koirahäkkeihin tai vastaaviin, mutta nyt joutuu varmaan keksimään jostain isän autoon pakattavaksi turvavyöt ja viltin takapenkille. Muut sanoo, että koira kasvaa, itse en huomaa mitään: sitä ei vaan voi enää kovin ketterästi napata syliin ja nostaa ilmaan. Sanoin Boolle, että saa kasvaa vielä viitisen senttiä korkeutta, niin se olisi ergonomisempi eikä tarvitsisi yhtään rapsutellessa taivuttaa itseään vinoon.

Ajattelin toverin ehdotuksesta koittaa sellaista toko-ryhmää, joka ei ole mikään ohjattu tekeminen, vaan koiraihmisiä kokoontuu samaan aikaan samaan paikkaan kokeilemaan arjen häiriötekijöitä. Boo on sellainen ujopiimä, joka epäilee monia asioita. Kun se epäilee, niin alkaa sanomaan "böh", joka kuulostaa hyvin rumalta ja kanssaihmiset pelkää. Ja siksi on ollut hieman haastavaa saada kanssaihmisiä koiran lähelle olemaan kuin eivät olisikaan, jos koira haukahtelee tai mölisee. Ehkä tästä ryhmästä on apua, että penska oppii tykkäämään ihmisistä sen verran, ettei huutelisi niille jos tulevat liian liki ja että sen ylitsepursuava innostus muita koiria kohtaan laimenisi.

Puin kakaralle vaaleanpunaiset sukat, koska se yrittää aina varastaa sukkani, 

joten kokeilin mitä mieltä se on niiden käyttämisestä.

Kevät muuten hiipii, en suostu enää vastaanottamaan takatalvea tai pakkasta! Ja toivottavasti ei sadakaan paljoa, koska haluaisin enemmän kuivaa keliä ja aurinkoa! Kesää on jo molemmissa tisseissä, haaveksin siitä miten mukavaa on voida lähteä ulos vain heittämällä kengät jalkaan ja kuinka voi nuuskia kesäyötä.

Hyvää kaikkea teille, PUSMOI :*