Olen snobi.

Vaikka pyrin olemaan kohtuullisen asiallinen ihminen, niin välillä olen kamala ihminen. Tietteks, kun yrittää ymmärtää, mutta jossain vaiheessa perse repeää kuitenkin?




Alkoholismi on sairaus. Tuota tokaisua viljellään aina kaikkialla. Onhan se sairaus siinä vaiheessa, kun juomisesta tulee pakottava tarve, mutta mitä se on sitä ennen? Jotkut ehkä tietääkin, että viime kesänä hoidin alkkisten koiraa ja "kaveerasin", jotta sain luottamusta sen verran, ettei koiran tarvinnut koko kesää olla railakkaiden huoltajiensa kanssa. Kyllähän siinä sitten lopulta repesi perse, kun ei sellaista jaksa. Koira on ihana ja on edelleen, en vaan todellakaan enää ota sitä hoitooni ilmaisiksi ja halua keskustella henkeviä alkkisten kanssa. Koiran omistajana toimiva täti on ihan ok, mutta sen seura on niin törkeää, etten siedä. Ja vaikka joku alkkis oliski mukava, niin niiden elämäntehtävä on elellä sille viinapullolle ja jauhaa paskaa.

Yritin auttaa, yritin neuvoa ja neuvoinkin, joskus täti otti opiksi sillain kolmen päivän ajaksi (potki kämppiksensä pihalle) ja sitten taas sama rumba. Ei sitä jaksa. Päätin sitten syksyllä, ettei enää kiinnosta ollenkaan, kun täti teki oharit ja ei tuonutkaan koiraa minulle hoitoon. Näin sen viimeksi talvella, koira ja täti oli edelleen elossa. Täti uhkasi kuolla leukemiaan joulun jälkeen, mutta siellä se porskutti. Sanoi, että laittoi nimeni ja puhelinnumeroni testamenttiin, notta kun kuolee, niin koira tulee minulle. Sitä odotellessa... Kesällä oletettavasti ne taas istuu pitkin pihoja tuolla lähikauppani edessä, mutten jaksa kyllä jäädä keskustelemaan niiden kanssa. Koiraa voin moikata ja tarjoutua ostamaan sen vodkapullolla poies. Mutta minä ja Jere ollaan narkkareita ja koiravarkaita sekä ties mitä tämän tädin kämppiksen mielestä :D On se rankkaa, kun narkkarit varastaa koiran, kun sitä pyydetään hoitamaan ja pesemään, kun ei itse osata.








Ja taannoin kun olin menossa keskustaan, niin asemalle saapui yksinäinen juoppo. Kaikki oli omissa oloissaan ja mitä tekee juoppo? Huutaa kovaan ääneen, ihan itsekseen. Huuto jatkui metrossa, ei sillä ollut kenellekään kyllä asiaa. Ja sitten jäi vielä samalla pysäkillä ja karjui siellä lisää. Jokainen onneksi jätti sen huomioimatta, täytyy vaan taas miettiä mikä pointti oli siinäkin juopon reissussa. Käy huutelemassa kanssaihmisille vaan kitarisat lepattaen? Ja sitten on kans ne hilpeämmät tapaukset, jotka haukkuu kanssaihmiset. Ollaanhan ne hirveitä, kun me ei olla kännissä sen kanssa.

Kaikki kunnia kyllä kans niille, joilla on joskus mennyt kehnosti ja ovat päätyneet käyttämään aktiivisesti päihteitä, mutta sitten lopettaneet. Omassa sairaudessa on kuulemma aika iso mahdollisuus alkaa käyttämään päihteitä (panikointi ja ahdistus), mutta itse olen absolutisti. Tai kun viinakin on suomalaisia itsehoitolääkkeitä, niin joku 50% suurempi mahdollisuus alkoholisoitua, jos ahdistaa ja jännittää. En sillain ollenkaan ihmettele, en vaan kyllä itse ole viinoihin kääntynyt. Mutta muistan kehua itseäni kovasti, jos ja kun lopetan tupakoinnin. Joten jos jollain on takana vahvemmat päihteet ja päässyt eroon, niin se on jo todella hieno saavutus. Hienoa moinen, en vaan ymmärrä kun on kovasti niitä jotka ei edes yritä. Just niiku oletettavasti tämä spurgu, joka huusi metroasemalla tylsyyksissään.


Jos joku muuten on missannut Stellan, niin tässä kans videoita pari. Jos kesällä saan ostettua sen sillä vodkapullolla, niin jees.





Ei se Stella kovin kärsivälle meillä näyttänyt. Ja se kuulemma puri omistajaansa, jos se yritti siirrellä sitä tai pestä sitä. En tiedä mikä kumma juttu oli, että meillä Stella käveli itse suihkun alle ja nökötti siellä kunnes oli huuhdottu vikatkin saippuat poies... Se ei kyllä edes kertaakaan irvistänyt minulle koskaan, vaikka kyllä sitä joutui komentamaan ja aina ei oltu samaa mieltä. Pitää vaan toivoa ettei se roiku väärän ihmisen kädessä tai naamassa kiinni siellä alkkisten luona, koska oletettavasti koira saa lättyyn, jos moista tekee :x


Jere ja Stellans saivat aamupalan sänkyyn.


... Eipä tässä muuta, kunhan vaan mietin sitä, että vaikka pitäisi riittää ymmärrystä kaikille ja kaikkeen, niin meikällä on mennyt hermo alkoholisteihin. Olishan se kiva olla enkeli, yritinkin olla viime kesänä ja alkusyksystä, mutku se enkelyys vie voimia ja stressaa vietävästi. En haluaisi olla se snobi, joka katsoo alkoholisteja nenänvarttansa pitkin, mutta kun tässä kevään aikana on jo ollut muutamia epämiellyttäviä kohtaamisia sellaisten kanssa, niin joskus toivoo niiden liukastuvan banaaninkuoreen. Ja toivoisin sitä varsinkin sille Stellanssin omistajan kämppikselle, vaikkei saisi. Alkoholismi rikkoo perheet ja tappaa, vanhempien pitäisi näyttää esimerkkiä ja suojella lapsiaan, mutta viina on sitten tärkeämpää. Jaksamisia kaikille alkoholistien sukulaisille ja ystäville, ymmärrän kyllä kuinka kettumainen tilanne voi olla, vaikka ihan täysin en kuitenkaan voi sanoa tietäväni millaista on olla koko ajan siinä lähellä.

PUSMOI :* ja pysykää raittiina! Tai no ainaski siinä kohtuudessa, sillä ei pieni määrä ja kohtuus kaikessa tee pahuuksia.