Pientä henkiinheräämistä.

Blogi koko välikuoleman, sillä minullakin oli vähän sellainen olo. Loman jälkeen kesti totutella taas olemaan kotona, vaikka olimmekin vain pari viikkoa ulkomailla. Tuli sellainen lomanjälkeinen masennus, tai no oletettavasti ehkä vaan joku talvimasennus. Meillä suomalaisilla kun on masennus jokaiselle vuodenajalle, joka rajoittaa motivaatiota ja inspiraatiota!

Ensinnäkin kuljin naama alasti loman jälkeen, joten ei tullut kuvattua edes mitään meikkihommia. Laskeskelin vaan huulipuniani ja ihastelin niitä, mutta ei nekään naamaan saakka päässeet. Tekee ihan hyvää välillä olla ilmankin, vaikka nautin meikkaamisesta. Se on tavallaan terapeuttista ja keskittymistä vaativaa lähes taiteellista työskentelyä. Alasti olemisen jälkeen kuitenkin kesti taas hetken aikaa, että sai takaisin sen luontevan näppäryyden. Ja se taas ei inspannut kokeilemaan mitään uutta tai jännää. Pitäisi kuitenkin ehkä tehdä kollaasi huulipunista, sillä olen ilahtunut niistä kovin ja olen testannut muutamaa eri merkkiä. Osa on kehuttavia ja osa ei. Myös Seoulin tuliaisia voisin kehuskella tai haukuskella seuraavassa postauksessa, kun se on vähän jäänyt.

Jee.

Olen myös loman jälkeen ostellut ale-vaatteita.
Annoin itselleni luvan ostaa asioita ja teimmekin partnerin kanssa muutamia löytöjä. Talvitakkini oli ostettu pari vuotta sitten kesällä alennuksesta parilla kympillä, se ei istunut kovin hienosti, mutta on ajanut asiansa. Ja toinen paksumpi takki on ollut minulla ala-asteelta saakka. Olin ihastellut yhtä takkia, mutta se maksoi 90e, jonka takia en ollut edes harkinnut sen hankkimista. Kuitenkin tammikuun alennusten vuoksi kehtasin sen ostaa! Samoin olen ostanut muutakin jännää, suurin osa on alennuksesta sellaiset -50% vähintään. Kenkiä olen myös tarvinnut pitkään, joten piti sellaiset kans ostaa, koska rakkaat motskaribuutsini alkaa olla sen näköisetkin jo, että käytän niitä aina ja aina.





Toin Ewokille tuliaisia Koreasta, mutta mikään ei sille kelvannut. Takki oli liian pieni ja hienot jarrusukat ei kelvanneet lainkaan neidin töppösiin. Takin möin pois ja sukat pitäisi vielä lahjoittaa, mutta koska mietiskelin Suomen ankaraa talvea, niin tilasin sitten ulkomailta muutaman toppavaatteen koiralle. Olen ollut vähän sitä mieltä, että koirien kuuluu mennä alasti, mutta sitten kuitenkin taivuin siihen asiaan, että ehkä takit on ihan jees. Suomesta kun katsoin koirien takkien hintoja, niin ne huitelee jopa sadassa eurossa!
En maksaisi omasta takistani ikinä niin paljon, saati sitten pikkukoiran kokoisesta kangaslärpäkkeestä, vaikka kuinka tekninen oliskin. Meidän hienot talviasut saapuivat Aasiasta postitse eikä niistä tarvinnut maksaa itseään kipeäksi. Ja piti tietty sitten ostaa mahdollisimman söötit asut, sillä koiraparka ei itse saa päättää tyylikkyydestään. Suosittelen pienten ja palelevien koirien omistajalle Paypalin hankkimista ja surffailua Ebayssa, sieltä saa ihan kohtuullisia vaatteita ja vaikka laatu ei päätä huimaa, niin ne pitää koiran lämpimänä. Ja saahan sitten sellaisesta takista vaikka kaavat, niin voi itse tehdä hienompiat :)

Olen myös loman jälkeen käynyt partnerin äidin siskon miehen syntymäpäivillä (melkein siis sukua, tai sitten ei :D) ja siellä sitten nökötettiin asiallisina. En oikein ymmärrä näitä keski-ikäisten ihmisten synttärijuhlia, tai kun ne poikkeaa niin paljon meidän nuorten juhlista, joissa istutaan vaikka lattialla ja katsotaan elokuvia kolat käsissä. Siellä oli tosi hyvää ruokaa, hengasimme lähinnä omassa klikissämme partnerin veljen ja vanhempien kanssa. Koska en tuntenut ketään, niin oli vähän hankala sosialisoida. Muutamia sanoja vaihdoin synttärisankarin työkavereiden kanssa, jotka oli sen verran humalassa, että ne jutteli kaikille.
Minulta myös kysyttiin poskilävistyksistä, joku juhlavieras mietti, että meneekö suussani tanko. Piti vaan todeta, että ei, ne ei ole kuolaimet.

Jeren mummin logiikka lahjoissa ihastutti minua.

Hilpeä Jokelan juna-asema.

Olen tullut kans niin vanhaksi, että lävistykset oikeastaan vaan rasittaa minua. Tai tykkään niistä itse, minusta ne kuuluu naamaani, mutten jaksaisi kuunnella muiden kysymyksiä ja pohtimuksia niistä. Joskus kymmenen vuotta sitten olisin varmaan ilahtunut huomiosta, mutta nyt sitä on jo ihan kyllästynyt kysymyksiin ja jutteluihin niistä. En näe kovinkaan usein nuortenkaan joukossa juuri poskilävistyksiä, niin ehkä ne siksi on niin oudon näköiset, kun ei tule joka toisella vastaan. Mutta ei ne nyt NIIN jännät ole, että niitä tarvitsisi kummastella. Siinähän ne killuu, ihan niin kuin vaikka korvikset tai joku muu tavallisempi reikä ihmisessä.
Usein kans saan kuulla, että miksi?! 

Ja sitten sanotaan, että olisin "nätti flikka" jos minulla ei olisi lävistyksiä naamassa. Ja kuinka pilaan naamani. Syyksi ei koskaan riitä, että meikästä ne on kivat ja halusin laittaa sellaiset. Pitäisi kuulemma ottaa ne pois, että olisin kaunis. Minua todellakin kiinnostaa ihan älyttömästi olla kaunis jonkun muun mielestä. Varsinkin, kun nämä yököttelijät on usein jotain keski-ikäisiä miehiä, jotka alkaa osoittelemaan sormella jossain julkisella paikalla. Täytyykö koruihin olla nykyään joku syy ja jos sellaisia on, niin täytyykö sitten kuunnella muiden negatiivisia mielipiteitä? Ihan kuin olisin jotenkin vapaata riistaa arvostelulle sen takia, että satuin lävistämään poskeni. Ei meikää hei kiinnosta.
Mietin jopa sitä, että ottaisin korut pois sen takia, koska en jaksa olla silmätikkuna.

Ja nyt on hankala ilmaista itseään, kun en tiedä mitä olen tässä alle kuukaudessa saanut aikaiseksi. No sain yllätyksen ja pääsin työharjoitteluun. Se meni aika sutinalla, kun tuli puhelu peruutuspaikoista ja seuraavana päivänä haastattelu, sitten haastattelussa käteen sopparit ja seuraavalla viikolla heti maanantaina töihin :D Olin todella ilahtunut kyllä, että jotkut perui menemisensä niin sain tämän mahdollisuuden. Olen ollut yhden viikon töissä ja viihtynyt, siellä päivät menee vilkkaasti ja vaikka ala on täysin tuntematon, niin kuulemma olen ollut avuksi ja selvinnyt hyvin.
Ja tietty kroppa ja aivot on vähän ihmeissään, kun joka päivä on äksöniä ja täytyi muuttaa unirytmi järkeväksi sen lipsahdettua huonoksi. Mutta kyllä tässä varmaan muutamassa viikossa alkaa sujumaan työt ketterämmin ja alkaa saada unenpäästä kiinni! Hyvillä mielillä olen tästä hommasta, jos pärjään siellä, niin sitten pääsen oppisopimuksella oppimaan tätä alaa. Ja sitten siitä jopa tienaisi muutaman euron enemmän kuin mitä nykyselteen, niin sekin on hieno asia. Mutta olen tykännyt olla tuolla, kun siellä on mukavaa porukkaa ja maalaisjärjellä pääsee aika pitkälle, vaikkei olekaan opintoja takana.

Hienoja ja upeita kuvia minulla ei ole teille jakaa, mutta kunhan jotain napsaisuja heittelin tekstien väliin. Viiveellä myös kaikille kiitos joululahjoista!

En esmes olisi itse ostanut sinistä geelilineria koskaan, mutta Laura antoi lahjaksi, niin piti testata!

PUSMOI ja koittakaa selvitä loskasäässä :*