Kaksi ajatusta koirien kouluttamisesta.

Tämän bloggauksen voi skipata, jos ei omista koiraa tai ei vaan jaksa lukea turinaa aiheesta ;o


Koiran omistaminen.

Se on nykyään alkanut muuttua hieman hankalammaksi. Uskoisin, että osasyynä on rotujen monimuotoisuus ja ihmisten asumismuodot. Mutta meille tarjotaan montaa vaihtoehtoa ja välillä jopa painostetaan, että jos ei tee tietyllä tavalla, niin sitten maailma räjähtää.

On olemassa karkeasti yleistettynä kaksi eri linjausta koirien kouluttamisessa ja ohjaamisessa: toinen palkitsee ja namittaa koiraa oikeista asioista, mutta ei ole huomaavinaan huonoja asioita ja toisessa ollaan ehdottoman kieltäviä jokaisessa negatiivisessa asiassa ja apuna saatetaan käyttää mm. epämukavia ääniefektejä tai fyysistä koskemista.

Ei siinä mitään, mutta nämä kaksi kuppikuntaa on tuntuneet olevan napit vastakkain viimeaikoina. Suurin osa kannattaa namuja sekä palkitsemista, koska se on ihmisen luonteelle helppo ja mukava tapa saada koira käyttäytymään. Eikä koirallekaan tarvitse hermostua, vaan keskittyy niihin hyviin asioihin ja onnistumisiin. Kuitenkin seurakoiria on suurin osa mitä ihmiset harrastaa, niin sellaisille sopivan pehmeille ja kuuliaisille namitus toimii kuin unelma. Fiksu koira yleensä kuitenkin valitsee mielummin herkun kuin sen, ettei sitä huomioida.

Joillekin haastavammille koirille koosta ja rodusta riippumatta ei taas namitus toimi halutulla tavalla, vaan käytetään mielummin "brutaalimpaa" koulutusta. Tähän kuuluu kieltäminen, mahdollisesti kolinapurkit (heitetään koliseva purkki koiran viereen, että pahanteko lakkaa siihen paikkaan) ja koiraan koskeminen. Koirat ei tästä mene rikki, elleivät ole tosi pehmeitä luonteeltaan, mutta tämä vaatii taas sitten omistajalta ikävien asioiden tekemistä. Eihän kukaan halua koiraansa tönäistä pyllystä, heittää kaljatölkkiä maahan tai suhauttaa paineilmalla. Niin, tai keskittyä niihin negatiivisiin asioihin.



Eri koirat tarvitsevat eri asioita. Ja minusta on tärkeää, että koiran omistaja harrastaa metodia, joka itselle tuntuu hyvältä. Joskus joutuu siitäkin joustamaan, jotta koira saadaan ruotuun, mutta ainakin lähtee siitä ajatuksesta, että ihminen kokee olonsa itsevarmaksi. Jos yrittää pakottaa itsensä tekemään jotain sellaista, joka ei tunnu ollenkaan luontevalta ja tekee sen epävarmuuksissaan, niin aika sama mitä metodia yrittää, kun sitten se ei toimi. Jos ei luota koiraansa tarpeeksi, että pystyy kannustamaan namien avulla tai jos ei halua olla olla jopa ärhäkkä kielloissa, niin sitten näitä asioita ei kannata tehdä. Ihan sama mitä joku fiksumpi tai "fiksumpi" yrittää sanoa. Aina voi oppia uusia metodeja, lukea, käydä kouluttajalla ja imeä itseensä asioita, mutta jotkut asiat ei sitten vaan natsaa ihmiselle tai koiralle.

Kävin Boon kanssa koirakouluttajalla, kun tarvitsin tavallaan siunauksen sille, että voin kaataa pehmeälle koiralle "taivaan niskaan". Koiralla oli vahva puolustusvietti ja se todettiinkin nukketestillä, mutta muuten elämässä se on pehmeä. Kärsin siis ristiriitaisista olotiloista, kun en tiennyt miten sen kanssa toimisi, että lakkaa hihnassa räyhäämisen. Halusin epätoivotusta tavasta ja epävarmuudesta eroon, mutta kuitenkin epäröin, koska koira oli kaikilla muilla osa-alueilla pehmeäksi (herkkä, epävarma, nösvö) luokiteltavissa. Kouluttaja avasi silmiäni siinäkin asiassa, että miten lähtee korjaamaan epätoivottua käytöstä: aloitetaan kaukaa ja lähestytään hissukseen sitä itse ongelmaa.

Ei me vielä olla mitään käytöskukkasia, vaikka sainkin paljon apua kouluttajalta. Varmaan menee parivuotiaaksi asti tuon koiran kanssa niin, että viettien hillitseminen tuottaa päänvaivaa eikä se ole satavarma, kun tulee yllättäen koira nurkan takaa vastaan. Boo on kuitenkin edelleen nuori koira ja vielä uros, eli kakaruus kestää pitkään. Ja vaikka se olisi herranterttunen, niin takaraivossani pysyy tieto siitä, että se saattaa vetää hihnassa voltin. Kouluttaja sanoi, että pitää luottaa koiraan, pitää antaa sen mennä pitkällä hihnalla ja ohjata kuin se olisi vapaana. Hyvät vinkit, mutta näin kaupunkioloissa nurkkien takaa sinkoavan kanssakoirat tekee tästä ongelmallisen toteuttaa täysillä, koska en viitsi uhrata niitä kanssakoiria tai aiheuttaa kenellekään sydäreitä. Me siis toteutamme tätä niin paljon kuin pystymme, vaikka se ei olekaan niin paljon mitä kouluttaja meiltä toivoi.



Keskustelin joskus koirapuistossa leidin kanssa, jolla oli haastavampi miksaus ja oli myös käynyt kouluttajalla. Me puhuttiin juuri tästä ongelmasta, että koiraan täytyy luottaa, hihna pitkällä ja menee vain. Onhan ne hyviä vinkkejä, mutta miten käsittelet melkein itsesi kokoista koiraa pitkällä hihnalla ja olet varautumatta? Ison koiran kanssa on mahdotonta olla olematta varautunut tilanteisiin, koska ei voi siinä puolessa sekunnissa sitten enää korjata tilannetta, JOS tuleekin jotain. Itse olen varautunut niin, että koiralla on kuonopanta (sitäkään ei saisi käyttää kouluttajan neuvojen mukaan), koska täten pystyn luottamaan hallintaan ja antaa koiralle enemmän vapautta. Jotkut käyttää vedonestovaljaita, jotkut puolikuristavia tai kuristavia pantoja, jotkut sitten kiertää tilanteet kauempaa ja namittaa... On niin monta eri tapaa päästä tilanteen yli, ettei edes sormet riitä laskemaan.

Tässä kirjoituksessa ei ollut oikeastaan mitään pointtia. Kunhan vaan ajatuksiani siitä, että mikä toimii ja mikä ei. Sen verran tietämättömänä ihmisenä osaan miettiä, että asiat ei toimi, jos ei luota niihin ja itseensä. Eikä ole häpeällistä kysyä kouluttajalta: käy vaikka kahdella eri kouluttajalla, jos toisen metodit eivät tunnu luontevilta. Ja jos kuuntelee muiden neuvoja, niin tekee sen sitten ihan oikeassa elämässä: ottaa neuvojan mukaan ja käskee näyttämään, että miten homma sujuu. Jos taas neuvoja antava henkilö ei suostu tähän, niin ei kannata neuvojakaan ottaa ihan niin todesta, koska saattaa olla vain sanahelinää ja hyvähän on sieltä kaukaa huudella. "Kyllä minä tiedän", tai sitten et.

Vaikka mekin kävimme kouluttajalla, joka linjautuu tähän kaljatölkkien viskomiseen ja se tapa toimii yhdelle koiralle, niin ei se toimi kaikille. Enkä ottanut kuitenkaan kaikkia neuvoja vastaan, jos ne tuntui minusta epäloogisilta. Jos en usko asiaan, niin en voi sitä käyttää. Esimerkkinä se, että koira lällättelee eikä halua lähteä puistosta: normaalisti lähden ovelle ja uhkaan jättää sen sinne viikoksi, jolloin se sitten tulee sieltä kauheata kyytiä, jos meinaan lähteä ovesta ulos. Tähän neuvottiin, että kävelee koiran tykö, lyö sitä jaloille hihnalla ja koira sitten taas kuuntelee. Juu ei, en lähde siihen hommaan ollenkaan. Ymmärrän, että kun koira ei keskity, niin voit puukata sitä pyllylle sen ollessa hihnassa sekä saada sen taas keskittymään, mutta herttinen... Itse en purematta niele kaikkia ammattilaistenkaan neuvoja, suosittelen myös muille sitä, koska parhaiten sen koiransa (sekä itsensä) omistaja tuntee.

Haluaisin toivottaa kaikille onnea matkaan koiran omistamisessa. Se on mukavaa ja vaikka joskus vaipuu epätoivoon, niin yleensä sieltä epätoivosta pääsee itseään sivistämällä ja tutkimalla muita vaihtoehtoja. Koittaa jättää suppean katseensa jonnekin ja imeskelemällä tietoa saattaa saada sellaisia älynväläyksiä, että kaikki taas tuntuu hienolta sekä sujuvalta. Mutta muistakaa myös purkaa sitä turhautumista ja epätoivoa jonnekin, että saa niskastaan painot pois ja jaksaa taas edetä seuraavaan päivään mahdottoman koltiaisen kanssa.

PUSMOI ja hyvää kesää kasvaville koirille, vanhemmille koirille ja kaikille koirille, joiden omistajat viitsivät hieman vaivautua ja yrittävät saada koiraansa tasapainoisen ja lämpimän suhteen :*