Sivut

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Äiti en tahdo mennä... eiku tahdonki mennä kouluun!

Ihan ensimmäinen info: Alkusyksystä aloitan opiskelut ict-linjalla ja vedän samalla lukionkin. Keskiviikkona ketutti urakalla, kun meni niin hienosti haastattelu toisessa koulussa, mutta en päässyt sisään. Kuitenkin perjantaina kolahti postiluukusta lappu, että pääsen Vantaan puolelle kouluun. Ei ole ihan datanomi-linja ja se tietty harmittaa ujosti, mutta edes sinne päin. Ja voin sitten kirjoittaa itseni vihdoin ylioppilaaksi, kun se on vähän hmm... jäänyt. Eli siis: JEE \o/

Ajattelin varmuuden vuoksi lisäksi ottaa ylimääräisen bilsan, jos sen voisi sitten vetää lukiopuolella niin mallikkaasti läpi, että jää vielä tulevaisuuden suunitelmat avoimiksi. Koska se on toinen linjaus, joka olisi lähellä sydäntä, jos en ala tekemään maailman parhaita zombie-pelejä joihin palkkaan Mike Pattonin ääneksi.

On kyllä todella jees päästä taas opiskelemaan. Hain kans työpaikkaa, mutta on vähän sitten arpomista pääsenkö sinne. Ihan sen takia, että vaikka osaisin hommani, niin ne eivät hakeneet uutta työntekijää. Mutta aina pitää yrittää koklata, olishan se aika hieno juttu saada tehdä vaikka pari vuoroa viikossa edes kesän ajan.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Jere muhi kanssani täällä muutaman päivän ja oli mukavaa. Leikkasin myös sen tukan ja vaikka itse sanonkin, niin siitä tuli upea. En ole vieläkään jaksanut raahata järkkäriä mukana, eli kuvat on napsittu vain puhelimella. Enkä tajunnut kyllä kuvata Jeren uutta tukkaakaan, mutta voitte kuvitella lahjakkuuteni sielunne silmin. Katsottiin lisää Nip/Tuckia ja huhhuh, onneksi se sarja loppuu pian. Koska se on mennyt vaan koko ajan kehnommaksi, mutta eihän sitä voi jättää kesken. Alkaa mennä juonenkäänteet niin övereiksi, ettei edes mikään yllätä enää. Suosittelen sarjasta kyllä lämpimästi ekaa kolmea kautta, mutta ne loput kaudet voi sitten katsoa turhana viihteenä eikä niitä tarvi arvostaa.

Ajattelin nyt lakata kynteni, viettää aikaa omissa oloissani musiikin kera ja sitten mennä jossain vaiheessa nukkumaan. Ja maanantaina aloitan taas ahkeruuden, mutta sallittakoon laiskuus vielä yhden päivän ajan.

T. Tuleva ict-asentaja

PS. Älkää jaksako kiukutella.

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon opiskelupaikasta! Vuosi sitten hain itse yliopistoon ja näihin aikoihin tuli vastaus että pääsin, joten muistot omankin opiskelupaikan hakemisesta ovat vielä vahvoja, siksi on erityisen kiva kuulla että pääsit :)

    VastaaPoista
  2. Joo, vaikkei just ole tähtäämäni linja, niin kiva kun on nyt elämässä aikaa ihan itselleen. On tullut hukattua vuosia siihen, että tehnyt muille asioita (vaikken omaishoitajuutta kadu tai mitään), mutta nyt sitten pääsee eteen päin elämässä :)

    Kiitos onnitteluista, kyl olen aika tyytyväinen tähän asiaan ja sitten tosiaan panostan vielä mahdollisimman paljon biologiaan, jos haluankin sitten jossain vaiheessa kääntyä siihen suuntaan.

    VastaaPoista