Sivut

maanantai 26. joulukuuta 2011

Jouluolitaas vol.2

NONNI, nyt niitä lahjuksia. Jaksoin kuvata vähän mitä sain, ja pystyn nyt kans keräämään aivojani sen verran, että jaksan kans listata saamisiani. Oli kyllä ihan hyvä vuosi lahjojen osalta, vaikka meillä oli olevinaan aikuisten joulu. Ei kukaan kuitenkaan osannut olla ostamatta lahjoja toisille, eli jokainen sai jotain ylläriä paketista.

Sainpas siis tämmösiä:

- Pari kappaletta paksuja ja ihania pyyhkeitä (onneksi oli kans vihreä ja violetti, ettei valkoisia!)
- Mummo testamenttasi lisää pyyhkeitä (ne 38 vuotta vanhat vähän käytetyt se paketoi minulle)
- Naapuri antoi hyasintin ja koiranherkun (vein sille sitä ennen koiranherkun roikkumaan postilootaan, kun me ollaan rapun koiralliset ja sitten juoruskellaan, niin pitihän sitä vähän muistaa joulunakin)
- Sukkia, joista yhdet on ehkä muhevimmat ikinä ja toiset kans erittäin jees!
- Lämpömatto käärmeille
- Taikaviitta Bisselle (eli heijastinliivi)
- Erittäin hyvin istuvat bootcut-farkut
- Randomit tummat farkut vetskariehosteilla
- Upea mustavalkonen mekko, joka istuu kuin unelma
- Kynsilakka ja luomiväri
- Blueberry pie -konvehteja (pettymys, kun paketissa joku 10kpl vaikka onki syntisen hyviä)
- Wiener nougat
- Leffalippu (pari edellistäkin käyttämättä, kuka lähtee leffaan?)
- Suklaata
- George R. R. Martinin "A Song of Ice and Fire" -kirjaboksi, neljä ekaa osaa
- Vanilja-kuorintamöskä
... Jos unohdin jotain, niin unohdin jotain.

Photobucket

Valitsin suurimman osan itse, sitten mummolaan vein pakattavaksi ja sain avata vasta aattona. Onhan se kiva niinkin, vaikka ylläritkin oli ihania. Jere ei malttanut mitään pakkailla, kun son semmonen... Malttamaton. Itse ostin Jerelle pierikset ja sille saapuu tosiaan tällä viikolla Skyrim, ainakin toivottavasti saapuu. Ihan niinku tarkoituksella ne pierikset siis hankin, jotta pääsee sitten käyttöön! Veljekset sai kans palestiinahuiveja ja ostin itselleni kans, kun Valtterista saa uusia kolmella eurolla (sori nyt paljastin kuinka halpoja) ja non sopivan puuhkeita kaulaan käärittäväksi, mutta niihin ei tukehdu.

Isän vaimo sai pehmoisen kaulahuivin, joka näytti kelpaavan. Isä sai kans oman pehmeän kaulahuivin sekä talttasarjan, jotta voi naputella puuhommia. Mummolle sirottimet (huomasin kirppiksellä sellaiset, jotka mätsäsi sen esineisiin), hiusharja sekä uusi keittiövaaka, kun edellinen on semmonen 5kg painoinen missä pitää liikutella kahta napuskaa eestaas. Anoppilaan meni suklaata kaikille, sekä appiukko ja anoppi sai kylpyjuttuja, joista en tiedä yhtään mitä ne tekee siellä kylpyvedessä. Joku kuulemma kohisoo, en tiedä miten kovin sitten suhajaa. :D Ja sitten kans mummot, isät ja isän vaimot sai karamellia kans, kuten Jeren veli Nikokin. Yritin muistaa ystävääni Elluakin, mutta keksin sille vaan ruskeat piilarit, joiden kanssa se toivottavasti pääsee baariin sisälle ilman, että sen luullaan olevan ihan töttöröö.


Olin siis ollut jouluna selkeästi tosi kiltisti, vaikka piti olla aikuisten joulu eikä ostella lahjoja kovinkaan. Mutta se taisi päteä vain minuun, kun minulle sanottiin tuhlattavaksi 20e korkeintaan per lahja, sitten itse vaan avasin paketteja joita oli siunaantunut piljoonia ja salee oli mennyt niihin huimasti enempi kuin se 20e! Jekutusta, mutten kyllä valitakaan. Ehkä me ensi vuonna sitten osataan olla aikuisia? Tai voisin kyllä olla aina lapsi, jos se tarkoittaa sitä, että saa sukkia joissa pyörittää varpaitaan koko talven palelematta ja semmoset paketit kelpaa aina. Joku joskus ivaa, että kun aina vaan villasukkia, mutta itse oikeasti arvostan semmosia melkein maailman eniten. Nytkin on pehmeät sukat jalassa ja olin ihan ekstaasissa eilen illalla suihkun jälkeen, kun kiskasin ne jalkaan ja uuuh aaah iiih.

Pakko kans kehua tuota Yves Rocherin vaniljakuorintaa, kun sitä pisti naamaan, niin se oikeasti kuori ja jätti pehmeäksi. Joskus olen koklannut niitä eläinkokeettomia vegaanisia kuorintoja, jotka on vaan "ihajjees", mutta tuo tuntuikin jossain. Ei o mittää myöskään marketin kuorinnat tuohon verrattuna, kannattaa mennä tsiikasemaan, jos tarvihtee jotain millä kuorii kroppaansa/naamaansa ja viitsii maksaa sen jonkun oliskohan ~7e mössöstä. Voin olla väärässä hinnasta, kun se oli ilmainen kun hain mummolle sieltä jotakin ja semmosen sai sitten kaupantekijäisiksi, mutta korkeintaan 12e se oli.

... Ja ainiin, posti toi 80 paria keinoripsiä, paidan ja korkkarit! Korkkarit on niin päheet, että kaikki on satavarmasti kateellisia, kun niissä huljun pitkin kyliä.

Photobucket

Photobucket


Seuraavaksi olisi sitten uusi vuosi, miten te meinaatte sen viettää?
Itse tuskin teen mitään, kun paukuttelin kakarana raketteja niin paljon, ettei enää kiinnosta. Nuuskin vaan sitten sitä ruutia, kun se haisee hyvälle. Baariin tuskin jaksaa, ellei löydy joku kuppila, joka olisi auki ja josta saisi halvalla kahvia/kolaa. Kekkereitä ei ole suunnitelmissa, kun Jerekin menee seuraavana päivänä aamuvuoroon. Suurin uuden vuoden suunnitelma on se, että perjantaina mennään keilaamaan hassut kengät jalassa!


Muttei tässä muuta asiaa. Nyt "joudun" kuvaamaan järkkärillä kaikki kuvat blogiin, kun rakkaani ooh armas pokkarini meni lainaan toverille, joka lähtee Irlantiin uudeksi vuodeksi. Oikeastaan ihan hyvä, kun en ole koskenut järkkäriin suksisauvallakaan, ellen ole kuvannut käärmeitä.

PUSMOI :*

5 kommenttia:

  1. Hienot kopottimet! Mistä tilasit ripset?
    Komenttia vielä uudempaan postaukseen, ihana marsvin! :D

    VastaaPoista
  2. Nuo kengät on kyllä ässät, mut en raaskinu pistää vielä testikäyttöön ulos saakka, kun satoi vettä ja nyt on sitten lunta ja jäätä :x Heti tietty kun ostaa tommoset hasardimmat kengät, niin tulee takatalvi ja kaikki!

    Ja ripsiä saa ebaysta halvalla. Sieltä tilaan noita suurempia askeja, kun maksaa jossain seppälässä halvat ruikulit 4e ja tuommonen yksi 10kpl paketti maksaa varmaan 2e Aasiasta. Samaa muovia ne kaikki on, tykkään noista ristiinrastiin menevistä varsinkin :)

    VastaaPoista
  3. Mistä saa noin hienot kengät ostettua :O? Aivan upeet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin aasialaisesta tukkukaupasta. Siellä kyllä postituksessa menee tuurilla puoli elämää, jos ei halua maksaa isoja postareita. Mutta kenkien hinta taisi olla siinä ~22e :D

      Poista