Sivut

tiistai 17. tammikuuta 2012

Humppakestit, Travie & muuta mukavaa

Hullut bileet oli lauantaina! Isä siis oli vuokrannut jonkun kunnantalon tms. kekkereilleen, sitten sinne tuli paljon väkeä ja oli ohjelmaa ja kaikkea. Ja se tapasi lapsuudenkavereitaan joita ei ollut nähnyt melkein vuosikymmeniin. Ja siellä oli ruokaa ja sitten soi koko ajan hunppa, valssi tai tango. Ja ainiin, pari jenkkaakin soi. :D

Photobucket

Oli hieman aamunaama, kun piti lauantaina lähteä koirineen päivineen junalle, kun olin mennyt nukkumaan vasta aamuvarhaisella. Liemi haki Ewokin hoitoon ja mentiin sitten Bissen (ja Jeren) kanssa Lempäälään. En ollut ennen matkustanut maitojunassa pidempiä matkoja, joten oli inasen ahdasta siinä, kun koira kuitenkin riekkui lattiantasolla. Ja loppumatkalla oli joku maailman höpöttäväisin tanskandoggi-täti selittämässä lapsistaan ja koko suvustaan, taidettiin sit tietää nimeltä puolet niistä, vaikkei edes oltu varmoja mistä se selittää. Mutta ei se Lempäälä ollutkaan kaukana, aina on tullut vaan ajatelleeksi, että se on "siellä jossain", mut helpostihan sinne menee junalla. Varsinkin, kun isä asuu vaimoineen aseman vieressä!

Photobucket

Oltiin ennen kolmea jo juhlapaikalla ja sitten päästiin isän luokse nukkumaan joskus klo 23 jälkeen. Oli vähän ohjelmaa, ruokaa kolme kertaa ja koko ajan soi iskelmät tai vastaavat. Ei ollut ihan minun bileet, mutta siellä oli keski-ikäset fiiliksissä tanssimassa. Ja hyvin osa tanssikin. Ja sitten keskustelin isän vaimon tyttären kanssa paljon, kuinka niiden suvun humppabileet on tulleet sille tutuiksi jo kakarana :D Mut ihan hauskaa oli, en o ennen ollut koskaan semmosissa kekkereissä. Isä kans oli onnellinen ja sehän on pääasia. Mut kyllä siinä viiden tunnin jälkeen alkoi jo vähän jenkat ja humpat tulemahan korvista, vaikka se jenkkaus näyttikin joltain maailman vauhdikkaimmalta circle pitiltä, kun nykyvanhuso meni niin kauheeta kyytiä!

Photobucket

Photobucket

... Sitku me nuoriso oltiin nukkumassa isän luona, niin kauheella ryminällä vanhuso tuli viien aikaan kotio vasta. Heräsin siihen ryminään ja siellä ne rellesti vielä hetken aikaa, juttelimme ja taisi muutama ollut ottanut vähän enemmän sitä viinaa. Ja aamulla niiden piti mennä siivoamaan se juhlapaikka, varmaan promillet vielä veressä ja kiva herätä parin tunnin unien jälkeen. Mut vanhana sitä vissii jaksaa! Me nuoret tosiaan nuokuttiin jo alkuillasta, mentiin ennen puoltayötä nukkumaan ja torkuttiin siihen saakka, että juna melkein kerkesi lähteäkin. Tai no, Jere jäi junasta, minä ja koira ehdittiin :D

Photobucket

(Hirveä hösä, kun torkuttiin melkein ohi ja lähdin etukäteen, sitten isän vaimo oli vahingossa pölliny Jeren puhelimen ja Jere jäi etsimään sitä, joten se myöhästyi ja tuli seuraavalla junalla. Yeah.)

Sitten hajin Ewokin keskustasta mukaan, oli kuulemma ollut kohtuullisen kiltisti ja ollut söpö. Ja sitten bonuskoirankin otin mukaan Liisalta, kun Vapster tuli meille hoitoon. Liisa menee valloittamaan Lontoon, onnea matkaan! Vapster on hieman ihmeissään, että mikä juttu tämä on, kun joutuu olemaan vieraisilla. Mutta onneksi sillä on sen ihkaoma hiiri, jonka kanssa se pötköttelee ja sitten tulee välillä kertomaan minulle juttuja. Lahjon sen ruoalla ystäväkseni ja onneksi se on kyllä mahdottoman kiltti ja kiva koira. Ja olen jo keksinyt, että sille kelpaa kaikki mikä otetaan jääkaapista, joten ovelasti jemmasin sinne koirannappulaakin, että mukamas otan sieltä ihmisten herkkua ja annan sille, vaikka onkin jahti&vahtia... Bwahah.


JA, olen maailman paras. Tai no ehkä kolmenneksi paras. Sain idean, että paras ystäväni kun fiilistelee vähän samoja juttuja kuin itse, ja me joskus bailattiin Gym Class Heroesia ja pohdittiin Travie McCoyn komeutta, niin otanpas ystävän salaa mukaan keikalle maanantaina. Edelleen jälkimmäinen uppoaa ja musa on ihan semi-ok eikä keikka ollut kovin kallis, niin piti salaa houkutella ystävä keskustaan ja viedä se Tavastialle. Tuli vaan tarve, että haluan tehdä Ellulle jotain kivaa, toivottavasti tykkäsi! Tosin mennessä Ellu oli huolissaan, että minne ihmeeseen me sitä roudataan :D Hyvin ne kyllä veti, kannatti lähteä ja vaikkei Jerekään lämpeä bändille, niin viihtyi hyvin.

Photobucket

Ei tässä sen kummempaa. Kirjoittaminen on vähän vaikeata, kun tein köyhän miehen kynsijatkeet eikä o vielä tottunut. Mutta aiheesta lisää seuraavassa jaksossa... PUSMOI :*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti