Sivut

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kiitos Bisse.

Kävimme muutama viikko sitten lääkärissä Bissen ja Vladimirin kanssa. Bisse meni tutkittavaksi patin takia, joka oli ilmestynyt nisään ja Vladimir meni pallienpoistoon, että saisi joskus hienon kanivaimokkeen itselleen.

Vladimir tointui tosi hienosti leikkauksesta eikä ollut mitään ongelmia. Bissellä kuvattiin keuhkot sen varalta, että nisäkasvaimet olisi siellä saakka. Kuitenkaan keuhkoissa ei näkynyt mitään, mutta kasvaimet olivat vallanneet kaikki nisät. Lääkärin kanssa juttelin ja mietittiin, että lähdetäänkö radikaaleihin leikkauksiin mistä ei ole takuita vai mitä teemme. Päädyttiin siihen, että annetaan koiran elellä sen aikaa minkä elelee ilman oireita, koska lääkäri veikkasi, että oireita tulee 6kk - 2 vuoden päästä. Se oli kova paikka kuulla, että koira jonka kanssa on kasvanut aikuiseksi ei oliskaan ikuisesti seurana ja varpaiden lämmittimenä.

Eilen töistä tullessani vein koirat lenkille ja kesken lenkin Bisse yhtäkkiä alkoi laahustamaan tosi hitaasti ja pää matalalla. Yhtäkkiä tuli kipeäksi ja kotona tutkin sen tissit, että onko niissä muutoksia. Yksi kasvaimista ja nisistä oli tulehtunut. Annoin koiralle särkylääkettä ja jogurttia pruutalla suuhun, kun koira ei suostunut syömään itse laisinkaan. Aamulla soitto lääkäriin ja siellä sanottiin, ettei nisätulehdusta voi hoitaa antibiooteilla, koska se on kasvain joka riehuu eikä siihen auta lääkkeet. Piti sitten päättää, että tämä päivä olisi rouvaskoiran viimeinen päivä.

Kävimme rauhallisesti tepastelemassa unettoman yön jälkeen kera partnerin, Ewokin ja Bissen sekä käytiin myös koirapuistossa haistelemassa. Bisse ei jaksanut juoksennella, mutta tutkiskeli hajuja hetken aikaa kunnes sitä alkoikin jo väsyttämään. Otimme samalla muutamia kuvia muistoksi Bissestä. Sitten mentiin kotiin olemaan koivet ojossa ja valmistauduimme iltapäivään torkkumalla Bissen kanssa sohvalla läjässä peiton alla.


Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Iltapäivällä isä tuli hakemaan meitä ja menimme eläinlääkäriin ja viimeiselle autoreissulle. Bisse kun on aina niin innoissaan automatkoista, kun pääsee yleensä mummolaan ja sitten kans ennenvanhaan pääsi partnerin ja sen veljen tykö. Autossa raikasi taas Bissen intopiippaus ja oli kiva, että isäkin oli paikalla näkemässä koiraa vielä kertaalleen. Kaikki meni lääkärissä melko nätisti. Isä sitten sanoi, että meidän kannattaa lähteä pois siinä vaiheessa, kun koira on rauhoitettu. Lähdimme sitten pois, kun olimme paijanneet ja pussanneet rouvaskoiraa jonkin aikaa, ja oli kyllä hirveä tunne ottaa vain hihna ja panta mukaansa lääkäristä. 

Vaikka tiesin, ettei rouvaskoira olekaan iäti kanssamme, niin tuli silti niin yllättäen tämä tulehtuminen ja kipuilu, ettei pää meinaa ymmärtää. En ole ennen joutunut lopettamaan mitään "isoa" lemmikkiä. Paha paikka ja suru todella paljon puserossa, mutta yritän muistella niitä kaikkia hyviä asioita ja itkeä silloin, kun itkettää.

Photobucket
RIP Bisse rouvaskoira, 2002 - 2013.


:c

Kiitos Bisse, kun olit ystävänäni yli 10 vuotta ja elelit kanssani niin hyvät kuin huonotkin ajat. Autoit minua toipumaan paniikkihäiriöni kanssa ja muhit vieressäni kuorsaten sekä lämmittäen. Toivottavasti sinäkin viihdyit perheessämme.

8 kommenttia:

  1. Kyllä se päätös oli Ihan Oikea, näkee jo katseestakin että on valmis lähtöönsä. Rakkaus on myös sitä luopumista ja kun suru helpottaa, ihanat muistotkin valtaavat ajatukset, ja valokuvia katsellessa itku tulee kaihoisana naurun kanssa, ei tukahduttavana suruna.

    ~hali~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nuo viimeisen päivän kuvat on kuitenkin varmasti arvokkaita myöhemminkin, että voi katsella mitä touhusimme ja millainen Bisse oli. On muitakin kuvia, mutta halusin saada kuvia juuri tältä päivältä myös talteen.

      Kyllä elämä jatkuu sitten jossain vaiheessa, mutta nyt vielä junnaa varmasti hetken paikoillaan surumykkyrässä, kun toinen koirakin on kummissaan, että missä on isosisko ja ketä se nyt seuraa lenkillä :c

      Poista
  2. Halauksia <3 Tuli ihan pala kurkkuun kun joulukuussa Oiva-koira lähti viimeiselle matkalleen ja ikävä on kova. Meillä on muistot joiden kanssa päästään eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tästä hyväksi muuttuu siinä mielessä, että pystyy varmasti jossain vaiheessa muistelemaan Bissen tempauksia niin ettei itku tule. 10 vuotta on kuitenkin niin pitkä aika, että ihan kuin olisi aina ollut rouvaskoira minulla, mutta sitten toisaalta tuntuu, että ihan kuin aika olisi mennyt silmänräpäyksessä.

      Poista
  3. Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko
    ja kivut häiritsevät untani,
    niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä
    sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.
    Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän.
    Älä anna surusi estää sinua,
    sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen,
    rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.
    Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta.
    Et haluaisi minun kärsivän,
    kun aika koittaa, anna minun mennä.
    Vie minut sinne missä he auttavat minua,
    mutta, pysy luonani loppuun asti.
    Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle,
    kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.
    Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat,
    se on ystävyyttä, jota minulle osoitat.
    Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä,
    jonka täytyy tehdä päätös.
    Olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä vuosina."
    "Saanko lähteä nyt?
    Luuletko, että hetki on oikea?
    Olen elämänpolkuni kulkenut ja parhaani tehnyt.
    Saanko siis astua toiselle puolen
    ja vapaaksi päästä?
    Aluksi en tahtonut lähteä,
    taistelin kaikin voimin.
    Mutta nyt jokin tuntuu kutsuvan minua
    Kohti lämmintä ja elävää valoa
    Tahdon lähteä
    Tahdon todella. On vaikeaa jäädä. Parhaani yritän ja koitan hetken tässä olla,
    Niin sinä saat minusta vielä kerran huolehtia
    ja minä kokea suuren suurta rakkautta.
    Tiedän, olet surullinen ja sinua pelottaa,
    sillä tunnen kyyneleesi, jotka turkkini kostuttaa.
    En ole kaukana.
    Kiitos, kiitos että olet minua rakastanut.
    Tiedäthän, että minäkin rakastan sinua, Siksi on niin vaikea sanoa hyvästi
    ja päättää tämä elämä luonasi.
    Joten, pidä minua lähelläsi vielä kerran,
    ja sano sanat, jotka toiveeni ois,
    koska välität minusta tuhannen verran,
    annat minun nukkua pois."

    Osanottoni sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos runosta, vaikken runoihmisiä olekaan, niin tuo oli todella kaunis :)

      Poista
  4. Kyynel tuli silmään ja pala kurkkuun. Jaksamuksia <3

    VastaaPoista
  5. Voi Tapiir, lämmin osanottoni. Muistan Bissen pp:n puolelta, vuosien takaa, ja vaikka ollaankin täysin tuntemattomia, tuntui hirmu kurjalta tämä yllättävä poismeno.

    Jaksamisia ja voimia näihin surullisiin päiviin, siinä kestää aikansa, että jaksaa myös hymyillä niille muistoille :')

    VastaaPoista