Kalajuttuja.

Käytiin partnerin kanssa onkimassa. Matoja metsästin salaisesta matoapajasta isän kanssa urhoollisesti hyttysiä uhmaten. Ensin hyttysiä oli vain yksi, mutta se meni kertomaan kavereilleen, eli naamassani oli hienoja paukamia puoli tusinaa. Ja ne iski ihan joka paikkaan! Matojakaan ei vielä ollut suuria määriä, kun on vasta alkukesä. Mutta saimme sentään muutamia, jotta pääsisin metsästämään iltapalani aivan itse.



Kun saavuttiin kalastelemaan, niin vieressä oli nuoria pojankloppeja kehumassa, että kahtokaas mikä kala! Ne oli saaneet jonkun yli kiloisen minkäliekampelan siitä ongittua. Tietty oltiin ihan innoissamme, että hei, täältä saattaakin saaha kalaa. Ensimmäinen kalamme olikin sellainen kahden gramman kolmipiikki ja niitä sain varmaan tusinan, joskus kaksikin kerralla. Ne ei edes jääneet koukkuun kiinni, mutta roikkuivat madossa :D Me lähinnä siis ruokittiin kaloja.

Kun vaihdoimme paikkaa, niin noukin monta särkeä tai sen saman särkikalan useaan otteeseen. Niistä olisi saanut juhla-aterian, mutta partneri sanoi ettei niitä voi syödä. Miksei särkiä syödä? Maistuuko ne huonolle? Ja sitten ongin lisää kolmipiikkejä. Partneri sai melkein ahvenen. Kun se mököttäen huono-onnisena onkijana hengaili laiturilla, niin koho yllättäen upposi kokonaan ja joku monsterikala iski! Harmi vaan, että kuului vuan naps ja koukku lähti siinä samalla. Mutta se varmaan oli joku huisi purjekala, haikala tai valashai, joka kävi sen koukun viemässä!

Ylpeänä!

Oli se onkiminen kuitenkin minusta mukavaa, partnerilla oli vähän romantisoitu kuva kalastamisesta, kun se viimeksi lapsuudessaan kävi kalassa. Ja silloin sen vaari avitti salaa tai vähemmän salaa, kun sen vaari laittoi tiettyyn paikkaan kaloille ruoat ja sitten passitti lapsenlapset siihen kohtaan onkimaan. Sieltähän sitten tuli vonkaletta. Ja tällä tavalla partneri voitti aina veljensä kanssa lasten kalastuskisat, vaikka ei olisi saanut tehdä niin ja vaikka vaari teki tämän salaa kertomatta pojille :D Itse taas kökin joskus ilman koukkuakin ongella, eli mato vaan solmulla naruun kiinni ja ruokin niitä kaloja. Joskus kun jossain vesilandiassa olisi ollut mahdollisuus onkia itse sellainen 10 kilon lohi, niin sanoin etten halua, koska totta kai saan sen ongittua sieltä altaasta! Ei haastetta, eli ei kelvannut.

Partneri kaahaa karkuun, koska kalat saakeli.

Lähdimme siis hakemaan pizzaa, koska emme saaneetkaan kalaa iltapalaksi. Pitää kokeilla joskus uudestaan. Kenties vaikka anoppilan lähettyvillä olisi joku lätäkkö, josta saisi ahvenia? Tai sitten pitää tutustua paremmin kalojen elämäntyyliin, että tietää mistä niitä kannattaa onkia ja mihin aikaan kesästä. Ja keksin tavoitteen kesälle: aion poseerata mahdollisimman usein Immortal-tyylillä eri paikoissa!



Laitetaans loppuun vielä pari maisemakuvaa ja pari normaalimpaa kuvaa. Sitten olen puhunut!

Raittiinilmanmyrkytys ja uneliaisuus.

PUSMOI ja nauttikaa kesäpäivistä :*