Totuus on se, että koiranpennut ei todellakaan ole ihania, paitsi ulkomuodoltaan.
Monet puhuu siitä, että on pentukuume ja haluaisivat koiranpennun. Kyllähän ne pennut on sööttejä, varsinkin siinä iässä, kun ei ihan jalat vielä kanna ja pallomahoineen viipottavat menemään. Mutta itselle on tullut sellainen olo, että elänkö jossain muussa todellisuudessa, jossa pennun omistaminen on välillä ihan kamalaa, stressaavaa ja kasvattelen harmaita hiuksia? Olen aika varma, että ihmiset ylläpitää sitä harhakuvaa pennuista, koska unohtavat millainen se oma on kenties ollut lapsena ja ehkä joillekin vaan sattuu sellaisia penskoja, jotka on herranterttuja. Meillä ei olla herranterttuja.
Kun Ewok tuli vuonna 2011, niin ei siitä edes oikeastaan huomannut, että se on pentu. Ei se ylettänyt minnekään tekemään tuhoja, kun oli sellainen ehkä reilun kilon kokoinen ja ainoat tuhot oli niitä, että jos oli jättänyt vaikka roskapussin lattialle ja koira teki siihen reiän. Sen minisuulla ja minihampailla ei saanut mitään pahuuksia aikaiseksi ja pentuaika oli tosi helppoa. Se tavallaan vaan sujahti, ainoana asiana huomasin sen, että muutamassa kuukaudessa persoona puhkesi kukkaan, koira sai rohkeutta ja kasvoi hieman suuremmaksi.
Syksyllä 2013 adoptoidessani pennun tiesin jo etukäteen, että päät kolisee. Olin tosin varautunut siihen, että päät kolisee vasta paljon myöhemmin, kun koira ehtii siihen teini-ikään. Mutta Boo on aivan kamala! Voin kertoa, että epätoivo iski ja tukkaa tippui tuppoina päästä, kun se mm. söi kaiken irtaimiston ja ylsi vielä tosi pitkälle pitkin pöytää hakemaan lisää irtaimistoa naposteltavaksi, vetäisi joskus kaikki takit alas ja otti hattuhyllyltä tavarat naposteltavaksi (en vieläkään tiedä miten se on mahdollista), riehuessaan tiputti lasipurkin ja tuli vastaan suu täynnä lasinsiruja, yritti syödä koko sängyn (vaikka annoin luvan, että syö tuo sohva), kiusasi kanssakoiriansa joiden kanssa asusteli, levitti roskapussit pitkin sänkyä, teki keittiöstä navetan levittämällä jätesäkillisen heinää lattialle, karjui hihnassa muille koirille... Ja ei tässä vielä kaikki, vähän niinku joka päivä sai odotella innolla, että mitä se on keksinyt sillä välin, kun ei ole ollut kotona!
Nyt kun Boo täyttää pian 6kk on se muuttunut paljon rauhallisempaan ja parempaan suuntaan, se malttaa jopa kuunnella ja sille ei tarvitse sanoa samasta asiasta sataa kertaa. Olen nyt tässä pari viikkoa miettinyt, että hitsi minulla on ihan mahtava koira: sillä on hauska persoona, se ei huutele hihnassa muille koirille, se on leikkisä ja elämäniloinen eikä sillä ole enää tarvetta tuhota ihan kaikkea. Koko ajan olen tiennyt, että Boo on mahtava persoona, mutta nyt siitä osaa jopa nauttia, kun ei tarvitse olla jatkuvasti paiseissa sen kolttosista. Mutta senkin tiedän, että nyt saattaa olla sellainen kiva rauhallinen aikakausi sitä teini-ikää odotellessa... En ole tehnyt mitään eri tavalla, mutta nyt Boon päässä asuvaan rusinaan menee asiat ainakin hetkellisesti paremmin ja nautitaan nyt hetken aikaa, vaikka olisi tyyntä myrskyn edellä!
Isosiskon kanssa tähystämässä.
En toki halua kuulostaa turhan negatiiviselta: oma valinta oli ostaa pentu ja kärsiä siihen saakka, kunnes se on aikuinen. Mutta itsellä ei ole mitään sellaista suurta tarvetta elää ja olla pennun kanssa, en erityisesti nauti pentuajasta. Onhan se sinänsä hieno asia, että saa dokumentoida koiransa kasvua ja huomaa juurikin näitä positiivisia asioita, kun koira alkaa muuttumaan pennusta aikuisemmaksi. Mutta arvostan eniten aikuisia koiria, jotka on jo kehittäneet oman persoonansa, omat tapansa ja rauhoittuneet. Odottelen Boonkin kanssa innolla, että se on sitten pian aikuinen ja lapsuuden hössötykset jää taakse. Aika menee kyllä tosi nopeasti, äskenhän se oli sellainen ihan pikkuinen pallero! Ja ei siitäkään ole kauaa, kun se oppi juoksemaan kompastelematta!
Nämäkin kuvat on syyskuulta, aika juoksee!
Kyllä siitä vielä hyvä tulee. Halusin vaan jakaa kanssaihmiselle "vaihtoehtoisia" ajatuksia pennun omistamisesta: joskus sitä omistaja helisee, kirkuu, saa slaagin ja hakkaa päätä seinään. Joskus sitten tulee suuria onnistumisia, jotka kumoaa nämä negatiiviset asiat. Ja kuitenkin jokaisesta koirasta kasvaa aikuinen, joten pentuajan kärsimykset on sen arvoista.
Boo on armas, paras ja hauskin honkkeli. En voi kuitenkaan suositella kenellekään, että lähtee ison koiran kanssa penturumbaan, jos ei omista pitkiä hermoja tai ole valmis parantamaan hermorakennettaan huomattavasti. Siinä siivotessa tuhoja ja huomatessaan tuhoutuneet arvoesineet sitä hengittelee ja miettii, notta "tämä on vain väliaikaista, onneksi tämä on vain väliaikaista..."
Flirtti-Ponees.
Terveisiä kaikille niille, jotka on joskus kokeneet, että pennut ei ole ihania ja joskus pentuarki on todella raivostuttavaa! Ne iloiset asiat, oppimiset ja hauskat kommellukset kuitenkin päihittää lopulta kuusnolla ne huonommat jutut.
PUSMOI ja Boolta suukkoja kaikille :*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti