Sivut

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Keltainen toukokuu @ Hellsingi.

Mitäsmitäs.

Suomi voitti jääkiekossa, en seurannut lätkää ollenkaan, mutta taisi sunnuntaina pihalla kuulua muutama karjuminen. Oli kyllä aika makeeta, kun pissatteli rauhassa koiria ja sitten koko Helsinki tuntui huutavan samaan aikaan. Taijettiin kuulla koirien kanssa eka maali. Ja sitten mekkalasta päätellen oltiin pihalla myös viimeisen erän aikaan. :D En ihan ymmärrä lätkäinnostusta, mutta ei siinä. Suomalaiset ei voittaneet mitään, hyvät pelaajat voitti, sitten kaikki juhlii asiaa dokaamalla aivot irti päästään. Myös se meidän edustava joukkueemme. Jea.

Piti mennä kuvaamaan maanantaina keskustaan ihmisten hulinaa, mutta jotenkin jumiuduin vaan Vallilaan. Menin katsomaan Jeren bändin treenejä ja kuvasin siellä kans ihan inasen. Kuulosti ihan jeessille, vaikka soittivatkin kuulemma päin kettuja. Mutku kuuntelee samassa huoneessa, niin hankala erottaa sen ison mekkalan seasta erheitä. Eli ihan hyvin se meni, kuvasin videotakin :)



Jere tuli meille muhimaan, kirottiin taas elektroniikkaa, mutta AH: Oma koneeni toimii taas <3 Siirreltiin kans pöytiä ja sohvia, yksi sohva meni tuonne ns. makkariin missä on vaatekaapit ja siirsin tietokoneen sängyn viereen olohuoneeseen. Teen siis tuosta "makkarista" varmaan elukkahuoneen ja pukeutumis- meikkaushuoneen, jahka jaksaa ajatella lisää. Tänään vielä siivoskelen vähän ja pohdin, että tarvisko jossain vaiheessa hankkia jotain kalustetta.

Kävin lääkärissä kainaloni kanssa. En muista mainitsinko siitä, että kainaloa särki ja nyt sitten särkee alliakin. Lääkäri tunnusteli, hieroskeli ja kopeloi tissitkin. Menin verikokeisiin ja soittelen huomenna aamulla sinne, että onko veritulppa vai ei. Se näyte valmistuu onneksi päivässä, muut tulehdushommat sitten myöhemmin. Todennäkösesti olen vaan jotenkin saanut jänteen tulehtumaan. Se on sitä Heken tuuria, että onnistuu näissä asioissa. En o edes itseäni telonut (kai), mutta pakko olla aina joku vaiva :D

Ensi viikolla sitten nukutukseen ja hammashoitoon, jeaaaa. Tai no jea, kunnes sitten herään sen jälkeen ja kiukuttelen viikon täysillä.

Käytiin tänään kans testaamassa Korea House, eli ruokaaruokaa. Otin tosin ihan pienen annoksen sushia, tai no ei se ole siellä sushia, vaan jotain merilevään käärittyä hommaa, koska korealaiset. Mutta suunnilleen sama asia. Ei ollut mitään erikoista, mutta Jere, Niko ja heidän isäpappansa testasi sitä ateriahommaa mikä aiotaan isolla porukalla hankkia lauantaina, ja kelpasi hyvin. Siihen kuului alkuruoka, pääruoka ja jälkkäri. Ja sitten keittokin, jos tilaa isomman satsin. :D Lauantaina pitäisi siis mennä Jeren, Jeren veljen ja bändiläisten kanssa syömään sinne. Ainakin ruokaa saa siellä ihan älyttömät kasat, notta maharaja kerkeää tulla vastaan ennen kuin se loppuu.

Ei tässä nyt mitään kovin jännää. Ajattelin tänään seikkailla koirien kanssa ja datailla iloisesti. Joten laitan enää vaan muutaman kuvan tähän viihdykkeeksi.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

(Hieman salakuvasin, kun yksi uitteli koiraansa Hakaniemessä ja koira iloisena jahtasi jättikokoista kepukkaa c: )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti