Sivut

maanantai 22. elokuuta 2011

Vakavamielistä....

Moi.

Olen taas onnistunut pilaamaan oman inspiraationi, nyt kyseessä koulu. Joka alkoi viikko sitten. Osaan siis viikossakin jo tuhota oman motivaationi liiallisella ajattelulla! Ei ollenkaan hyvä.

Olen miettinyt ja miettinyt, että miksi tuntuu niin oudolle olla siellä. Okei, siellä on muut suunnilleen kaikki juuri peruskoulusta päässeitä, joista osa on myös räkänokkia. Mutta sitten kun alkoi selvenemään paremmin meidän lukujärjestykset, niin mietin, että lol apua. Ei muuten mitään, ihan normaalia koulussa olemista, mutta kun visioin ihan eri tavalla amis+lukio -homman. Oletin, että minulla on joku päätösvalta jossain, mutta ei. Jos noudatan vaan sitä lukujärjestystä joka annetaan kaikille, niin pystyn kirjoittamaan jossain vaiheessa vain pakolliset. Ja sitten tuolla koulussa reaali olisi suoriltaan fysiikka. Ja opettajat kertoivat, että jos haluan kirjoittaa jotain muuta, niin omalla ajalla sitten aikuislukioon opiskelemaan. Millä omalla ajalla? Menee tunti suuntaan koulumatkoissa, jos pääsen neljältä, niin ehdin ehkä juuri juosta viideltä alkavalle tunnille tuohon naapurin aikuislukioon. Minulla on koiria, minulla on tarve saada vapaa-aikaa ja minä olen... ihminen, joka ei pysty kaikkeen.

Olisihan sitä voinut fiksusti selvittää, että mikä juttu amislukio on oikeasti. Mutta kun pääsin kouluun, joka oli vikana listallani ja olin vaan, että aijaa no menen sitten sinne. :D Tiesin vain osoitteen ja linjan, eli ict-asentajaksi pitäisi tulla, mutta haaveksin sitten päässäni jo etukäteen siitä, että saan kirjoittaa ja opiskella niitä aineita lukiopuolella mitä haluan. Mutta höpsis. Meillä on jo valmiiksi valittu linjaus siihen, pakko kirjoittaa tuolla koulussa ne neljä hommaa. Mutku haluaisin kirjoittaa vaikka kuusi hommaa ainaski, enkä jotain fysiikkaa. :c Arvatkaa vaan tuntuuko ihan kamalan kauhealle jossain keuhkojen takana, kun harkitsen sitä, että lähtisin tuolta koulusta ja keksisin jotain muuta. Olen haaveillut vuosia siitä, että pääsen kouluun.

Jos menisin aikuislukioon, jossa saisin oikeasti opiskella ja sitten kirjoittaa ne mitä haluan, niin son ehkä taloudellisesti p*skin vaihtoehto. Ensinnäkin, se pitäisi tehdä salaa. Sossu ei maksa mitään tukia työttömälle, jos se on aikuiskoulutuksessa. Ja kela ei maksa, koska sitä ei lasketa täysipäiväiseksi koulutukseksi. Eli joutuisin keplottelemaan niin, että olisin 3-4 vuotta työttömänä/saikulla saamatta töitä, että pystyisin saamaan tukea opiskeluun ja ehtisin opiskella, mutten saisi asiasta kertoa sossuun. En halua edes ajatella miten ällöttävä olo olisi, kun periaatteessa suorittaessaan kursseja olisi ylpeä itsestään ja onnessaan, kun saa opiskella mitä haluaa pakollisten lisäksi, mutta pitäisi elää ison jekun sisällä vuosikausia. Ja jos työkkäri patistelisi duuniin, niin saisi sitten oikein vekkulisti keksiä kans siinä tilanteessa jotain tekosyitä siihen, että miksi tekisi vain projektimaisesti töitä joskus ja jouluna, eikä päivittäin 8h ajan... Hemmetti. Ja minulle on luvattu jo opintolainat/tuet/yms tuohon kouluun missä nyt käyn.

(Päätöstä en siis ole tehnyt suuntaan enkä toiseen, mietin vaan vaihtoehtoja ja kaikki näyttää p*skalle. Jos haluaisin tulevaisuudeltani vaihtoehtoja ja paremmuutta, niin täytyisi tosiaan keplotella työttömänä. Mutta on oikeasti kans hienoa, että on saanut jostain koulupaikan enkä todellakaan haluaisi räkiä snobisti sinne sillain "tää onki iha perseestä en ala tätä meen muualle".)

Se siitä narinasta, jos jollain on jakaa ajatuksia siihen liittyen tai omia kokemuksia, niin saa laittaa kannustuskommentin ja keksiä, että mitä teen homman kanssa. Koska tässä halkiaa pää.


...Nyt sitten pinnallisempiin ja iloisimpiin asioihin!

Ensinnäkin, ostin ekaa kertaa hennesistä kynsilakkaa, kun toveri-Elde sanoi, että sen lakka on aika hyvää. Pakko sanoa, että kun on turvautunut Seppälän halpoihin lakkoihin, niin samalla hinnalla saa erittäin paljon parempaa laatua H&M:stä. Ihastuin harmaaseen kynsilakkaan heti, oli pakko saada se. Ostin kans vähän kuparihtavan ruskeaa, pitää testatakin sitä tänään, kun en malta olla räpeltämättä. Kaksi kerrosta riittää ja harmaaseen tuli nätti kiiltävä pinta. Pahoittelen kuvassa römpsöttäviä kynsinauhan päällä olevia lakkoja, mutta ehkä joku huomaa niiden ohella kuinka pirun makee harmaa lakka on kynsissä.

Photobucket

Pitää hamsteroida lisää jossain vaiheessa hennesistä lakkoja, jos kaikki on kohtuullisen hyviä. Hinta oli alle 5e, eli ihan kokeilemisen arvoisia, jos joku sattuu etsimään uutta lakkamerkkiä ja narisee, kun halpikset ei ole hyviä.

Ja harmittaa, kun Nicki Minaj ei tee parempaa musiikkia. Muuten fanittaisinkin, kun se on sellainen sopivan överi ja löytyy kans perseimplantit. Kyllä sitä musiikkia nyt kuuntelee, vähän niinku jos olisi menossa pilvenpiirtäjässä hissillä, muttei kovinkaan kummoista. Mietin, että halloweenina voisin pukeutua Nickiksi. Se olisi tosi hauskaa, jos vaan jaksaisi vaivautua. Koska tarvisi maksaa paha suihkerusketus ja sitten vielä asusteiden ja peruukin avulla näyttää hassulle. Olisi se kyllä mukavaa, katsoo nyt jaksaako. Tai jaksaako kukaan edes pitää sellaisia halloween-kestejä. Tai sitten olen vaan vitivalkoinen Nicki Minaj, katsoo nyt miten kehtaa vaivautua!

Photobucket
Tässä oli Nicki Minaj -meikit hillittynä, mutta koska iPhone, niin ne ei näy ja näkyy vaan ilme ja huulipuna.

Ja me ollaan Jeren kanssa katsottu Rockyja. Hitsi mikä ihana Rocky. Ollaan katsottu jo neljä, seuraavana olisi tiedossa viides ja huonoin. Ja sitten vielä se uusi, joka on kyllä kans hyvä. Mutta ensimmäinen Rocky on oikeasti ehkä yksi parhaista ja hurmaavimmista leffoista. Olen tosiaan vähän sellainen, että arvostan kliseisiä vanhoja äksönpätkiä ja sitten tuommoisia, jotka ei todellakaan toimisi uutena elokuvana nykypäivänä. Ja tuli mielitekoja mennä salille, kun elokuvia katsoi. :D Ihania ihania, suosittelen kaikkia katsomaan, jos on onnistunut nolosti missaamaan ne täysin.

Photobucket

Ja ei tässä nyt mitään muuta kummallista. Lupaan ladata järkkärin tällä viikolla ja kuvata jotain hienompaa. Harmi ettei ole mitään fiksua tapaa kuvata ostoksia, sillä löysin sittarista 12 eurolla cargo-housutkin. Ne on vähän niin kuin haaremihousut, mutta ei kuitenkaan, koska ne on reisarihousut. Niissä varmaan muhistelen koko syksyn ja koen oloni vallan naiselliseksi. Ja odottelen, että posti tuo ylläreitä, kuvaan nekin sitten kunhan ne saapuu.

Bonuskuvana isäpapan kanssa hississä poistumassa mummolasta viime viikolla:

Photobucket


Ja viehättävimpänä bonuksena video Stellanssista ja Bissestä, kun leikkivät. Stellans ei ole tullut vielä uudestaan hoitoon, samaa sarjaa kuin edellinenkin video. Mutta se tulee taas loppukuusta tänne ja saan lainaksi sille suihkepannankin, ettei se karju täällä. On maailmassa ihania ihmisiä, kun ne viitsii olla avuliaita ja lainata ilmaiseksikin suihkepantaa, ihan hyvää hyvyyttään. Mutta:



(Muistakaa kuunnella, kun Stellanssin tekohampaat kolisee :'D)

Suukkoja kaikille, toivottavasti saan pääni kasaan opiskeluhommissa ja keksin ratkaisun, joka ei aiheuta morkkista. :*

4 kommenttia:

  1. En usko että koulun lopettaminen viikon jälkeen yllättää ketään, joka on siun edesottamuksia seurannut.Tai siis alle viikon, siehän olit sairaslomalla.

    VastaaPoista
  2. Eikö sulla ole mitään päätösvaltaa siitä mitä kursseja käyt? Sehän olisi hyvä jos nyt kävisit niitä kursseja läpi mistä on sulle myöhemmin hyötyä ja vaikka samalla yrität päästä sinne kouluun minne oikeasti haluat. Saat sitten todennäköisesti ne tässä koulussa suoritetut kurssit hyväksiluettua uudessa ja pääset valmistumaan nopeammin. :)

    VastaaPoista
  3. Eka anonyymi: Joo no en tiedä mitä edesottamuksia, mutta olen tosiaan ollut omaishoitajana ja sairaslomalla pienestä iästä huolimatta aika pitkään, joten ei ole tullut opiskeltua. Onhan se uusi asia ja olen motivoitunut, mutta harmillisesti motivoidun eri aineisiin, niihin mitä en saa valita koulussani.

    Anonyymi kaksi: Ei ole mitään päätösvaltaa kursseihin tuolla päiväkoulussa. Mutta päiväkouluun saan opintotukea sun muuta. Ja toki siis siellä käyn, mutta koko ajan rassaa takaraivossa se, että haluan kirjoittaa 2-3 ainetta, jota siellä ei voi opiskella. :x

    VastaaPoista
  4. Miten teillä nuo lukion kurssit sitten sijoittuu lukujärjestykseen? Meillä oli kaksoistutkinnossa tosi kivasti niin että ti ja to oli "lukiopäiviä" eli käytännössä skippasin ne ja silloin kävin töissä ja tein sitten kaikki lukion kurssit joita puuttui siellä aikuislukion puolella silloin kun kerkesin.

    Aikuislukiossahan on se hyvä puoli, ettei tunnille osallistuminen ole välttämättä pakollista, vaan voit tenttiä aineet. Tosin ainakin itse halusin juuri maantiedon, kemian ja fysiikan tunneilla olla niin paljon kun vaan kerkesin koska siellä oli niin kiinnostavaa keskustelua. Jos käyt niitä kursseja aikuislukion puolella, niin silloinhan sulla jää vastaava määrä tunneista koulun puolella pois, eli vapaa-aikaa on yhteensä about saman verran? Ja mahdollisuuksien mukaanhan voi koittaa valita niitä seiskalta alkavia tunteja. :)

    Tsemppiä, kyllä se siitä vielä paremmaksi muuttuu.

    VastaaPoista