Sivut

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Tähän pitäisi laittaa aika monta ärräpäätä.

... Koska olen kipeänä. Jere veti keikan lauantaina illalla, tuli sitten aamuyö-junalla Helsinkiin ja kolkutteli oveni takana kuuden jälkeen. Se oli ihan tulikuuma, kun oli pienessä sievässä flunssassa soittanut. Sitten Jere nukkuikin koko sunnuntain, kun se välillä heräsi, niin näytti maailman eniten hämmästyneeltä. Ihan kuin olisi laskeutunut väärälle planeetalle, jonka jälkeen simahti uudestaan. :D

Ja nyt sitten itsellä meni nokka kipeäksi, ihan kuin joku olisi nyrkillä murtanut sen. Kun oireilen aina poskionteloilla, joiden kipu on samankaltaista kuin korvatulehduksessa, eri paikassa vaan. Siksi kiroileminen on semmonen asia, jota tekisin, jos ääntä irtoaisi. Hyvä asia sentään, että napattiin Jeren kanssa Stellans mukaan käydessämme happihyppelyllä ja tupakkiostoksilla, eli tiistai-keskiviikko yön se nyt taas oli meillä. Kylvetin sen spurguhajuista ja -lioista, hirveätä kylpyrallia sen jälkeen taas vetelikin!

(Ja täti antaa Stellanssin tulla meille hoitoon jo tyyliin jokatoinen päivä ja uhkasi kuolla sekä testamentata sen sitten minulle. Seleeevä.)

Photobucket

Photobucket

Jotain hyvää myös sentään, että hain tänään postista imurin. Se on minikokoinen feikkidaisoni ja lupaan kertoa koko kansalle, että tekeekö sillä mitään oikeasti. Isä auttoi kantamaan sitä, painaahan se noin gramman, mutku käsivoimani ei oikein skulaa flunssassa. Hain kans piilarit postista, tuikkaan ne silmämuniini joku päivä ja näytän kuvia. Aina yritän etsiä kovasti sellaisia meripihkan värisiä, mutta ehkä nyt löytyi, testaamalla selviää. :)

Isä kans kivasti heitti minua postille ja kauppaan, kun on ollut vähän kevytpäinen olo. Ostelin kaupasta hyvyyksiä, mutta napostellessani sittarin perunapiirakoita voin vaan visioida, että kuinka hyvälle maistuu. Yritin makustella ja ainoa hetki, kun maistan jotain on se, kun niistän samaan aikaan kun syön :D Silloin maistaa hetkellisesti, että on ruokaa suussa. Yritin juoda myös starbucksin ihanaa karamelli-kahvia, mutta jouduin siinäkin vaan visioimaan hyvän maun, koska suussa tuntui vaan nesteelle ja nenässä haisee räkä.

Onneksi Jere sentään on tointumaan päin. Se tulee huomenna varmaan hoivaamaan minua, eli kun kiroan peiton alla katsomassa Sons of Anarchya, niin se keittelee jotain kanakeittoa. Ja voin koko yön herätellä sitä, kun yskin ja niistän 3min välein <3

Photobucket
Louis hoivasi Jeren kuntoon, niin se varmaan hoivaa minutkin.

Ei tässä kai mitään ihmeellisyyksiä. Toivottavasti paranen pian ja ei tarvitse kauaa olla kiukkuinen. Jouduin tänään etsimään joku puolisen tuntia netistä tietoa siitä, että mikä oli se yksi digimon, josta tykkäsin. Miten joku tuollainen tieto voi olla niin haastavaa löytää!? Joten näytän kaksi kuvaa, jotka on tänään lenppareitani:

Photobucket

Photobucket

:D

Lakkasin kans kynnet, kuvasin omituisen väristä silmämunaani (koska ei kellään ole keltavihreitä silmiä) ja leikin Stellanssin kanssa. Siinnon ollut suuret äksönini. Varokaa toverit kulkutauteja ja ottakaa rauhallisesti! :*

Photobucket

Photobucket

Photobucket

6 kommenttia:

  1. Heii, tuli mieleen yksi kysymys! Etkös sä ole käyttänyt BB Creamia kasvoille? Itse hankin juuri heräteostoksena yhden tuubin ja nyt en ole varma, miten sitä pitäisi käyttää. Olen käyttänyt sitä lähinnä niinä päivinä, kun pitää tehdä nopeasti luonnollinen meikki, jolloin yhdistelmä BB cream + ripsiväri toimivat mainiosti. En kuitenkaan tiedä, miten sitä kannattaisi käyttää muiden meikkien kanssa, esim. ettei iho kiiltäisi. Laitanko vain puuteria sen kanssa, vai miten pitäisi toimia? Olen tätä ennen käyttänyt lähinnä mineraalimeikkejä kasvojenpuhdistukseen, joten muissa kuin Lily Lolon meikkipohjissa olen ihan onneton :D

    VastaaPoista
  2. Joo käytän BB-creamia, jos haluan enemmän kosteutta naamaan kuin mitä mineraaleilla saa. Mitä merkkiä ostit?

    Itse olen tehnyt niin, että bb-cream, peitevoide (jos jaksaa) ja sitten irtopuuteria. Semmonen mineraalimeikin asettava puuteri varmaan passaa erittäin hyvin bb-creamin kanssa :) Ja jos on kivipuuteria, niin olen itse sellaisella sudilla hinkannut sitä ja laittanut sitäkin kuin irtopuuteria, kun semmonen kivipuuteri painelemalla jotenkin kuivattaa kans. Rasvoitun, mutta iho pintakuiva.

    (Sit kans paras tapa saaha poskipuna on ostaa sellaista huulipunaa, joka passaa poskipunaksi. Laitan sitä ennen puuterointia bb-creamin päälle ja se on paras tapa saaha salaista eloa poskiin!)

    VastaaPoista
  3. Kiitos paljon! Nyt olen taas vähän viisaampi :) Voiteen merkki on ihan vaan Garnier, en tiedä onko samaa tuotetta Suomessa myynnissä (en ole ainakaan nähnyt), itse nappasin Lontoosta mukaan kun olin siellä käymässä.

    VastaaPoista
  4. Minun omat BB creamit on Aasiasta, eli en tosiaan osaa sanoa, että onko sinne päinkään. Mutta ainakin aasialaiset ajaa asiansa hyvin.

    VastaaPoista
  5. voisin väittää, että jokatoisella on tuon väriset silmät, itsellänikin ja muutamalla ystävällä ;)

    VastaaPoista