Sivut

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Jouluolitaas vol.1

Joulu oli ja meni. Odottelin jonkun yli kuukauden, että milloin se joulufiilis saapuu, mutta jätti saapumatta. Varmaan joku vika tässä aikuisuudessa, että sitä joulua ei jaksakaan enää odotella sen kummemmin vaan kaikki menee niin kuin rutiinilla. Tapahtuu jotain arjesta poikkeavaa, mutta siihen ei panosta samalla tavalla ja intoudu siihen hulinaan. Mukavaa oli kyllä, ettei siinä mitään!

Perjantaina aatonaattona mentiin mummolaan käymään Jeren kanssa, siellä oli myös isä vaimoineen. Siellä istuttiin ja syötiin, yritettiin kovasti olla sammumatta. Oli aika rento ja leppoisa meininki, vaikka olikin ollut lähes turhaa laittamista ja somistelua, mutta kun se kuuluu mummon tapoihin, että joulu TÄYTYY tehdä. Perinteiset joulusapuskat oli pöydässä, minun kehno ensimmäinen luumukiisselitekoseni upposi kans kohtuullisesti jälkkärinä. Isä ei voinut vastustaa sammumista, vaan istui tuolilla kuorsaten sitten jossain vaiheessa. :D Ja mummo halusi telkkarista "taustameteliä", niin aivan sattumalta sieltä tulikin kaunarit ja sitten emmerdale... Saatiin me sitten kyllä lahjatkin jaettua, vaikka moista viihdettä toosasta tulikin. Erittäin hissukka joulu, jolla yritämme epätoivoisesti säilyttää traditioita.

Photobucket
Melkein suorassa oleva joulutähtönen.

Photobucket
Vakavamielinen lahjusten jakaja, huomatkaa kahden euron kirppismekko.

Photobucket
Huseeraus ja kuvaaja kuvaa kuvaajaa.


Sitten mummolasta mentiin Vantaalle Jerelle koirien kanssa, koska seuraavana päivänä piti syödä vähän lisää anoppilassa Tuusulassa. Vähän jännitti mennä anoppilaan, mutta tiesin kyllä jo etukäteen Jeren suvun olevan leppoista, ja tulihan sinne Jere ja Niko, niin meitä nuorisoa oli paikalla hieman. Oli erittäin haastavaa pysyä hereillä siellä, torkuin sohvalla salaa joku tunnin tai kaksi vissiin. Näytti oletettavasti viehkolta, kun yritin näyttää hereilläolevalta ja vilkkui vaan silmävalkuaiset siinä, kun istuksin... En tiedä mikä siinä on, kun vanhat jaksaa ja nuoret ei!

Photobucket

Photobucket

Oli kamala määrä ruokaa tarjolla ja söinkin sen mitä kerkesin. Vaikka Jeren äiti väitti ettei o laittanut joulua, niin en o varmaan eläissäni ollut missään kenenkään kotona syömässä, jossa olisi niin paljon valikoimaa. Ja Jeren papan uusi nainen oli tehnyt maailman parasta luumumoskaa, täytyy itsekin opetella tekemään niin hyvää! Harmi, ettei mahaan mahtunut, sitä olisi voinut syödä vaikka kuinka ja paljon, mums mums. Ja oli kaikki ruoat hyviä mitä maistelin, leppoisa suku ja iloinen mieli. Oltiin siellä vahingossa iltaan saakka ja sen jälkeen vielä kävästiin Jeren papalla, kun Jere ajeli sen tukkaa. Jeren isä esitti hyvin pukkia ja sain jopa pari lahjaa, vaikken mitään olisi tarvinnutkaan, olin kuitenkin hyvin ilahtunut niistä. Söin kyllä suurimman osan wiener nougateista jo samana iltana, läski kun olen ja vallan hulluna nougattiin. Pukki toi myös levyn suklaata ja elokuvalipun.

Photobucket
Pojankoltiaiset riemuissaan pukin jakaessa lahjoja.

Photobucket
Veljekset anoppilan hullun hienossa kämpässä (Jerellä suu täys torttua).

Mukavat joulut oli, vaikka olikin vähän vaikeaa pysytellä hereillä. En o kans hetkeen syönyt niin paljoa, ei kyllä kannata ottaa tavaksi, vaikka joka ruoasta nautinkin. Nukahdettiin ajoissa sitten aattona ja olisin voinut nukkua koko joulupäivänkin, mutta Jere häiritsi unosiani. Katsottiin japanialaista neljän tunnin joulushow'ta, joka on jokavuotinen traditiomme. Siellä veivasi poppibändit ja pari hyvääkin bändiä, Suomessa tulee vaan tosi masentavia joulukonsertteja. En tiedä mikä siinä on, kun kurkittiin aattona kanavia, niin tuli oopperaa, tarinoita viinaa juovasta pukista tai sitten niitä perinteisiä "lapsi kuoli kehtoooon, siskolla on syöpäää, me kaikki kuollaaaaaan, joulu yöööö oi jeesus on mukavaaaa~" -teemaisia masennushoilotuksia. Vielä tulee sitten ainakin japanialainen uuden vuoden megashow, joka me kans sitten ladataan ja katsotaan :) Jos ei muun takia, niin hullujen glitterlavasteiden.

Joululahjojakin sain mummolassa, mutta esittelen niitä seuraavassa postauksessa. Olin erittäin tyytyväinen lahjasaldoon, toivottavasti kans ostamani lahjat kelpasi saajille. Jere saa vasta ensi viikolla lahjansa, se sai esimakua aatonaattona, kun paketista paljastui pieruverkkarit. Ensi viikolla posti tuo sitten Skyrimin, että pierikset pääsee käyttöön!

Haluan kiittää bloginikin kautta kaikkia, jotka meitä ruokki, viihdytti ja muisti joulun aikana. Vaikka joulufiilistä ei ollutkaan, niin oli mukava sosialisoida menemään ja olla vaan yhdessä ihmisten kanssa. Ja joulupukille paljon kiitoksia lahjoista. Ja pahoittelut siitä, että itse heiluin pokkarin takana eikä ihana naamani kajasta tässä entryssä.

Toivottavasti muutkin selvisi joulusta lähes kunnialla. Ja mitä lemmikkeihin tulee, niin koirat on syöneet poroa ja possua ruoakseen, että saisivat maistaa omalla tavallaan joulun makuja. Pari piparia on kans lemmikit anastaneet, mutta ilman lupia...

Ja jotta ei unohtuisi, niin tässä esittelen uuden perheenlisäyksen, jolla ei ole vielä nimeä:

Photobucket

Photobucket

Se on herraskäärme lajia kuningaspyton, väritykseltään yellow belly (valkea maha). Jos kaikki sujuu hyvin, niin se pääsee naisiin ensi vuonna. Vaimoa ei ole vielä valittu, mutta tarkkailemme markkinoita, josko herra saisi toisen valkomahan vaimokseen, jotta tulisi leukistisia (kokovalkoisia) pikkumatoja! Ja kuningaspytonit on aika veijareita, kun ne vaan "istuu" kädessä ja on tosi epäkiinnostuneita kaikista asioista. Jopa Jere lämpeää tälle käärmeelle, vaikkei muuten käärmeistä tykkää, siksi se saa nimetäkin sen. Herraskäärme on bailannut nyt uudessa kodissaan, mutta pian se varmaan muuttuu jemmakäärmeeksi, kun nämä tykkää lähinnä muhia rullalla omissa oloissaan ja syödä välillä.


Mutta PUSMOI :* kaikille, ja toivottavasti saatte kans uuden vuoden kulumaan sutjakkaasti, meillä ei ole vielä suunnitelmia (Jerellä töitä seuraavana päivänä), mutta voitte kertoa mitä itse suunnittelette, jos saisimme jotain inspiksiä?

1 kommentti: