Sivut

lauantai 14. tammikuuta 2012

Höpsis.

Huutakaa hurraata ja kumartakaa ahkeruuttani, kun jaksoin viimein tehdä tuohon yläpalkkiin paremman osion kanille ja marsuille \o/ Olikin niin vaivalloista, että olishan voinut aikaisemminkin jaksaa, mutta höpsis.

Olen yrittänyt vannottaa, että alan kanniskelemaan kameraa aina mukanani ja otan järkeviä kuvia. Siihen voi kans todeta, mutta höpsis. En jotenkin enää osaa kantaa järkkäriä ikinä mukana, sitten katson sitä haikeana kotona huonossa valossa, että tjahas. Tämä Suomen ns. talvi on tosiaan ollut ruma, märkä ja pimeä. Ja jostain syystä mitään ei tapahdu, vaikka käyn tuijotuskisaa järkkärin kanssa. Mutta toivottavasti saadaan pian aurinkoisempia pakkaspäiviä, että tuntuu jotenkin järkevämmältä kantaa mukanaan muutakin kuin iPhonea tai pokkariani. Koska tulee melkein morkkis, kun järkkäri pölyttyy ja uusi salarakkaani canon s95 saa olla kaikessa mukana.

Photobucket
Pikku-Jere innoissaan.

Ja joskus kysyttiin, jos viitsin kertoa miten toteutuu smokey eyes -meikki, niin ajattelin jakaa kanssanne yhden taktiikan. Tapojahan on monia, mutta kokeilemalla selviää, että mistä tykkää eniten ja mikä on itselle helppoa. Lyhyesti ensin selitän tekstin kautta, että miten kannattaa toimia:

- Älä meikkaa muuta naamaa ennen kuin saat silmät valmiiksi, koska jos sotket tummaa luomiväriä pitkin poskia, niin sitä on hankalampi jynssätä irti, jos poskissa on jo meikkiä
- Pohjusta silmät, eli tee silmäpusseista ilmekarvaan saakka meikkipohja, jotta silmämeikki tarttuu siihen
- Tarvitset pehmeän mustan rajauskynän, valkoista tai ihonsävystäsi pari astetta vaaleampaa luomiväriä, pehmeä meikkisivellin, jämäkkä meikkisivellin, keskitummaa luomiväriä haluamassasi sävyssä, ripsientaivuttimen ja ripsiväriä

Askel 1:

Ota käteen pehmeä musta kajalkynä/rajauskynä, väritä sillä yläluomi luomivakoon saakka tai siitä ihan inasen korkeammalle. Rajaa kans alaluomi läheltä ripsirajaa samalla mustalla. Sen jälkeen tarkista, että etusormi on puhdas ja hinkuttele kajalia sormella tasaiseksi yläluomesta sekä alaluomesta (alaluomeen käy tosin vanupuikko ehkä paremmin). Jos mahdollista, niin pidä tummin sävy lähellä ripsiä, ja yritä saada sävy vaalenemaan mitä korkeammalle hinkuttelet. Itse hinkuttelen reippaasti yli luomivaon, koska silmät on laiskat eli liikkuvaa luomea ei näy paljoakaan.

Askel 2:

Tämän jälkeen olet varmaan jo päättänyt, että mikä keskitumma sävy olisi mieluinen ja sopisi silmiesi väriin. Dippaa jämäkkää meikkisivellintä väriin ja taputtele sitä liikkuvalle luomelle. Sen jälkeen käännä jämäkkä sivellin pystyasentoon ja dippaa väriin, sitten painele väriä alaluomen rajauksen päälle. Ota pehmeä sivellin käteen, dippaa sitä jälleen keskitummaan sävyyn ja luomivakoa pitkin vedä sellaista tuulilasinpyyhkijä -liikettä ja yritä saada aikaiseksi liukuvärjäystä -> niin että mitä korkeammalle mennään, niin sitä vaaleammaksi väri muuttuu. Väriä voi levittää luomivaon yläpuolelle, mutta silmien mallista riippuen ei kuitenkaan kannata riemastua ja vetää ihan ilmekarvoihin saakka.

Askel 3:

Pyyhi pensselit, jonka jälkeen dippaa jämäkkää pensseliä valkoiseen/vaaleaan luomiväriin ja painele silmän sisänurkkaan. Tämän jälkeen ota pehmeä pensseli, dippaa samaan vaaleaan ja laita sitä ilmekarvojen alapuolelle samanlaisella tuulilasinpyyhkijä -liikkeellä -> näin saat keskitumman sävyn rajaa pehmennettyä ja sitten vaalennettua kulmaluuta.

Askel 4:

Rajaa mustalla kynällä myös silmän sisäpuolelta, eli ns. vesirajasta (sisänurkkaa ei tarvitse, ellei halua). Taivuta ripset 2-3 kohdasta ja laita ripsiväriä. Jos tuntuu siltä, että ripset on liian lyhyet (kuten itselläni on aika nysät), niin laita ensin ohut kerros ripsaria, tanssi vaikka vartti Elvis Presleyn tahtiin, jonka jälkeen sitten taivuta hellästi uudelleen ripsiä juuresta ja laita toinen kerros ripsiväriä yläripsiin.

Vapaaehtoinen askel 4,5:

Jos tuntuu siltä, että luomiväri on turhan yksitoikkoinen, niin aina voi keskelle luomea vaikka taputtaa vaaleampaa sävyä, että saa enemmän vivahteita. Violetin päälle vaikka hopeaa, kuparin päälle kultaista jne.


Askel 5:

Tämän jälkeen tarkista, että kuinka paljon olet naamaa sotkenut, eli kuinka paljon on luomiväriä poskilla. Jos ei ole paljoakaan, niin riittää, kun pyyhkäisee pois isolla sudilla. Jos kuitenkin olet sotkenut enemmän, niin kannattaa pyyhkäistä esmes meikinpoistoliinalla silmien alta. Tämän jälkeen voi naamaan laittaa haluamansa meikin, oli se sitten mineraaleja, meikkivoidetta tai mitä lie. Tummien silmien kanssa suosittelen, että ei käytä kovin räikeää poskipunaa, aurinkopuuterikin jo riittää.

Photobucket

Kävin muutens katsomassa Jenlaynin keikan Lissun kanssa, ja siinähän se meni. Jere oli hyvä rumpali, vaikka kuulemma ekan piisin aikana paskoi toisen pedaalin, muttei sitä tämmönen amatööri edes huomannut. :D Ja Liisa oli meillä sitä ennen koiransa Vapin kanssa, koska Vapster tulee meille sunnuntaina hetkeksi hoitoon, kun Liisa menee valloittamaan maailmaa. Jätettiin keikan ajaksi koirat keskenään ja kaikki oli palatessamme edelleen hengissä. Vapster on aikamoinen persoona, odottelen innolla, että se ilahduttaa arkeani hetken aikaa ja änkee syliin peräaukko edellä.

Photobucket
"Täähä o iha menevää, laulajaa vaa o perseestä!", totesi joku vieressä istunut muusikko.

Photobucket

Photobucket
Vapster, Ewok ja Liisa tekee viiksei.

Photobucket
Kieli keskellä poskea pätevästi prillit päässä. Ja Jere kaivaa penistä esiin tai jotakin.

Huomenna (tänään) isän kekkereille Lempäälään. En keksinyt isälle mitään lahjaa, muttei se kuulemma tarvitse. Unirytmi on ketuillaan, eli ehkä keksin vielä tässä yön aikana jotain tai vien nyt ainakin kukkasia. Mitä keski-ikäiskekkereihin yleensä viedään lahjaksi, jos ei viinaksia? Koska ei haisuakaan!

Mut ei tässä kettää, tässähän sitä oleskellaan ja muhitaan. PUSMOI :*


Photobucket
Kerkesin ilahtua jo Cesar Millan -äänikirjasta, mut oliki toisen kirjan nappula... :c

4 kommenttia:

  1. Jee, kiitos meikkiohjeesta! :)

    Onpas Vapster varsinainen hurmuri. Siitä tuli samalla mieleen, mitä kuuluu Stellalle? Et ole kirjoittanut siitä pitkään aikaan, se ei siis ilmeisesti enää ole ollut sinulla hoidossa? Se vaikuttaa niin sympaattiselta otukselta... Sääli jos se edelleen joutuu asumaan huonossa kodissa!

    VastaaPoista
  2. Yritin kuvata meikkiä miten sen tein, mut sit oli liian pimiää ja unohin ottaa ne salamalla! Mut ehkä ohjeet auttaa pikkasen, se kajali antaa kivan pohjan, nii pysyy tumma väri kauemmin.

    Vapster on kyl hurmaava, täällä se ny hyrrää ja leikkii ihkaomalla hiirellään. Ja Stellans oli kesäaikaan meillä useinkin, mutta kun tuli syksy, niin alkkikset katosivat. Täti hukkasi puhelimensa enkä tiedä osoitetta eikä niiden "kaverit" ole nähneet. Ei siis haisuakaan, että miten niillä menee, Stellanssin piti tulla meille loppukesästä hoitoon 1-2 kuukaudeksi, mutta alkkis ei tullutkaan tuomaan sitä koskaan ja hukkaantui :x Toivottavasti paljastuvat taas keväällä jostakin, ikävä on kova. Tai siis, Stellanssia on ikävä, soli niin herttainen koiranpoikanen.

    VastaaPoista
  3. Hei, voisitko kertoa mistä ja miten tilaat sitä bb creamia? :) Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Tilaan ebayn kautta, eli kun tekee tunnukset sinne ja paypaliin, niin Aasiassa on paljon myyjiä. Käytän skin foodia ja misshaa, hinnat siinä 8-12e ja vaaleinta sävyä.

    VastaaPoista