Sivut

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Hurja viikonloppu.

Kuten aikaisemmin kerroin, niin pidin perjantaina miitin, joka päättyi sitten vasta lauantaina aamuvarhaisella. Eikä siinä vielä kaikki, tuli sitä sunnuntaikin vissiin seikkailtua viihteellä... Tuntuu tosin oudolta sanoa, että olin viihteellä, bailaamassa tai baarissa, koska en kuitenkaan juo mitään. :D Viihdettä ilman alkoholia, ja se kyllä kelpasi paremmin kuin hyvin.

Photobucket

Eilen oli siis sunnuntai ja mietin, että olen kuukausia uhannut mennä moikkaamaan pikku-Nikoa Jenny Woohon, kun se on siellä tiskijukkana sunnuntaisin. Ajattelin, että odottelisin iltaa ja kävisin siellä vähän kääntymässä. Mutta suunnitelmat menivät toisin, kun alkoi jalkaa vipattamaan jo viideltä, joten menin näkemään Susaa pikkukapakkaan naapuriini, jossa soi rokkapillyt. No ei soineet kyllä kovin hyvin, mutta siinä istuttiin ja juoruiltiin. Mietin, jos sen jälkeen menisi kotiin ja lähtisi sieltä jossain vaiheessa käymään keskustassa. No eipäs, istuttiin siellä kapakassa, sitten Susan tovereiden seurassa pakulla Hakaniemeen katsomaan lisää rokkapillyä. Siellä soitti Lo-Lites ja ne soittivat erittäin menevää ja hyvää musiikkia! Otin myös jossain vaiheessa pari tanssiaskelta, vaikka en todellakaan pysynyt Susan perässä, kun sillä on vieterit jalkapohjissa :D

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Tutustuin siis uusiin ihmisiin hyvän musiikin tahdissa. Join kahvia ja limonaatia. Kello oli jo yli yksitoista, kun alettiin valumaan ulos Juttutuvasta, jossa siis bändi soitteli. Sieltä sain kyydin sitten Jenny Woon viekkuun. Kävelin paariin sisälle ja varmaan olin vähän eksyneen näköinen. Sain tiskiltä ilmaisen kokiksen, ihanasti. Ja sitten en meinannut nähdä Nikoa siellä, mutta yhtäkkiä juoksi joku hemaiseva leidi huutelemaan, että TAPIIIIRIIII. Mietin, että wtf, meni hetki ennen kuin tajusin kuka se oli. Tapasin siis nettituttavan avovaimoineen, hengasin sitten niiden kanssa ja olivat hirmuisen mukavia! Pystyi juttelemaan ihan kuin jo valmiiksi tuttujen kanssa. Ja Nikon kanssa vaihdettiin kuulumisia ja pari juorua, sille kuuluu kaikeksi onneksi aika hyvää. :) Pitää nähdä sitä paremmallakin ajalla, kun se ei ole töissä ja varmasti pyydänkin sen kahville sitten jossain vaiheessa. Ihku-Niko.

Photobucket
(Tuo setä oli rokkapilly-keikalla, sillä oli tatskattuna naamaan hämppiksiä ja sitten poskessa vielä verkkoa. Puku päällä, makee setä!)

Photobucket
Salaa vessassa.

Ja Jenny Woosta seurueeni (tai seurue johon tuppauduin) lähti jatkamaan DTM:ään, mutta itse ajattelin valua kotiin. Menin sitten bussiin, kun katsoin reittarista, että se menee Itäkeskukseen. Unohdin katsoa tarkemmin, että se menee kilsan päähän minun kotoa, joten menin ohi ja sitten piti jäädä Kontulan ostarilla. Siellä totesin, että busseja ei enää mene Itäkeskuskukseen päin... Kirosin, että pitääks sitä nyt rahat törsätä taksiin, kun löytää itsensä vielä ghettommasta kuin oli tarkoitus. Joku virolainen mies sitten tuli kysymään, että miten se pääsee Myllypuroon ja etsittiin sitten yhdessä taksitolppa. Mentiin samaan taksiin, joka meni ENSIN kauemmas eli vei minut kotiin ja sitten vasta vei tämän tyypin. Ja se maksoi taksin, en saanut maksaa mitään matkasta :D Eli ei vituttanut sitten yhtään, kun sai ilmaisen taksikyydin kotiin.

Nyt kärsin sosiaalisesta darrasta hieman, mutta hyvällä tavalla. Huomenna näen armasta ja sitten varmaan keskiviikkona menen mummolaan. Eli luvassa rauhallisempaa sosialisoimista. Mut otin nyt vähän iloa irti, kun ei sitten koulun alettua varmaan jaksa kovasti käydä ulkoilemassa ilta-aikaan.

Huhhahhei, ei tässä muuta jännää, kivaa oli! Kannattaa kans huvikseen seurata, että mitä tämä heinäkuinen Rockabilly-tapahtuma pitää sisällään:

Helsinki Rockabilly Week 2011

1 kommentti:

  1. Sie oot päässy Alanin kainaloon :D Oon viettänyt yhen juhannuksen samassa seurueessa ja melko lepponen setä :) ps. PP :D

    VastaaPoista