Sivut

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Läksijäiset, harmaat hiukset ja tättärää.

Kas hei.


Sankarillisesti keksin ratkaisun siihen miten saa harmaat hiukset ja olen kans käväissyt toverini läksiäisissä, jotka oli mukavat, mutta oikeastaan myös masentavat. Sen lisäksi ollaan Jeren kanssa haistu kilpaa, katsottu elokuvia ja aloitettiin katsomaan sarjaa jne. Siinä onkin aika tiivistettynä loppuviikko viime viikosta, tällä viikolla tapahtuu jotain asioita, mutta en tiedä vielä kuinka jänniä asioita!


mummolassa
Edustavimmat ikkunanpesijät.


Viime viikolla ravasin mummolassa siivoamassa, kun mummo kärkkyy jo 90-vuotisuuttaan eikä itse pysty siivoamaan kovinkaan paljon. Siellä me isän kanssa sitten tiskattiin ikkunoita, pestiin lattioita, imuroitiin, hakattiin mattoja jajajaja... Ihan sillain kesän kunniaksi. Se on välillä vähän haastavaa, sillä mummo on tehnyt asiat viimeiset 60 vuotta samalla tavalla, joten siivoamista ei voi suorittaa apinanraivolla kuten omassa kodissaan, vaan asiat pitää tehdä perinteisesti, ettei tule kriisiä. Isoin osa ajasta meni järjestelemiseen, sillä pienesineitä ja huonekaluja on sen verran, että täytyi sitten nostella ja yrittää muistaa, että mikä kuului mihinkin. Mummo kans keksi, että viime jouluna joku kauhia ihminen oli sotkenut hänen astiakaappinsa, joka jouduttiin järjestelemään myös uudestaan (johon menisi oikeasti 2min, mutta kun pitää olla tietty järjestys, niin menee 2h). Onneksi mummo oli jo aloittanut järjestelemistä, sain palkinnoksi yhden kivan somistekulhon ja sitten jonkun kymmeniä vuosia vanhan sokerikulhon, joka taitaa olla arvokaskin. Rakastan sellaisia juttuja, jotka muistuttaakin 20-70 -luvun asioita, ne kuosit ja kaikki <3


Perjantaina menimme Jeren kanssa keskustaan työn/siivouksen jälkeen, jossa kokoontui varmaan tusina ellei enemmänkin ihmistä, koska armas Ellu muuttaa Irlantiin tiistaina. Siellä oli tuttuja ja tuntemattomia, oli mukava istua puistossa hyvässä kelissä. Mitä nyt muut on t-paitasillaan ja itse jäädyin villapaidassakin, mutta anastin sitten Joonan takin ja tutisin. Unohdin ottaa satamiljoona kuvaa, mutta oli ihan mukavaa. Juttelin pitkästä aikaa monien tuttujen kanssa sekä siellä oli meininki aika jees muutenkin. Jerekin tapasi tuttujaan, joita ei tapaa kovin usein. Piirit on pienet, yhteisiä tuttuja on kaikilla ja joskus niitä tapaa tuollaisissa tilanteissa. On tosi surku, että Ellu muuttaa kauas, mutta toisaalta olen tosi ylpeä siitä. En tiedä kehtaisinko itse tehdä noin, ajatuksena kuulostaa hienolta, mutta aikuisten oikeasti ei ole mikään helppo homma vaihtaa asuinpaikkaansa, jos se on vieläpä eri maassa. Onneksi lentoliput ei maksa aina törkyisesti, niin lennän sitten varmana ensi vuonna Dubliniin tutustumaan Ellun huudseihin!

Photobucket
Kaljamiehet ja yksi kaahaava lapsi.

Photobucket
Brontosaurus! Erkki on hyvä lapsi, se veti rinkiä niin, että ensin istui jokaisen syliin muutaman kerran, sen jälkeen teki rinkiä jakelemalla kaikille ruohoa :D


Photobucket
Taiteellinen lahjakkuuteni pääsi esiin Joonan varpaissa, huomatkaa mannekiinin viisas ilmekin.


Toivottavasti vielä tulee olemaan lämpimiä kesäpäiviä, en ole kerennyt nauttia niistä sosialisoimalla paljoakaan. Koko ajan on vaan odottanut, että milloin se kesä tulee. Nyt viikonloppuna oli onneksi kesä, oli ihanaa haistella eilen yöllä kesäyötä ja painaa muistiinsa ne tuoksut. Jos saisin päättää, niin joka yö olisi kostea ja lämmin kesäyö, jossa ei liiku kamalasti kanssaihmisiä ja voi tepastella koiruuksien kanssa nuuskien kaikenlaisia ihmeellisiä asioita. Täytyy siis muuttaa sinne Bangkokiin jonain päivänä, siellä ainaski olisi kesä 24/7 ja aika varmana joka yö! Kannatan myös sitä, että Jeren lomakuukausi eli elokuu saisi olla vielä lämmin, että voidaan mennä istumaan virvokkeiden ja tovereiden kanssa jonnekin muutaman kerran. Mielellään jonnekin, jossa on hienostuneet vessat. 
Ja uhkasin käydä tänä kesänä Särkänniemessä Tampereella ja Linnanmäki vieläkin odottaa korkkaamistaan. Koko kesäkuu meni vähän harakoille, kun koko ajan vaan odottelin kesän saapumista enkä suostunut uskomaan, että kesäkuussa oli jo olevinaan kesäkelit. Ja oikeasti en muuten edes tykkää huvipuistolaitteista ollenkaan, minusta ne on idioottimaisia, vaarallisia ja kamalia. Mutta tykkään huvipuistoista, siitä atmosphääristä mikä niissä vallitsee. 


Lauantaina me nukuttiin melkein koko päivä, en ymmärrä miten onkaan mahdollista olla niin lahjakas nukkumisessa. Kerettiin me katsoa kyllä viikonlopun aikana Ghostbustersit, joita Jere ei ollut ennen nähnyt (!?). Katsottiin myös Tohtori Outolempi, mutta minulla menee sen ohjaajan elokuvat yli hilseen, joten en arvostanut sitä ihan älyttömästi. Oletettavasti se leffa on ollut aikoinaan ihan ässä siihen tilanteeseen, mutta tällein jälkikäteen katsottuna on hankala visioida sen vaikutusta. Aloimme myös katsomaan Supernaturalia ekasta kaudesta alkaen, voidaan sitten viihdyttää itseämme sillä, kun sitä on tullut jo liian monta kautta. Jere on missannut Dean Winchesterin ja auton eikä sen mielestä kolme ekaa jaksoa olleet edes huonoja. Itse olen katsonut viisi ja puoli kautta kyseistä sarjaa, kun sarjan piti loppua viidenteen kauteen, mutta jatkui taas niin vähän jäi... Wikipedian mukaan pitäisi tulla vielä pari kautta, mitä ihmettä!? 


Sekin vielä, että keksin miten Fudge (violet toning shampoo) toimii parhaiten. Leikkii, että se on hiusväriä. Siltikään se ei levity kyllä samalla tavalla kuin hiusväri ja jää vähän epätasaisuuksia, mutta kun käyttää sitä kostutettuun tukkaan ja levittää kuin hiusväriä, antaa vaikuttaa sata vuotta, niin tukka on siniharmaa. Täytyy tilata ihan harmaata kestoväriä, mutta sillä välin tuo värjääminen shampoolla näyttää sujuvan aika hyvin. Pölvästinä kostutin tukkaa aina liikaa, kun se iskeytyy kuivaan tukkaan maailman parhaiten ja joskus vähän liiankin hyvin. Mutta koska kostutus ei koskaan voi olla täydellisen tasaista tai shampoo ei levity kuin hiusväri, niin saan slaagin muutaman kellertävämmän raitani kanssa. Tässä kuitenkin kuvatodisteita siitä, että oikealla asenteella hopeashampookin toimii. Seuraavaksi laitan rutikuivaan tukkaan, vaikka leviääkin tosi nahkeasti silti ja otan kans kuvan ehkä jollain muulla kuin puhelimella.


Photobucket

Loppukevennyksenä vielä Louis, joka istui perseelteen sohvalla pleikkariohjaimen kanssa, kun halusi katsoa elokuvia ja sarjoja.


Photobucket

PUSMOI :*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti