Hellanlettas.

Kaikki aina sanoo, että kun on seurustellut kaksi vuotta, niin sitten ei ole enää rakastanut. Ja sitten on arki ja sitten ei enää kiinnosta. Ja se ihastus kestää korkeintaan kaksi vuotta, ei sen kauempaa. Kukaan ei sitten minulle kertonut, että sitä voi kans rakastua koko ajan enemmän, vaikka kaksi vuotta häämöttää. Olen siis hyvillä mielin, koska minulla on hyvä olo kaikkien elämäni rakkauksien kanssa. Siihen kuuluu myös perhe sekä minun adoptiolapset. Ja tietty Jere, johon jaksan ihastua uudestaan ja uudestaan.





Pian häämöttäisi jo kevät ja se tavallaan piristää, vaikka toisaalta haluaisin pimeiden iltojen jatkuvan aina. Ja sopivan viileyden, että voi nauttia peiton alla muhimisesta ja kuumista pitkistä suihkuista. Ehkä kuitenkin yritän sopeutua siihen, että kesä tulee ja sitten jos menee vielä reissulle, niin siellä sitten vasta kuuma onkin :D

Olen ollut olevinani ahkera, eli olen alkanut taas kutomaan. Tein itselleni jo pipon, se on kunnon tiukkapipo, mutta melkein tarkoituksella. Myssyt ei pidä korvia ihan niin hyvin suojassa kuin tiukkapipot, joten kyllä tuo käyttöön tulee. Siitä puuttuu vielä jättikokoinen tupsu, jota olen juuri tekemässä. Ja olen kaksi kertaa jo kussut Ewokin talvitöppöset, niin ehkä tänään sitten kolmannella kerralla onnistun! Sitä vaan täytyy kokeilla ja kokeilla, kyllä lopulta sitten saa ehkä jotain käyttökelpoistakin aikaiseksi.



Löysin kans alennuksesta itselleni uuden upean päiväpeitteen, maksoi huimat 25e. Tummanvioletti ja vähän kiiltävä, ei ainakaan imeskele kaikkia karvoja itseensä. Ja sitten räikeämmän violetti torkkupeitto, joka heti ekana päivänä oli ahkerassa käytössä. Olen semmonen vilukissa, että voisin asua vaikka viiden torkkupeitteen kanssa. Mutta jee, sai taas vähän enemmän kodista tehtyä kotia, kun se on aika hidasta loppujen lopuksi, ellei ole isoja rahoja laittaa kerralla kaikkea kuosiin. Mutta voin kieriä uudessa päiväpeitteessä liukastellen ja nauttia siitä nyt.



Pakkaset saisi kyllä jo mennä pois, koska minun mielikuvitukseni ei kuitenkaan ole niin melkoinen, että keksisin miten Ewok ei missään tapauksessa pihalla jäätyisi. Pahimpina pakkasina Bissekin nostelee ja huitelee jalkojaan, parempi olisi onnistua tänään niiden töppösten kanssa :x Se on harmillista, kun talvi on kaunista ja ihanaa, jos sataisi vaikka lunta taas hieman ja olisi pakkasta alle -10. Se kelpaisi enemmän kuin paremmin, kehdattaisiin mennä puistoonkin rellestämään ja valloittamaan maailmaa. Nyt Ewok on alkanut aikalailla kieltäytymään pihalla olemisesta, jos pakkasta on yli -14. Eli kannan sitä takin alla ulkona, kunnes ollaan menossa kotiin päin. Koska kotiin päin mennessä ne pienet jalat kantaakin eikä olekaan niin kylmä... :D

Sitten Ewok on kans keksinyt, että kun ruokaa on tulossa, niin se alkaa kuulostamaan peipposelle. Toivottavasti saan Jereltä pian kameran lainaksi, että saan kuvattua ja äänitettyä moiset jutut. Se on peippotyttö ruoka-aikana, muuten se on vaan pörheä peikkotyttö.

En ole kuitenkaan saanut elämässäni ihan kamalasti aikaiseksi. Olen käynyt testaamassa yhden psykoterapeutin ja muistan edelleenkin, että matka oli mielenkiintoinen. Oliskohan ollut viime perjantai siis... Pakkasta ehkä miljoona, oli kamalaa herätä uudestaan aamulla ja lähteä keskustaan. Olin ihan jäässä ja jännittynyt, eli otin yhden rauhiksen lähtiessäni. No mikäs siinä, ei suotta väsyttänyt sitten metromatkalla ja silmät ei meinanneet pysyä auki, kun univelkaa oli täydenkuun-hulinoiden takia aika paljon. Sitten meinasin lähteä bussilla väärään suuntaan unisena ja jääkalikkaisena. Onneksi kysyin, että olenhan nyt menossa oikeaan suuntaan, koska olisi harmittanut löytää itsensä jostain hevonkeskustasta väärästä suunnasta... Ja sitten terapeutin luona nukutti kans ihan törkeänä, mutta vaikutti ihan mukavalta tädiltä. En tiedä testaanko vielä yhtä toista terapeuttia vai valitsenko tuon tädin omakseni. Sen näkee sitten.





Tässä on tullut siis kehittävästi oltua vaan. Ja katsottiin Jeren kanssa hitusen taas Nip/Tuckia (jos hituseksi voi sanoa hirveätä vimmaa katsoa miljoona jaksoa putkeen). Olisi vielä muutama mahdollisesti hyväkin elokuva itsellä katsomatta.

Olen kans yrittänyt opetella kihartamaan tukkaani. Se on aika haastavaa, kun en ole koskaan sitä harrastanut. Mutta varmasti opin, kun muutaman kerran tekee. En ymmärrä miten se on niin vaikeata aina omaan tukkaan, kun muiden tukan kanssa osaa pelleillä vaikka kuinka hyvin. Sama juttu otsatukan leikkaamisen kanssa, muille leikkaa minuutissa ja omaa otsistansa siistii vielä kolmen päivän jälkeen, kun ei vaan osannut. Saispa oman pään irti, niin olisi helpompaa :D Niin ja olen kans innostunut vähän meikkaamaan viime aikoina, se on jälleen ihan hauskaa touhua.





Loppuun vielä terveisiä Bisseltä, jolla on hieman torttu ojossa edelleen, mutta ei enää ole niin masentuntu naistenvaivojen takia. Onneksi päästiin niistäkin, nyt koira taas leikkii ja on iloinen. :) Ja terveisiä kanssa aamukuvan kera, joka kuvastaa sitä kuinka parasta minun aamut onkaan aina välillä <3