Sivut

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Prkl ja Rax.

Tänään heräsin hyvien yöunien jälkeen ja päätin sitten iltapäivän puolella lähteä hoitamaan asioita. No mikäs siinä hoitaessa, istuin lopulta tunnin pankissa ja tuloksena se, ettei mitään saatu aikaiseksi. Tarvitsisin jonkun perukirjan, jonka avulla pääsen käsiksi äitini tileihin (ei sellaista vaan tarvittu silloin pari vuotta sitten?) ja perukirja maksaisi ~500e. Bwaha. No ei kai siinä, Jerekin tuli itään ja kävin ostamassa flapjackeja (nams) ja curryriisiä (nams) pähkinäkaupasta.

Sitten nälissämme mentiin Raxiin, tai no Jere tarjosi minullekin romanttisesti. En ole koskaan ennen käynyt Raxissa, mutta en kyllä tiedä olenko missannut mitään. :D Ei siellä ollut kovastikaan valikoimaa ja jokainen ruoka oli just sellaista, että maistuu kehnolle ja täynnä rasvaa. Kelpasi kuitenkin nälkäisenä hyvin, en välttämättä kuitenkaan sinne menisi ruokafiilistelemään. Ja näytän kans hehkeältä, kun syön natsoja, Jeren lempparikuva minusta:

Photobucket

En osaa käyttää Jeren kameraa, koska Canon on ihan mystinen uusi juttu ja leikin kakkaputkella. Mutta silti on muutama syömäkuva minusta (jotka onnistui, koska Jere otti) ja sitten muutama huonompi testauskuvaaminen.

Photobucket

Photobucket
(Jere söi vaan yhden salaatin.)

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Ja minun lempparikuva, tässä tapahtuu mystisyyksiä:

Photobucket

2 kommenttia:

  1. Joo, en mäkään suosittelis Raxia, jos ruuasta haluaa nauttia.. ;)
    Olis kiva nähä Ewokki joskus livenä, mutta se taitais raukka pelästyä mun haukkuvia pieniä..
    Fanitan erityisesti sen korvia! :D

    t:Meri

    VastaaPoista
  2. Joo nuo sipsit oli jees, mutta olisin kaivannut niihinkin kuakamole-dippiä :c Ja salaattivalikoima oli kehno, vaikka sitä muka kehuttu.

    Kyllä Ewok saa ja joutuu kestämään elämänsä aikana muiden haukkumista, eli ehkäpä Ewok kehtaa joskus katsastaa pieniä mutta mekastaviakin! Ainakin ilman rouvaa, joka hyppää aina Ewokin eteen puollustelemaan pahuuksilta.

    VastaaPoista