Sivut

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Pari kuvaa.

Pistän nyt pari näpsäistyä kuvaa, kun tälle läppärille sain vihdoin photaria ja ajurin, jolla jotenkin kulkee kamerasta kuvat hissukseen koneelle saakka. :D

En ole hehkuttanut vielä, mutta viime viikolla meille kotiutui kaksi hymenopus coronatusta. Eli suomeksi orkidearukoilijasirkkaa. Ne on reilun sentin kokoisia vielä, toivottavasti naaraita ja tosi kauniita. Nyt ne jaksaa naurattaa, kun ne on niin armottoman pieniä. Uskomatonta miten niin pieneen tilaan mahtuu kaikki tarpeellinen ja ne on olleet tuosta vielä pienempiäkin. On ne eläimet ihmeellisiä!

Minun perjantai-tuopit siis näyttää tältä, kuvasta voi yrittää bongata mantiksia:

Photobucket

Niillä ei ole vielä nimiä, toinen on Jerelle lahjukseksi hankittu, niin se saa keksiä sille sitten jonkun hyvän nimen.

Ja me tosiaan käytiin Ruoholahdessa armaan kanssa ja siellä oli ihan kovasti kesä, joten piti kuvata siellä pikkasen ja sitten sain kuvan, jossa aivan kuin Jere olisi paidaton poliisi käsiaseen kanssa. Mutta oikeasti se kiskoo dramaattisesti koneesta kovalevyä irti :D Ja olisi muuten maailman parasta olla niin rikas, että voisi asua Ruoholahdessa. Helsinki on ihana, kesäisin. <3

Photobucket

Photobucket

Huomenna herään aamulla aikaisin, että voin soitella terveyskeskukseen. On ollu jotenkin pää kipeänä ja korvia vihlonut, tänään sitten päätin, että koska sitä on jatkunut jo päiviä, niin voisi ne korvat tarkastaa ja ottaa lääkettä niihin. Inhottava vaiva. Toivottavasti ei saisi antibiootteja, mutta aika sama, kunhan ei vaan sattuisi enää.

Ja eilen mummolassa olin näinkin raihnainen, koska tietokonekriisi! Tai sitten en vaan jaksanut meikata.

Photobucket

4 kommenttia:

  1. Mikäs raihnanen sä oot!? Höpsis! Tosi nätti kuva. :) Toiv.sait korvat hoidettua/käytyä lekuris..
    Mitä noi minisirkat syö? Hassua et niillä mahtuu koko maailma tuoppiin..


    ~Meri~

    VastaaPoista
  2. Korvissa ei kuulemma vikaa, mutta kai ne sitten korjaantuu samalla, kun ensi kuussa otetaan viisurit veks. :D

    Ja ne syö banaanikärpäsiä. Sitten isompana suurempia kärpäsiä tai vaikka pieniä matosia. Jos niistä vielä kehkeytyy uroksia, niin ei ne suuriksi kasvakaan, mutta toivottavasti ainakin toinen olisi tyttö ja olisi semmonen ~7cm. :)

    Niitä ei voi edes säälistä laittaa suurempaan asumukseen, kun nuo ei ole lajiltaan sellaisia joita kiinnostaisi metsästää, niin saavat ruokansa paremmin kiinni pienehköissä. Nytkin ne asuu sillain, että ihan kuin niillä olisi ainakin sata neliötä tilaa tuopeissaan.

    VastaaPoista
  3. Joo se särky voi tosiaan säteillä leuasta korviin. Kokemusta on, valitettavasti. :/
    Mutta kun hampit saat kuntoon ni helpottaa.

    Kivaa; saat laittaa sit jauhomatofarminkin pystyyn.. Laita sitten tytöistä(?) kuvia kun kasvavat..


    ~~Meri~

    VastaaPoista
  4. Ajattelin alkaa kasvattamaan ehkä kärpäsiä, se on varmaan hauskempaa :D Ja kuvia voisin yrittää ottaa huomenna, jos aurinko paistaisi ja joku putki partnerin kamerassa suostuisi tähtäämään sen verran, että saisi edes kehnon kuvan itse ökkömönkiäisestä.

    VastaaPoista