Sivut

tiistai 7. helmikuuta 2012

TseTse-Heke, joka haluaa mm. Seouliin.

Kas hei.

Sen kummempia juoruja ei ole kerrottavaksi, mutta ajattelin päivitellä kuitenkin. Olen viettänyt aikaa kotona ja mummolassa, nukkunut edelleen liikaa ja miettinyt, että olispa hienoa voida nukkua viikko putkeen. Tai oikeastaan hienompaa olisi, jos ei väsyttäisi. Pitää tällä viikolla ostaa apteekista iso satsi d-vitamiinia, jos kyseessä on joku talven aiheuttama unitauti. Syötän niitä sitten Jerellekin, kun me yhdessä voitaisiin koisia päivät pitkät ja yötkin, vaihdetaan vaan kylkeä ja sanotaan moi, jonka jälkeen voisi taas nukkua.

Photobucket

Isä lämmittelee edelleen Thaimaassa, vein mummolla eilen paljon ruokaa ja vähän seuraa. Ja nyt on tiedossa se, ettei talven aikana voi sopia olevansa missään ajoissa, sillä julkiset ei pysty kulkemaan vaikka pakkasta ei olisikaan kuin muutama aste. Olen kyllä vähän kateellinen, kun isä saa paistatella lämmössä ja kosteassa, siellä olisi kaikenlaisia kivoja eläimiäkin bongattavaksi. Valitettavasti en o saanut minään vuonna isää suostuteltua siihen, että salakuljettaa minulle edes selkärangattomia sieltä... :D Mutta päätin sitten haaveilla omista reissuista!

Viime keväänä oli kuningasidea, jos lähdettäisiin Jeren kanssa Japaniin katsomaan keikkaa. Valitettavasti minulla oli nukutushoito paria päivää ennen, jolloin se lentomatka olisi ollut mahdotonta. Nyt tänä keväänä sitten uudet kujeet, kun sama bändi ajatteli vetää keikkaa Lontoossa, Seoulissa ja Pariisissa. Ei olla vielä keksitty, että mikä noista olisi hyvä kohde. Seoul olisi kyllä sellainen, että sinne jäisimme pidemmäksikin aikaa nautiskelemaan. Mutta muut taas olisi kivoja pieniä reissuja. Ja meillä on maaliskuulle reissu Tukholmaan katsomaan keikkaa, jossa menee pari päivää. Ehkä ehdin kävästä sitten siellä eläintarhassa kurkkimassa, että onko siellä talvella hyeenoja näkösällä.

Mutta ehdoton juttu olisi kyllä, että pääsisi katsomaan L'Arc~en~Cieliä jonnekin, kun son ollut lempparina jo kahdeksan vuotta. Poppirokkia siispä ja vaikka bändi viime vuonna juhli 20-vuotista uraansa, niin ne on aika kovassa iskussa edelleen. Vuonna 2004 päätin, että Larksu on hyvä bändi ja Hyde on komein ikinä, joten voisi lirahtaa vähän pissaa housuun, jos näkisi livenä. Ja Jereä hävettäisi, kun fanityttöilisin intopinkeänä, mutta onneksi sekin lämpeää musalle.

Photobucket

Photobucket
Uh.


Ja seuraava haaste on aika haastava, kun pitäisi keksiä joku ihminen. Hankalaa, mutta selvisin kuitenkin!

04: Kuva ihmisestä, jonka kanssa haluaisin vaihtaa paikkoja päivän ajaksi.

Mietin vaikka kuinka kauan, että kenen elämä on niin ihanaa, että haluaisin vaihtaa paikkoja kyseisen ihmisen kanssa. Sitten välähti, etten kyllä varmaankaan haluaisi vaihtaa paikkaa kenenkään sellaisen kanssa, jolla menee vähän liiankin hyvin ja palata sitten omaan arkeen. Jotta saisi vähän perspektiiviä siihen, että itse kuuluu rikkaimpiin tyyppeihin maailmassa (vaikka köyhältä tuntuukin) niin aloin pohtimaan vähäosaisempia. Jos yhden päivän olisin sellaisen ihmisen housuissa, joka joutuu raatamaan 15h työpäivän, josta ei saisi kuin euron tai kaksi. Tai jos ei olisi kotia eikä näkisi läheisiään vuosiin. Jos kärsisi nälästä tai kylmästä. Olen todella onnekas, kun alkaa miettimään, että mitä kaikkea muualla maailmassa ihmiset joutuu kokemaan. Vauvasta vaariin on kaiken ikäisiä, joille on jaettu astetta paskemmat kortit.

Koska kun ihan ensin mietin, että mikä on hieno elämä, niin tuli mieleen raha. Sitten tuli tosi kyyninen ja ällö olo, kun raha takaa monesti onnellisuuden. Tai niin ainakin oletetaan. Mutta rikkautta voi olla ihan muunlaista ja olettaisin, että sen ymmärtäisi vielä paremmin, jos päivän ajan viettäisi ilman mitään omaisuutta.

Googlettamalla tuli eteen tämä kuva, jonka nimi oli jotenkin niin asiaa.
Rich poor man.

Photobucket

Muistutin isääkin sitten, että siellä Thaimaassa antaa hotellisiivoajille aina tippiä. Onneksi son joka vuosi niin tehnyt, että paikalliset työntekijät saa siltä vähän enemmän maksua. :)


Nyt PUSMOI kaikille, ja palaan asiaan toivottavasti jo huomenna, kun haastepäiviä olisi noin miljoona vielä jäljellä. Ja olen hidas.

:*

Ilois-Larksua:


(Youtube on alkanut ryhdistäytyys eikä enää löydy kaikkia hyvälaatuisia livejä ja musavideoita enää, rasittavaa, tyhmät kopiraitit.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti