Sivut

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Murheenhammas, haaste ja höpödöpö.

Koska bloggaaminen on joskus haastavaa, niin anastin tämmösen perseellepuukkauksen Hennan blogista, että saan kuvattua ja kirjoitettua jotakin. 30 päivää siis aikaa toteuttaa moinen ja joka päivä lupaan tehdä yhden. Tai jos joskus unohdan, niin antakaa satikutia.

01: Kuva minusta 10 faktan kera.
02: Kuva minusta ja minulle läheisestä ihmisestä.
03: Kuva yöstäni.
04: Kuva ihmisestä, jonka kanssa haluaisin vaihtaa paikkoja päivän ajaksi.
05: Kuva aarteestani.
06: Kuva mikä saa minut aina nauramaan.
07: Kuva henkilöstä, joka on auttanut minua jaksamaan kaikesta.
08: Kuva jostain mitä inhoan.
09: Kuva jostain mitä rakastan.
10: Kuva lempibändistäni/artistista.
11: Kuva henkilöstä, jota ilman en voisi elää.
12: Kuva asiasta, jonka haluaisin toteuttaa ennen kuolemaa.
13: Kuva jostain mikä inspiroi minua.
14: Kuva jostain viimeaikaisesta asiasta, jolla oli suuri vaikutus minuun.
15: Kuva paikasta, jonne haluaisin matkustaa.
16: Kuva lempikirjastani.
17: Kuva jostain asiasta mitä en voi unohtaa.
18: Kuva minun päivästäni.
19: Kuva jostain mikä merkitsee minulle paljon.
20: Kuva minusta ja perheenjäsenestä.
21: Kuva mikä saa minut hymyilemään.
22: Kuva jostain mitä ikävöin.
23: Kuva jostain mitä pelkään.
24: Kuva mikä saa minut itkemään.
25: Kuva jostain mikä saa oloni epävarmaksi/turvattomaksi.
26: Kuva esineestä, jota ilman en voisi elää.
27: Kuva jostain mukavasta toteuttamastani reissusta.
28: Kuva lapsuudesta.
29: Kuva jostain asiasta, mistä olen riippuvainen.
30: Vapaavalintainen kuva.


Tuossa lista, josta voi sitten intopinkeänä odotella kuvia ja kuvausta. Lupaan bloggailla muustakin noiden lisäksi, jos sattuu olemaan asiaa.

Tällä hetkellä on vaan sellaista asiaa, että viime viikolla alkoi murheenhammas kiukkuamaan. Ensin siihen sattui ja meni hermo, sitten viikonloppuna se tuntui turvonneelta ikenineen päivineen ja tekohampaalta. Soitin eilen hammaslääkärilleni, ja sain tälle illalle ajan. Kun menin sinne, niin en tiennyt tehdäänkö mitään ja mitä hammas riehuu. Juurihoitoa ounastelin ja sitähän se kaipaakin. Lääkärini mietti, että miten saataisiin asia tehtyä niin etten kuole siihen tuolille. Joten reilun parin viikon päästä on uusi aika, jolloin sitten etenemme siihen juurihoitovaiheeseen. Lupasi käyttää sellaista poraa, joka tutisee mahdollisimman vähän ja ennen tapahtumaa otan rauhottavia. Jere joutuu sitten saatille. On onni kyllä, että on noin kiva hammaslääkäri. Jos joku haluaa tietää Helsingistä hyvän pelkopotilaita kauniisti kohtelevan lääkärin, niin osaan suositella tätä omaani :)

Nyt toivotaan sitten vaan, että murheenhammas osaa käyttäytyä siihen saakka, kun se saahaan avatuksi ja puhdistetuksi. Taidan olla kuulokkeet korvilla lääkärissä ja kuunnella smooth jazzia täysillä. Ja varmaan ujellan siellä, mutta toivottavasti en oksenna kuitenkaan. Hammaslääkärikammo on kyllä erittäin rasittava vaiva.


Ja nyt dataan Jeren veljen vanhalla läppärillä ja ah, kun voi datailla helposti. Oma kone kotiutuu ensi kuussa sitten varmaan jossain vaiheessa, kun saan valtiolta anastettuja tukiaisia. Uhkasin kyllä blingata tämän läppärin, joten palauttaessa se saattaa olla pinkki tai täynnä helmiä, sori. Itselle ostan varmaan kyllä pöytäkoneen, koska kuitenkin hajoittaisin läppärin heti.

Photobucket
Limeä ja pinkkiä kynsissä, sekä ach toimiva läppäri.

Uusia tuulia kans sen verran, että pakkasessa tepastelin Ewokin omistajan kanssa (Ewok siis meillä sijoituksessa) ja se olisi halunnut teetättää sillä pesueen tässä nyt kevättalvella. Kuitenkin se onnistui saamaan omat koiransa yhteen narttunsa juoksun aikana, niin sieltä saattaa putkahtaa jotakin. Joten Ewokin paritus siirtyy sitten loppukesään ja oletettavasti Venäjälle saakka. Menen sitten reissaamaan sinne kans, koska haluan käydä Venäjällä ja olen miettinyt jo hetken aikaa sitä, että haluaisin junalla mennä Pietariin. Ja huokaisin puoliksi kans helpotuksesta, että Ewok saa lisää aikaa kehittyä, kun se on sen reilun vuoden ja edelleen luonteeltaan melko poikanen, niin pennutuksen siirtyminen ei haittaa minua tippaakaan. Ja saan aikaa miettiä sitä, että otanko itselleni Ewokin pennun, koska en tiedä haluanko itse teetättää sille pentuja, kun vaikka son muodoltaan ja kooltaan hyvä bolonka, niin sen turkki ei ole mikään parhain. Ja kun tuo pentua "tulee nyt kuitenkin", niin olisi varaa harkita haluanko kotikoiraksi toisen pikkuruisen. Jos pentuja siis tulee enemmän kuin yksi.

Photobucket
Jere piirsi lemmikit. <3

Ei tässä sen jännempää. Olen mummovahtina isän ollessa Thaimaassa kaukana tästä pakkasesta. Pitääkin tällä viikolla taas käydä siellä, ajattelin tehdä jotain hyvää ruokaa mummolle ja ehkä huomenna mennä yöksi, en tiedä vielä. Olen kans vähän katkera, kun pakkanen vaan kiristyy tällä viikolla ja isä saa olla siellä kosteassa +33 asteessa. Voisin muuttaa jonnekin viidakkoon asumaan, kun olen semmonen liskonainen, joka asuisi kernaasti sellaisessa pilvisessä +30 säässä.

Ja tässä nyt haasteen ensimmäinen osa!
01: Kuva minusta 10 faktan kera.

Photobucket
Seitsemän vuotta sitten, ei ihan uusi kuva, muta äsken löysin sen ja ajattelin jakaa teillekin.

Faktat:

- Lempparijuomiani ovat kappussiino ja muut erikoiskahvit sekä battery stripped, voisin litkiä niitä päivät pitkät, vaikka kofeiini ei olekaan suurissa määrin terveellistä.
- Nuorena piirsin koko ajan, nykyään en enää, mutta haluaisin joskus osata piirtää hyvin vaikkei hermot meinaa riittää opettelemiseen.
- Sairastan paniikkihäiriötä ja siinä sivussa sen sisarsairauksia, kuten sosiaalisten tilanteiden pelkoa jne., joskus siis olen varsin epäsosiaalinen ja joskus taas erittäin innokas ja lennokas sosialisoitsija.
- Pesen illalla hampaat aina niin, että pissin samalla ja istuksin siinä sitten sähköhammasharja suussa, se on tapani, jonka mielelläni toteutan joka päivä.
- Pelkään kiipeämistä, huvipuistolaitteita, hammaslääkäriä, tuhatjalkaisia ja gerbiilejä sekä pupujakin vähän (Vladimiria ei lasketa).
- En juo alkoholia ollenkaan, mutta paheenani on tupakointi.
- Olen kotihiiri, mutta nautin silti satunnaisesta riekkumisesta ja baarittelemisesta.
- Olen seurustellut maaliskuussa 2012 kolme vuotta Jeren kanssa, joka on paras ystäväni, rikostoverini ja armaani.
- Haaveenani on asua joko ulkomailla paremmassa säässä ja työskennellä kauneudenhoitoalalla, tai sitten Suomessa kaksikerroksisessa omassa rivarissa, jossa on oma piha ja mukavat naapurit sekä voisin tällöinkin tehdä mm. kotikeikkahommina kynsiä, meikkejä, hiuksia.
- En pidä yllätyksistä, ellei ne ole pieniä ja sieviä, sillä olen semmonen hätähousu ettei isot yllärit ja impulsiiviset asiat ole yhtään juttuni.

PS. Äänestin ekaa kertaa ikinä, kun kerta toiselle kierrokselle pääsi suosikkiehdokkaani. Saa nähdä, että kuinka moni nuori villiintyy äänestämään, kun se taitaa olla kiinni siitä, että äänestääkö vanhemmat vai nuoremmat enemmän. Pressalla ei nyt valtoja ole kuitenkaan paljoakaan, joten en itke, vaikka Niinistö voittaiski. Pyörin kuitenkin itse enemmän siellä vihreän ja punaisen puolella ajatusmaailmoissani.

PUSMOI :*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti